Kuvassa yllä Tellervo Eronen (tuolloin Kemppi), hänen äitinsä Helena Kemppi ja Erik Skutnabb. (Pääkuvassa tietokoneväritys.)


Suomessauomessa elettiin 1920-luvulla tropiikkikuumetta ja eri utopiayhteisöjä muodostui mm. Länsi-Intiaan – Karibialle, Väli- ja Etelä-Amerikkaan.
Isoäitini Tellervo Eronen (o.s. Kemppi, 1922–2001) muutti 7-vuotiaana vanhempiensa kanssa Dominikaaniseen tasavaltaan 1930-luvun alussa. Matka alkoi Viipurista joulukuussa 1929 ja kävi Helsingin, Hangon ja Bordeaux'n kautta laivalla Atlantin yli Dominikaanisen tasavaltaan. Maihin saavuttiin satamakaupunki Puerto Plataan ja lopulta päästiin määränpäähän Villa Vásqueziin. Siellä suomalaisten kesken muodostui suurimmillaan noin 140 hengen suomalaisten vegetaristinen utopiayhteisö, joka sai nimen Viljavakka. Riisinviljely oli yksi pääelinkeinoista, mutta paljon muitakin kasveja ja hedelmiä yritettiin viljellä.

Perheellämme oli lähes pari kymmentä vuotta kateissa Tellervon lapsuuden muistelmat 1930-luvun Karibian tropiikissa, kunnes ne viimein löytyivät vuonna 2019. Kyseisten tekstien luultiin jo hävinneen ajan tuuliin. Nuo kertomukset ovat olleet aina hyvin rakkaita ja nostalgisia kaikille perheenjäsenillemme. Alligaattoriseikkailu, Tellervon puhuva papukaija Kaija, öinen muurahaisarmeijayllätys kiehuneen rasvan takia palaneissa jaloissa vuoteessa... Yhtenä erikoisimmista historian siipien havinaan liittyvistä episodeista maan pitkäaikainen diktaattori Rafael Leonidas Trujillo (1891–1961) kutsui hänelle järjestetyissä juhlissa nuoren Tellervo-señoritan tanssimaan kanssaan...

Tellervon ainaisena haaveena oli saada hänen muistelmansa 1930-luvun Dominikaanisen tasavallan ajoista julkaistuksi – kirjoituslöydön ansiosta tämä on viimein mahdollistunut.

Suomalaisten siirtolaisuus 1920–30-lukujen tropiikkiin on käsiteltynä aiheena erittäin harvinainen – etenkin Karibialle sijoittuvana ja aikalaisen itsensä kertomana ja kuultuna. Tämä sivusto on omistettu Muistojeni Villa Vásquez -kirjalle ja siihen liittyville Viljavakka- ja suomalaisten tropiikin siirtolaisuudelle. Kirja ilmestyy tulevina lähivuosina. Aiheesta kiinnostuneille täältä löytyy jo tekstiä, vanhoja valokuvia ja musiikkia. Linkit-osiosta löytyy lisää nettilinkkejä näistä aiheista ja lähdekirjallisuutta. Sivut tulevat päivittymään projektin etenemisen myötä – seuraa uutisia-osiota, blogia sekä Facebook-sivuja.



Jukka Eronen, Helsingissä 11.10.2019 (e-mail)