B logi sisältää videoarvioita ja muisteluja kokoelman 1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, piirretyt, anime, kaiju/monsterielokuvat, kauhu/jännitys, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina. Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä. Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja. Mukana on välillä myös ulkomaisia kasetteja joita ei kokoelmista vielä Suomi-versiona löydy tai jos niitä ei ole ollenkaan Suomessa julkaistu. Myös videoita harvinaisista 80-luvun TV-nauhoituksista on käsiteltynä, sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää.

"Elokuvat ja videot kuvaavat elämää ja mielikuvitusta sen kaikissa muodoissa. Tässä blogissa elävät harmonisesti rinnakkain niin klassiset piirretyt kääpiöineen ja scifi-maailmat avaruusaluksineen, kuin taide-elokuvat ja hömppä, sekä pienen ihmisen filosofiat ja rakkaus luontoon, aina taisteleviin jättiläishirviöihin, jotka kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun – ja lopputekstit katsotaan nekin autuaana." —JE

Spoilereita saattaa välillä esiintyä. Voit lähettää omiakin kommentteja tai muisteluja videoarvioista (tai yleisesti tästä blogista). Voit tehdä sen täältä sivun alaosasta (voit lähettää myös sähköpostia).



<- Aiempia blogi-postauksia
-> Uudempia blogi-postauksia



12.10.2015



Nintendo Entertainment System:
LITTLE NEMO: THE DREAM MASTER (Capcom, 1990).
Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, marraskuu 1991)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-LN-SCN.
Genre: tasohyppely.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Takakannen teksti: "Matka Ihmemaahan!
    Little Nemo saa kutsun saapua Unimaan kuninkaallisen linnaan. Onko kaikki vain unta, vai totista totta?
    Kun Nemo saapuu Unimaahan, on kuningas Morfeus kidnapattu. Nemo lähtee hurjaan ajojahtiin vapauttaakseen kuninkaan ja palauttaakseen rauhan maahan.
    Unimaassa kaikki on mahdollista! Little Nemo syöttää karkkeja olioille, jotta ne tuhoutuisivat. Hän opettelee jopa kulkemaan vihollisolioiden kyydissä "jäniksenä".
  • Uskomaton grafiikka muuttaa unet todeksi!
  • Hyökkää vihollisten kimppuun namujen voimalla.
  • Vapauta kauniiden unien kuningas ja kukista Painajaisten Kuningas."

  • Amerikkalaisen piirtäjän ja animaattorin Winsor McCayn Pikku Nemo hyöhensaarilla (Little Nemo in Slumberland) sarjakuvia julkaistiin 1905–26 lehdissä New York Herald ja New York American. Jälkimmäisessä lehdessä sarja esiintyi vuosina 1911–14 nimellä Little Nemo in the Land of Wonderful Dreams. Kokosivun sarjakuva on todella upeaa jälkeä taiteellisesti, teknisesti ja mielikuvituksellisesti. Se kokeilee ja hyödyntää sarjakuvan mahdollisuuksia ja rajoja mitä erilaisemmin tavoin. Kolmiulotteisuus on käsinkosketeltavaa – rakennukset, miljööt ja hahmot miltei hyppäävät ruudusta ulos. Sarjakuvan sivut olivat suurikokoisia, noin 41x53 senttimetriä. Sarjaa on on julkaistu kahden kirjan verran Suomessa 1990 ja 1991, mutta valitettavasti vain julkaisu jäi kesken.

    Sarjakuvan ohella McCay oli myös animaation pioneeri – 12-minuuttinen mustavalkoinen Gertie the Dinosaur (1914) saattaa olla joillekin tuttu esimerkiksi animaation historiaa käsittelevistä dokumenteista. Se oli ensimmäinen dinosaurus-aiheinen animaatio.

    Tutustuin Nemoon luultavasti ensimmäistä kertaa ystäväni sarjakuvaeepoksen kautta, joka sisälsi suuren osan sarjan tuotannosta. Pikku Nemosta on tehty myös 80-luvun japanilainen animaatio-sovitus Little Nemo Adventures in Slumberland (1989) ja 8-bittisen Nintendon peli Little Nemo: The Dream Master (1990), joka perustuu mainittuun animeen. Tämä yhteys ei ole yleisesti kovin tunnettua. Ehkä johtuen myös siitä, että hahmojen ulkonäöissä onkin eroa – sekä kansitaiteessa ja itse pelin sprite-hahmoissa. Pelin kansitaide on sympaattinen ja tyylikäs ja se olikin pääsyitä sille, että pelin alunperin hommasin, vaikken siitä paljoa tiennyt. Kansi oli lisäksi tuttu R-kioskin VIP Videoklubin Avaa videoruutu -lehdistä. Tälläkin kertaa vuokrapelissä on jenkki-kansi Capcom USA:n -logoineen, vaikkakin peli on varsinaisesti Capcomin julkaisu.

    Esi-psykedeelisen 1900-luvun alun sarjakuvan tyyliin, peli on todella mielikuvitusrikas ja tietääkseni varsin uniikki pelityyliltään. Nemo heittelee ja huumaa sammakoita, liskoja, myyriä, gorilloja, mehiläisiä ja muita eläimiä rauhoittavia sisältävillä karamelleillaan. Kolmen karamellin jälkeen eläin nukahtaa ja sitten hypätään sen kyytiin. Eläimen roolissa pelissä pääsee eteenpäin helpommin kuin pelkissä Nemon pyjamoissa ja se on myös useimmissa paikoin välttämätöntä etenemisen kannalta. Takakannessa virheellisesti todetaan, että karkkeja syöttämällä oliot tuhoutuvat. Oikeasti viholliset vain pysähtyvät hetkeksi kun taas ystävällisesti auttavat eläimet lamaantuvat.
    Finnkino julkaisi Pikku Nemo
    anime-VHS:n vuonna 1992.




    Nemossa on kahdeksan erilaista maailmaa: sienimetsä, maaginen kukkien puutarha, lelujen talo (jossa matkataan veturin selässä), öinen meri, Nemon jättimäiseltä tuntuva kotitalo, pilvien rauniokaupunki, ylösalaisin oleva Topsy-Turvy (jossa lennetään mehiläisenä) sekä viimeisenä salamoissa leiskuva painajaisten maa. Oma ehdoton suosikkini on veturi-jakso.

    Maailmoissa etsitään avaimia, jotka on jaoteltu ympäri kenttää. Sinun tulee löytää kaikki avaimet ja avata niillä kentän lopusta löytyvät ovet. Tarvittavien avainten määrä vaihtelee kentittäin, eikä niiden määrää ole kerrottu matkan varrella. Esimerkiksi se olisi ollut hyödyllisempää tietoa, kuin joka kentän alussa tavatun auttavaisen hahmon höpsöt jutut. Joka on kylläkin muutoin hauska pikantti höysteensä soppaan pelimatkan varrelle piristämään. Joka tapauksessa avaimia voikin joutua palata etsimään.


    Nemon ystäviä ja vihollisia.

    Musiikki on hauskan letkeää, teemaan sopivaa sekä tunnelmaa tukevaa. Etenkin ensimmäisen ja toisen kentän sekä kuudennen rauniokaupungin raidat svengaavat. Peli on tasohyppelynä loistava, mutta jälleen aikakautensa videopeleiltä odotetusti aivan liian vaikea ainakin sunnuntai-pelaajalle. Hyvä jos toiselle levelille joskus satun pääsemään. Lapsille suunnatussa pelissä on totisesti riittänyt haastetta. Vihulaisia satelee jatkuvasti ja epäreiluissakin paikoissa, joissa ei äkkiseltään helpolla väistöliikettä ehdi tehdä; saati ollenkaan. Osumaa tulee siis helposti kohdassa jos toisessakin ja energiaa on alussa vain kolme palkkia. Positiivisena yllätyksenä pelistä sentään löytyykin koodi, jonka avulla voi hypätä suoraan haluaamansa kenttään. Näin ei tarvitse heti lopettaa ensimmäiseen kenttään turhauduttua vaan pääsee tutkimaan vähän muitakin. Paina alun menu-ruudussa seuraavasti:

    Ylös, Select, vasen, oikea, A, A, B. Kuuluu ääni ja ilmestyy valinta "DREAM SELECT". Nyt voit valita tason painamalla A-näppäintä niin monta kertaa kuin haluat ja sitten vielä Start.

    Vaikeudesta huolimatta pelin muun onnistuneisuuden ja innovatiivisuuden takia en tällä kertaa verota siitä pisteitä, eli tähtiä ropisee:

    ****

    PS. Pikku Nemo höyhensaarilla -sarjakuvia voit lukea netissä englanniksi Comic Strip Libraryssa.

    PPS. NES:in pelien manuaalien kuvitukset eivät toisinaan olleet mm. kansitaiteen veroisia. Aiheeseen suoranaisesti liittymättömänä aasinsiltana, mutta ei-niin-huippuihin sarjakuvakuvituksiin liittyen, suosittelen tutustumaan (netistä virallisesti jo kadonneeseen) Kurja-Ankka-sivuun.


    MUUTA:
  • Tästä tekeillä olevasta Commodore 64:n uusio-retropelistä Sam's Journey tuli mieleen tyyliin "Giana Sisters meets Little Nemo". Independent-tekijätiimi on Knights of Bytes. Näytteen perusteella tasohyppely vaikuttaa teknisesti huipputyöltä vapaasti liikkuvine kameroineen ja skrollaus on todella sulavaa. Musiikitkin ovat hyviä; erityisesti Forest-niminen pätkä on hauskan iloisesti potkiva. Lupaavaa kaikin puolin – odotan peliä innolla.

  • Kirjoita kommentti



    3.10.2015



    Nintendo Entertainment System:
    SUPER MARIO BROS. (Nintendo, 1985). Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, 1989)
    Valmistusmaa: Japani.
    Videopelin tuotekoodi: NES-SM-EEC.
    Genre: tasohyppely.
    Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


    Takakannen teksti: "OLETKO VALMIS KAIKKIEN AIKOJEN SEIKKAILUUN?!?
        Onko Sinussa tarpeeksi Mariota suuren salaisuuden selvittämiseen? Nyt olisi korkea aika päättää uskallatko lähteä leikkiin mukaan. Joudut seikkailemaan läpi ihmeellisten kaupunkien, joudut uimaan vihollisia kuhisevan meren halki, joudut taiteilemaan korkealla ilmassa yhä hurjempia vihollisia vastaan kunnes lopuksi putoat syvälle maan alle ja saat kiukkuiset vartijat niskaasi.
        Matka on pitkä ja vaikea, mutta Sinä Super Mariona pystyt tähän kaikkeen...
        Vai pystytkö?

        1 tai 2 pelaajaa."


    Super Mario lienee tunnetuimpia videopelihahmoja Pacmanin ohella. Marion kehitti Shigeru Miyamoto. Hahmo sai alkunsa Donkey Kong arcade-kolikkopelissä vuonna 1981, tuolloin vielä "Jumpman"-nimellä. Pelin menestyksen ansiosta tehtiin jatkona Donkey Kong Jr. (1982) ja Donkey Kong 3 (1983). Mario esiintyi Juniorissa, mutta ei kolmannessa osassa.

    Ensimmäinen oma Mario-arkaadipelinsä oli Mario Bros. (1983) ja siinä esiteltiin myös Marion veli Luigi. Arcade-pelikoneversiosta käännetty 8-bittisen Nintendon eli NES-versio julkaistiin vuonna 1985. Suomessa vuokralla peli tunnettiin myös nimellä Original Mario Bros. (1989) ja "putki-Marioksikin" peliä tituulerataan. Peli julkaistiin myös monille muille laitteille, kuten Commodore 64, Amstrad CPC, Apple ][, Atari 2600, Atari 5200, Atari 7800 ja ZX Spectrum. Alkuperäisen arcade-kabinettipelin pelisuunnitteluun kaksinpelimoodeineen saatiin vaikutteita Joust-videopelistä (1982), joka tulikin mieleen kun ensi kertaa pelin päälle laitoin. (Joust oli minulle alunperin tuttu PC:llä VGA-faniversion kautta 90-luvulla.)

    Mario Bros.:in lisäksi Mario esiintyi muissakin "black box"-sarjan peleissä kuten Pinball (1986 Euroopassa) ja Wrecking Crew (1987 Euroopassa).

    Mario Bros.:in varsinainen jatko-osa Super Mario Bros. julkaistiin Famicomille Japanissa vuonna 1985 ja Nintendo Entertainment Systemille Yhdysvalloissa 1985 ja Euroopassa 1987. Suomi-vuokrapelinä se ilmestyi 1989 R-kioskilta vuokrattavaksi mustakoteloisena. Tässä hieman myöhemmässä uusintajulkaisussa, värikkään iloisen kirkkaassa niin sanotussa "pinkissä boksissa", on hupaisa elokuvajulistemainen kansi – "Starring SUPER MARIO, Written by NINTENDO BROS, directed by MARIO SPIELBERG" jne.

    Super Mario Bros. lienee yksi historian eniten pelattuja videopelejä maailmanlaajuisesti. Se on oma Mario-suosikkini. Joskin Super Mario Bros. 3 on yksi kehittyneimpiä ja monipuolisimpia NES:in pelejä ja Super Mario Bros. 2 on toisiin osiin verrattuna hauskan omaperäinen tyyliltään, johon liittyykin omat historiansa. Näistä jatko-osista toiste lisää. Mutta yksinkertainen on kaunista ja siksi eniten tulee edelleen ykkös-Mariota tahkottua.

    Ensimmäinen kenttä yhdellä silmäyksellä.

    Super Mario Bros., tuttavallisesti SMB, on ajaton klassikko ja sen pariin palaa aina uudelleen ja uudelleen. Se on myös hyvin koukuttava. Alkuun vain juoksin päättömästi niin lujaa kuin pääsin, ehkäpä Segan Sonicin innoittamana. Mutta tässä pelissä pelkästään se ei käy, vaan harkintaa ja taitoa pitää olla mukana (jota tietysti Sonicissakin tarvitaan).


    Pikselit heräävät eloon. Ohessa potretti "kaks-ja-puol-dee"-Mario-maskotistani ja yläoikealla pilvimies.

    Peli sisältää warppeja eli myöhempiin maailmoihin pystyy hyppimään oikopolkuja pitkin. Välillä tiiliskivistä löytää pavunvarsia, joita pitkin pääsee rentouttaviin pilvimaisemiin kolikkoja keräämään. Tällainen maailma voisi puolestani olla oma pelinsä, jossa vain pompitaan ja kuullaan rauhoittavaa kolikon kilskettä ilman aikarajaa, stressiä ja vastuksia.

    Haastetta riittää sopivassa vaikeuskäyrässä alun helpoista kentistä pikku hiljaa vaikeutuen. Vesikenttä 2-2 on mukavaa vaihtelua. Meduusat ovat aika ärsyttäviä, koska ne seuraavat tarkasti pelaajan liikkeitä. Kahdeksannen maailman kentät alkavat olla hankalia. 8-1:ssä on todella kova kiire, 8-2:ssa tykit alkavat laulaa joka suunnasta ja 8-3:ssa riittää tykkejä ja hankalia vasaroita heitteleviä kilpikonnia (vinkki: älä pysähdy! Tietenkin harkintaa tarvitaan). Viimeisessä 8-4:ssä on monimutkaisehko putkistolabyrintti ja iso vihollisarmada odottamassa.

    Marion kilpasiskokset

    Koska lapsena ja nuorena tietokoneet (PC, Commodore 64 ja Amiga) olivat minulle tutumpia kuin konsolit kuten Nintendo, niin tasohyppelyiden parhaimmistoa minulle edusti Giana Sisters (1987). Pelin kehitti Time Warp Productions ja julkaisi Rainbow Arts. Peli tehtiin alunperin kuusnepalle ja käännettiin pian Amigalle, Amstrad CPC:lle, Atari ST:lle ja MSX2:lle.

    Mariota en tuolloin ollut nähnyt enkä näiden pelien keskinäisestä yhteydestä pitkään mitään tiennytkään. Minulle valkeni vasta myöhemmin, että peli apinoi varsin paljon ja tarkasti Super Mario Bros.:ia ja se jouduttiinkin vetämään markkinoilta näiden kopiointisyytösten vuoksi. Siksi alkuperäisenä Gianaa on varsin harvoin myytävänä. Varsinaista oikeusjuttua ei urbaanista legendasta huolimatta koskaan ollut, vaan ilmeisesti Nintendo käytti arvovaltaansa jupakassa. Etenkin ensimmäisessä kentässä ja sitä seuraavassa luolassa on paljon yhteneväisyyksiä. Luolassa pystyy kävelemään jopa ylimmän tiilimuurin harjalla koko kentän läpi, kuten Mariossa.

    Pelin musiikit, äänimaailma ja omat sprite-hahmot eroavat kuitenkin, joten tunnelma on hyvin erilainen Super Marioon verrattuna. Siitäkään syystä en tätä yhteyttä pelien välillä heti hogannut. Giana Sistersillä on omat ansionsa ja se onkin retropelaajien ja keräilijöiden suosima kultti-klassikko, jossa on omiakin ideoita. Joskin pelimekaniikka on hitaampi ja jähmeämpi Nintendoon verrattuna. Ja tietokoneversioiden joystick-kontrollit ovat ainakin minulle paljon vaikeammat kuin NES:in kapulan käyttö. Pikselin tarkkuutta ja täydellistä ajoitusta vaativat hypyt ahtaissa luolakäytävissä ja muissa tilanteissa ovat välillä raivostuttavia.

    Olen pelannut C64- ja Amiga-versioita. Alkuruudussa lukee muuten The Great Gianna Sisters, eli kahdella n-kirjaimella. Kuuslankkuversion pelasin hiljan emulaattorilla läpi, vaikkei sitä suoritukseksi lasketakaan. Mutta kuten todettua peli on alkuperäisellä raudalla ja ilotikulla pelattuna itselleni aivan liian vaikea kontrolloitava, niin näin ainakin sain pelin kokonaisuudessaan vihdoin kokea alusta loppuun. Ja sain nähdä apokryfisen lyyrisen loppuviestin "Giana get up the sun has frightened off the night". (Oliko kaikki sittenkin vain unta!?)

    Giana Sistersin monipuolisten musiikkiteemojen säveltäjä on Chris Hülsbeck. Soundtrack kuuluu vanhojen tietokonepelien parhaimmistoon. Siitä onkin tehtyä monia remixejä, kuten rock-versiota ja sinfoniaorkesterin tulkintaa. Skrollaavan alkuruudun musiikki on kerrassaan legendaarinen ja upea. Tässä omakin piano-ambient-tulkintani pelin teemasta.


    Super Mario Bros. on retropeliklassikoiden hallitsevia kuninkaita. Niille jotkat ovat ekan Marion kalunneet puhki, niin samalla ensimmäisen osan tyylillä ja grafiikalla uusia kenttiä ja haastetta kaipaavat voivat tutustua Super Mario Bros.: The Lost Levelsiin. Lost Levels löytyy graafisesti päivitettynä versiona Super Nintendon Super Mario All-Stars (1993) -pelistä. Lost Levelsin alkuperäisen Japani-julkaisun pelityyli ja graafinen ilme on vastaava ensimmäisen Marion kanssa, mutta kenttiä ja peliä on huomattavasti vaikeutettu. Siksi se julkaistiinkin alunperin vain Japanissa varsinaisena Super Mario Bros. 2:na, koska arveltiin että se olisi liian vaikea ulkomaisille pelaajille.

    Vinkkejä Super Mario Bros.:iin


    A) Tiesitkö -1 kentästä? Se on päättymätön vesimaailma. Sinne pääset kun kentän 1-2 lopussa rikot putken yltä katsottuna toisen ja kolmannen tiiliskiven. Monen yrityksen jälkeen Mario saattaa päästä seinän läpi. Mene äkkiä putkeen 2 tai 3.
        Temppu saattaa olla haastava enkä ole vielä itse sitä kokeillut. Vinkki lienee tullut tunnetuksi Nintendo Power -jenkkilehden numerosta #3 (kiitos näytekuvasta Legends of Localization).

    B) Pelissä on myös piilotettuna jatko-mahdollisuus, josta itse olin autuaan tietämätön ihan viime aikoihin asti. Tämän avulla voi jatkaa peliä samasta maailmasta mihin peli loppui. Vinkki on helppo, sillä "GAME OVER"-ruudun jälkeen alun valikkoruudussa paina vain A-näppäin pohjaan ja perään Start-nappulaa. Nyt peli alkaa sen maailman ensimmäisestä kentästä, johon viimeksi jäit ja vieläpä uusilla elämillä! Tämän oppiminen säästää jatkossa monia ärräpäitä ainakin omalla kohdalla.

    C) Warppaus-kohdat löytyvät kentistä 1-2 ja 4-2.

    D) Tiesitkö muuten miksi välillä kentän läpäistessä tulee ilotulitus linnasta? Kun aikalaskurin viimeisenä numerona on 1, 3 tai 6 hypätessäsi lipputankoon, niin siitä seuraa ilotulitus.

    E) Pelissä on myös 256 "salakentän" mahdollisuus. Kyseinen aihe on kuitenkin sen verran laaja ja monimutkainen, että annan linkin puhua puolestaan.

    Lost Levelsiä olen hieman kokeillut, mutta itselleni riittää vielä ensimmäisessäkin Super Mariossa haastetta. Toistaiseksi olen päässyt 8-4:n eli viimeisen kentän loppupuolelle, mutta lentokalat pääsivät viimeksi yllättämään. Päivitän tänne kun toivon mukaan vielä jossain vaiheessa pääsen pelin läpi.

    ****½

    PS. Kuriositeettina mainittakoon vielä ensimmäisestä Super Mariosta Famicom Disk Systemille tehty virallinen promootio-peli All Night Nippon Super Mario Bros (1986). Tässä Fuji Televisionin julkaisemassa keräilyharvinaisuudessa vihollis-spritet korvattiin japanilaisten radiokanavan julkkisten karikatyyreillä. Kenttiäkin on muokattu ja vaihdettu. Peliä painettiin muutama tuhatta kappaletta ja sitä jaettiin radio-ohjelman palkintona.

    PPS. Yksi eriskummallisimmista japanilaisista Marioon liittyvistä vanhoista peleistä on I Am a Teacher: Super Mario Sweater (1986) Famicom Disk Systemille – kutomissimulaattori. Pelissä siis suunnitellaan kutomaan paitoja ja hahmojen kuten Mario, Luigi, prinsessa Peach ja Bowser kuvia.

    PPPS. Toisin kuin mustakoteloisessa versiossa, tässä vuokrapelin uusintajulkaisun takakannen kuvauksessa ei sanallakaan mainita, että pelin tavoite on pelastaa Prinsessa Peach (hänet tunnetaan myös nimillä Prinsessa Toadstool, Prinsessa Kantarelli ja Prinsessa Kultakutri). Noo, kyseinen juonihan on pitkälti kulissia itse tasohyppelöinnille. Vaikka antaahan se mukavan säväyksen ja motiivin kaikelle toiminnalle.

    MUUTA:
  • Tässä Super Mario Bros. -animaatiosarjojen videokansia.

  • 2 KOMMENTTIA:

    Joonas5.10.2015 klo 23:31
    Itsellänikin tuo ykkösosa vielä läpi pelaamatta. Aika paha sivistysaukko. Jonnekkin 8-kentän uumeniin sitä on jumittunut niin monta kertaa. Ja sitten loppuu ne elämät...
    Mutta hieno peli. Varmaan juuri tuo mainitsemasi pelituntuma ja kontrollien täsmällisyys on se juttu mitä ei vaan ollu tehty aikaisemmin. Ja pelituntumaa ei pystynyt Giana Sistersikään kopsaamaan vaikka paljon lainasikin. Hieno arvio! Seuraavaksi vuorossa se meikäläinen SMB2?

    Jukka Eronen6.10.2015 klo 01:30
    Giana Sisters on omalla tyylillään hieno teknisesti ja pelillisesti. Erilainen Marioon verrattain. "Painovoima" on heikompi. Eli Giana ja Maria leijailevat ikään ja juokseminen puuttuu. En tiedä olisiko raudan kannalta onnistunut jos olisivat halunneet ohjelmoida siitä "vauhdikkaamman", mutta pidän myös tuosta rauhallisesta otteesta ja muutenkin pelistä suuresti. Taisin unohtaa mainita ja korostaa, että peli on sinällään aivan loistava :). Neljä tähteä ainakin.

    Mutta joykkarilla on tosiaan melkoista tarpomista, kuten kaikki muutkin pelit meikäläiselle. En ole tikuilla oikein koskaan tainnut osata pelata. Varmaan juontaa osaltaan PC-pelitaustasta näppiksineen. Onnekkaasti Sega Mega Driven kapula sopii myös Amiga 500:aan. Se sentään vähän helpottaa ja tekee pelaamisesta nautinnollisempaa. (Hetkinen, ei ole tullut kokeiltua sopisiko se myös C64:ään??)

    Kiitos – jep SMB2 tulossa myös :). Mutta siinä välissä saattaa tulla jottain muuta vielä. Perinteisesti (onhan blogi parin viikon päästä jo vuoden :P) halloween-teemaa myös ajankohtaan liittyen tulossa. Kahtellaan.

    Kirjoita kommentti



    29.9.2015



    AVARUUSSEIKKAILU 2084 (Box Office Video Film, 1985). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: Lorca and the Outlaws (1985).
    Ohjaus: Roger Christian.    Valmistusmaat: Australia/UK.    Tuotantoyhtiö: Lorca Film.
    Genre: scifi/toiminta/vieraat planeetat.    Kesto: 1t 30min.
    Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 2.35:1).    K-16.    Videokoodi: 5202.
    Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.


    Takakannen teksti: "Ohjaaja Roger Christian sai Oscarin elokuvastaan Tähtien Sota ja oli myös Oscar-ehdokkaana elokuvasta Alien. Hänen uusin elokuvansa JÄRISYTTÄVÄ TULEVAISUUDENKUVA MAAILMASTA VUONNA 2084!

    Tapahtumapaikka planeetta Ordessa, tyrannivaltio, jota hallitsee häikäilemätön palkkasoturi Jowitt tappaja-robotteineen. Nuori Lorca on vuosikausia taistellut kumppaninsa ihmisrobotti Kidin kanssa näiden pakkovaltaa vastaan. Saman aikaisesti hän on rakentanut avaruusalustaan voidakseen palata planeetalle, jota hän ei ole koskaan nähnyt - Maahan. Mutta Jowitt armeijoineen on koko ajan Lorcan ja Kidin kintereillä ja nämä saavat paeta henkensä edestä...

    ONNISTUUKO HEIDÄN UHKAROHKEA PAKONSA MAAHAN? PYSTYYKÖ JOWITT KARMIVINE ASEINEEN TUHOAMAAN KAIKKI VASTUSTAJANSA? HUIMA TULEVAISUUDEN SEIKKAILU - SUURELOKUVA VAPAUSTAISTELIJOISTA KAMPPAILUSSA TYRANNIUTTA VASTAAN!"


    Tämän australialais-brittiläisen "kasarin" scifi-epookin alkuperäinen nimi on Lorca and the Outlaws ja se tunnetaan myös nimellä Starship. Ja jotteivät liikanimet jää tähän, työnimenä oli The Outlaws and the Starship Redwing. Suomi-videon nimessä taas on luultavasti harhaanjohtavista markkinointisyistä haluttu viitata ovelasti 2001: Avaruusseikkailuun. Näistä elokuvista ei tosin tulisi puhua edes samana vuosisatana. Itseasiassa elokuvan australialainen nimikin on 2084, josta Suomi-otsakekin juontaa, alkuperäisen ollessa hieman maltillisempi.

    Sinällään kyllä pidän kun elokuvan tapahtuma-aihioksi valitaan jokin kaukainen (tai tekohetkellä kaukaiselta tuntunut) vuosi. Vuoden mainitseminen ehkä tekee kuvitelmasta helpommin lähestyttävää ja katsojalle tulevaisuuteen ajatusten sijoittamisesta samaistuttavampaa, kuin tapahtumat vain ajattomassa rinnakkais- tai fantasiatodellisuudessa. Onko tässä aikajana-aiheessa samalla yksi tieteisfantasian ja tieteisfiktion eroistakin? Toisaalta erittäin kaukainen vuosi voi tosin olla haastavaa samaistumisen kannalta, kuten vaikkapa Dyynissä. Tässä tapahtumavuosi 2084 on valittu varmastikin elokuvantekohetkestä 100 vuotta eteenpäin katsoen. (2080-luku tuntuu aiheena olevan nytkin mitä ajankohtaisin kun siitä lauleskellaan radiossakin.)

    Pienoismallit, lavasteet ja efektit ovat vakuuttavia ja alukset massiivisen oloisia. Ne lienevätkin elokuvan parhaat aspektit. Elokuvan tyyli on aika puuduttavaa. En täysin kyennyt seuraamaan elokuvaa ja sen juonta yhtäjaksoisesti herpaantumatta jatkuvasti. Elokuvan kesto tuntuu pidemmältä mitä se onkaan, vaikka katsoin sen osissa. Loppu taas on jokseenkin äkkinäinen.

    Erityismaininta Peter Gabrielin yht'äkkisestä musiikkiesiintymisestä elokuvan puolivälin paikkeilla. Muusta elokuvan musiikista vastaa Genesis-yhtyeen Tony Banks.

    Pääjuonen ideasta tulee hieman Taisteluplaneetta Galactica mieleen kaukaiseen ja mytologimaisen paratiisimaiseen Maahan mielimisineen. Tieteisfiktiossa tosiaan tuodaan esille toisinaan se paradoksaalinen seikka, että elämme jo paratiisissa, mutta silti emme todellakaan näe metsää puilta, vaan mielipuolisesti tuhoamme planeettaamme, toisiamme ja kaikkea elävää. Scifissä tuo paratiisi on menetetty ja sinne kaivataan takaisin. Sitä mitä ei aiemmin nähty eikä pidetty minään, osataan vihdoin arvostaa.

    Efektien lisäksi elokuvan harhaanjohtavaksi tarkoitettu suomennosnimi lienee tässä samalla parasta että pahinta. Kertoo se ainakin enemmän mistä on kyse kuin alkuperäinen Lorca and the Outlaws. Pidän myös serbialaisesta Planeta ordesa käännöstittelistä, koska siitä voi myös heti päätellä mistä on kyse, eli scifistä.

    Joka tapauksessa, piirretty retro-kansikin lupaa ainakin hiukkasen parempaa. Kasaritunnelmasta ja yrityksestä saa kylläkin pisteet, sekä oudosta ristiriitaisuutta herättävästä vanhentuneen tulevaisuuden tieteiskuvitelman atmosfääristä. Robottipoikien ulkomuoto on perin erikoinen, nukkemainen. Aiheessa on hyviäkin elementtejä, kuten tähtialuksen rakentaminen. Ylipäänsä elokuvan ulkopuolella heräävät pohdinnat varmaan kertovat, että elokuvassakin on sentään jotain yritetty kertoa. Ja science fictionin aavikko-osioissa on usein aina jotain toimivaa ja kiehtovaakin. Vieraalle planeetalle sijoittuvat elokuvat kiinnostavat lähtökohtaisesti aina, oli sitten toteutus ja lopputulos asia erikseen.

    **

    PS. Todellisena loppuyllärinä elokuvan jälkeen videossa kuullaan Keke Rosbergin selostuksia Formula 1:sistä englanniksi mustalla kuvalla. Jo on aikoihin eletty – elimme ihmeellisiä ja outoja aikoja 80-luvun videomaailmoissa, ystävä hyvä. Vauhtihurjat taisivat hurjastella tähänkin filmiin asti.

    MUUTA:
  • Alussa mainos videoon Almost You.

  • Kirjoita kommentti



    29.9.2015



    VAUHTIHURJAT VUONNA 2015 (Gerit Oy / Scand-Video AB, 1984). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: Firebird 2015 AD (1981).
    Ohjaus: David M. Robertson.    Valmistusmaa: Kanada.
    Genre: carsploitation/toiminta/kaahailu.    Kesto: 1t 37min.    Kuvasuhde: 4:3.
    Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.    Videokoodi: 104562.


    Takakannen teksti: "Vauhtihurjat Red (Darren McGavin) ja Indie (George Touliator) kaahaavat vuonna 2015, kun kaikki yksityisautoilu ja moottoripyöräily on kielletty öljypulan vuoksi. Poliisien erikoispartiot yrittävät valvoa, ettei kukaan riko kieltoa vastaan, mutta intomielistä Rediä ja Indietä on vaikea pysäyttää.
        Huippuunsa viritetyt autonsa he pitävät piilotettuina autiomaassa, jossa he ottavat mittaa toisistaan ja koneistaan. Ajolenkit ovat jatkuvaa pikistä ja poliisit ovat alati kintereillä. Tuntuu toivottomalta saada pysäytetyksi nuo vauhtihurjastelijat. Kunnes Redin poika Cam saapuu vierailulle ja rakastuu Indien kauniiseen tytäreen Jilliin. Tällöin huomaa poliisipartion johtaja McVain tilaisuutensa koittaneen...
        Loppunäytöksestä muodostuu uskomaton ajojahti!"


    Näin heti alkuun, en ole carsploitation-genren elokuvia ennen tässä mittakaavassa nähnyt, joten saanen anteeksi hämmentyneisyyteni ja mahdollisen moukkamaisuuteni tätä pienoista kulttuurishokkia kohtaan. Joskin väittäisin pehmeämmän Riemukupla-sarjan johon olen aikoinaan tutustunut kuuluvan myös vastaavaan kategoriaan.

    Kyseessä on vuonna 1981 tehty vuoden 2015 tulevaisuuteen kuviteltu ja sijoittuva kaahailuraina. Tästäpä sopivasti sattuneesta ajankohdasta johtuen pyrinkin katsomaan leffan vielä tämän vuoden puolella mahdollisimman autenttisen reaktion aikaansaamiseksi. Romuautoja, auton romuja, hiekkaa, mäkiä, nummia, vakavia aavikonuurteisia rujonaamoja. Intro rockabilly (?) musiikin (?) siivittämänä herätti ensivaikutelmana lievää huvittuneisuutta.

    En varmaankaan ole elokuvan kohderyhmää vaikka autot ja etenkin nopeat sellaiset (= Formula 1) kiinnostavatkin, mutta pakkomielteisesti bensaa, bensan hamstraamista, bensan riittävyyttä, autojen rakentamista, autoilua, kaahailua, kaahaamista, moottoreita ja motorismia käsittelevä elokuva on selvästikin genre-elokuvaa ja hedonismia puhtaimmillaan alan harrastajille.

    Elämän ainoa sisältö näyttää armon vuonna 2015 olevan ajaminen ja kaahailu. Elokuvan päähenkilöiden syvästi halveksima AVV, Ajoneuvojen valvontavirasto, rajoittaa ja vahtii tätä sisältöä ja autoilijoiden vapautta toteuttaa itseään.

    Tuli mieleen Speden Lentävät luupäät (1984), jonka juoni pohjautuu täysin lentovälineiden ja lentelyn esittelyyn. En millään väheksymisellä; kaikki kunnia Spedelle, hänen keksinnöilleen ja loistaville komedian lahjoilleen. Joka tapauksessa tässä liitelyä edustaa kaahailu.


    Kuin kaksi marjaa: Tyttö ja
    Armi Toivanen.


    Pakko tunnustaa, että ulkopuolisuuden tunteen ja ihmettelyn sijalle alkoi yllättäen pikku hiljaa tulla vauhdin hurma tilalle sen viedessä mennessään. Ehkä myös sitä mukaan kuinka lauantai-illan tölkitkin hupenivat. Sitä oletan luultavasti tarvittavankin tästä elokuvasta jollain oudolla tasolla nautittavuutta löytääkseen. Tytössäkin kytkimen painelu aikaan saa jopa eroottisia värähtelyjä. Ja eikun perään kasari-kaahailumusakki soimaan ja nummille rautakehikkoaavikkoautossa ajelemaan mars. Myöhemmin vilahtaen selviää myös, ettei näköjään vuonna 2015 enää ole tarvetta pikkuhousuille.

    En voi väittää ymmärtäväni mitä välillä oikein tapahtuu, kuten alussa sotamaalauksiin itsensä peittoavan miehen meditoidessa ja seuraavaksi ampuessa päättömästi
    autonsa hylkäävää vanhaa miestä, jonka kudit loppuvat kesken itseään puolustaessaan. Mielenkiintoisesti koko auto räjähtää yhdestä laukauksesta, parhaaseen Simpsonit-tyyliin.

    Ja tosiaan yllättävään, selvästikin Suomi-Filmi-perinteeseen nojaten tässä kanadalaisessa filmissä on myös lato-kohtaus kaikkine heinineen ja romanttisine musiikkeineen. Mutta tässä tapauksessa ladosta paljastuukin alkuun... yllätys, yllätys – ehta amerikanrauta!

    Ja tietenkin luonnollinen lopetus tälle kaikelle on johdattaa ystävällisesti armitoivas-look-a-like-neito aavikolta saunaan (Suomi-viittaus jälleen!) ja kuumaan kylpyyn auringonlaskun kautta.

    Mainittakoon, että elokuvan käsikirjoittajia on kolme. Kolme. Tähän kohtaan pieni pysähtyminen ja meditaatio asian äärellä...


    "Mitä pirua täällä puuhataan?"
    Tämä lause kiteyttää katselutunnelmani.


    Leffa jää vähän puolitiehen, sillä sitä toivoo että olisi menty kerralla kunnolla överiksi. Budjettirajoitukset lienevät olleen syynä mm. romumäärän vähäiseen syntyyn. Kuva on vanhalle videolle hyvä ja filmin roskat tuovat aina omaa nostalgista elävyyttä ja fyysisyyttä. Loppupuolelta löytyy muutama Hyvät, pahat ja rumat mieleentuova sävel.

    Kaikesta elokuvan herättämästä sekavuuden tunteesta ja ailahtelevista ajatuksista huolimatta kasari-tunnelmasta plussaa. Tällaista 80-luvun autenttista (automaatio)fiilistä saa vain (vuokra)videokaseteilta.

    **½

    PS. Kissani, jonka kanssa katselemme usein näitä elokuvia, muistuttaa tätä Vauhtihirmua.

    PPS. Kaipaan Matti Kyllösen F1-selostuksia, kuten "Tervetuloa tänne aurinkoiseen Brasiliaan, seuraamaan aikamme gladiaattoreiden taistelua."
        Mutta ehdoton suosikkini on: "Tämä oli kuudeskymmenes kilpailu, juhlakilpailu vielä, Morbidellille. 27-vuotias italialainen voi vetää spagettia naamariin illalla oikein nuoruuden innolla."

    Oi niitä aikoja.

    Kirjoita kommentti



    28.9.2015



    GODZILLA (VCM, 1986). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: The Return of Godzilla (1984).
    Ohjaus: Koji Hashimoto, R.J. Kizer.    Valmistusmaa: Japani.    Tuotantoyhtiö: Toho.
    Genre: kaiju/scifi/toiminta/draama/trilleri.    Kesto: 1t 43min.
    Kuvasuhde: 1.85:1 (säilyttää alkuperäisen).    K-16.    Videokoodi: 10101.
    Englanniksi dubattu, suomenkielinen tekstitys.


    Takakannen teksti: "Tulivuori sylkee laavaa. Taivas peittyy mustaan tuhkaan. Tarunomainen Godzilla on noussut jälleen toimintaan...

    Tokiolainen lehtimies Maki löytää myrskystä pelastuneen veneen. Haavoittunut kalastaja kertoo tuhosta: jättiläishyönteisistä ja taivaita hipoavasta hirviöstä.
        Maki raportoi tapahtumista lehdelleen, mutta hänet leimataan pian hourivaksi hulluksi. Eläintieteilijä Hayashida muistaa kuitenkin kalastajan kuvaileman jättiläispedon: Godzilla on 30 vuotta aiemmin Tokiota terrorisoinut jättilisko. Tulivuorenpurkaus on herättänyt sen maanalaisesta horroksesta. Suurkaupunki valmistautuu pahimpaan...
        Nyt Godzilla raivaa tietään kohti rannikon atomivoimalaa. Se etsii nälkäisenä ravintoaan: ydinenergiaa! Paniikki kasvaa...

    MYKISTÄVÄN LOISTOKKAAT ERIKOISTEHOSTEET KURISTAVAN KAUHUN MESTAREILTA!"


    Ensimmäinen jättihirviö Godzillasta kertova elokuva ilmestyi Japanissa vuonna 1954. Amerikkalainen jättiapinasta kertova elokuva King Kong (1933) oli Godzillan ja sitä seuranneiden lukemattomien jatko-osien buumin innoittaja.

    Tämä 1980-luvun ensimmäinen ja sarjan 16. elokuva The Return of Godzilla (1984) on temaattista jatkoa ihkaensimmäiselle vuoden 1954 Godzillalle, sen 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Kyseessä on "reboot" eli tämä vuoden 1984 filmi jatkaa mytologiaa uudelleen alusta ja sivuuttaa kaikki välistä löytyvät Godzilla-elokuvat vuosilta 1955–1975. Mainittakoon myös, että vuoden 1975 Terror of Mechagodzilla -elokuvan jälkeen oli melkein kymmenen vuoden tauko ennen seuraavaa eli tätä Godzilla-elokuvaa.

    Yhdysvalloissa New World Pictures julkaisi leffan Godzilla 1985 -nimellä muokattuna versiona, johon lisättiin noin 10 minuuttia uutta jenkki-kuvamateriaalia erityisesti Pentagonista ja loppumonologi. Tämä vuokravideo taas on kansainvälinen versio englanniksi dubattuna ja englanninkielisin krediittitekstein.

    Alkuperäisen 50-lukulaisen Godzillan atomipommi-allegoriat ovat vaihtuneet Kylmän sodan asetelmiin ydinsotapelkoineen. Uudistuneessa sarjassa haluttiin palata synkempään lähestymistyyliin. Filmilläkin on tumman synkkä yleisilme, joka käy jo videokansista ilmi. Tapahtumat sijoittuvat monin paikoin yöhön. Pökkelöiden poliitikkojen ydinase-neuvottelut keskinäisine uhitteluineen ovat liiankin tuttuja reaalimaailmasta. Poliitikkojen tavoin elokuvakin ottaa paikoin itsensä ehkä hieman turhan vakavasti. Enemmän pilkettä silmäkulmassa tekisi terää ja onneksi sitäkin sentään välillä löytyy; oli se sitten tarkoituksella tai tahattomasti. Kuten lähikuvat Godzillasta tuovat camp-vaikutelmaa. Humalaisen ja Godzillan kohtaaminen lienee tarkoituksellisen huvittavaksi tehty. Avuton nainen -klisee taas on väsynyt ratkaisu.

    Elokuvan alku on todella dramaattinen orkesterimusiikkeineen ja laavamerineen. Pian tätä ja myrskyisää veneturmaa seuraa hupaisana kontrastina 80-luvun hyväntuulinen Japani-pop pääosan esittäjän Goro Makin (Ken Tanaka) veneillessä tyytyväisesti aavalla merellä.

    Jotenkin itseäni huvittaa myös kun turman tutkijat näyttävät sairaalassa toipuvalle miehelle Godzillan valokuvia. Kuvia esitellään kuin tyyliin parhaitakin Hollywood-tähtien potretteja eri asennoissa; tai itse elokuvan aulakortteja tai mainosvalokuvia (joita ne aivan hyvin ovat voineet ollakin).

    Englanninkielinen dubbaus ei ole paikoin hahmoilleen luontevimmasta päästä. Vuoden 1984 Godzilla ei yllä sarjan vanhempien elokuvien charmiin, mutta ihme kyllä Godzillan perinteistä tuttuakin tutumpaa kaupunkituhoa ja vimmaa seuraa mielenkiinnolla. Reboot-asetelma tuo elokuvaan myös oman kiinnostavan puhtaalta pöydältä aloittavan aspektinsa. Uutta jatkumoa on myös täten mielenkiintoista ja mielekästä alkaa seurata, kun ei tarvitse ensin nähdä kaikkia vanhempia Godzilla-leffoja väliltä Godzilla Raids Again (1955) ja Terror of Mechagodzilla (1975). Monia noista vanhemmista ei vielä hyllystä löydykään; niitä pitää tilata ulkomailta.

    Täytyy myös jälleen ihailla 80-luvun videokansien tekstinikkareiden aikaansaannoksia: "MYKISTÄVÄN LOISTOKKAAT ERIKOISTEHOSTEET KURISTAVAN KAUHUN MESTAREILTA!" Kutkuttava mainoslause pitääkin kyllä jokseenkin paikkansa. Pienoismallit ja efektit lasereineen, räjähdyksineen ja tulimerineen ovatkin erittäin mainioita. Vaikka Godzilla itse muovilelulta etenkin lähikuvissa näyttääkin. Yksityiskohtana alun lentävä vihreä "avaruusrapu" oli jännä yllätys.

    Sivuhuomiona mainittakoon, että pidän suuresti 80-luvun videofirmojen logoanimaatioista usein elektronimusiikin säestämänä, kuten tässäkin on VCM-yhtiön simppeli mutta tyylikäs intro.

    Itse elokuvan loppupuolen avaruudellinen ambient-elektronimusiikki on hieno, kuten tuimailmeisen Godzillan tunnistettava kimeäalkuinen karjaisukin. Lopun koskettava romanttisdramaattinen musiikki on yllättävä ratkaisu, mutta oudohkosti sopii tunnelmaan. Jatkoa jää malttamattomana odottamaan. Seuraavana vuorossa on Godzilla vs. Biollante (1989), joka on tälle leffalle suoraa jatkoa. Onneksi godzilloinnit eivät muutenkaan ihan heti lopu kesken, sillä Japanissa tehtyjä monsterielokuvia on tähän mennessä 29 kappaletta.

    ***

    MUUTA:
  • Tähän mennessä blogissa muita käsiteltyjä Toho-yhtiön elokuvia: Avaruuden tulilintu, Bye-Bye Jupiter ja King-Kong kauhun saarella.
  • Simpsonien 10. kauden jaksossa "Päivä Tokiossa" (AABF20) vilahtaa lopussa Godzilla-elokuvista tuttuja hahmoja.

    Kirjoita kommentti



    26.9.2015



    FANTASIA (Walt Disney Home Video / Egmont Film / Oy Europa Vision Ab, 1991)
    - Vuokravideo.    Videokoodi: 1132/20 SF.    VHS
    - Myyntivideo.    Videokoodi: 1132/20-3 SF    VHS
    Englanninkielinen nimi: Fantasia (1940).
    Ohjaus: Samuel Armstrong, James Algar, Bill Roberts, Paul Satterfield, Ben Sharpsteen, David D. Hand,
                   Hamilton Luske, Jim Handley, Ford Beebe, T. Hee, Norman Ferguson, Wilfred Jackson.
    Musiikki: Philadelphia Orchestra.    Kapellimestari: Leopold Stokowski.
    Tuottajat: Walt Disney, Ben Sharpsteen.    Tuotantoyhtiö: Walt Disney Productions.
    Genre: piirretty/musiikki.    Kesto: 1t 52min.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
    Kerrottu suomeksi.


    Takakannen teksti: "Walt Disneyn juhlittu mestariteos on vihdoin kädessäsi...Fantasia! Fantasia, joka on ihastuttanut elokuvissa kävijöitä jo vuosikymmenten ajan on suurenmoinen yhdistelmä klassista musiikkia ja Disney-animaatiota. Se sisältää tarinoita marssivista luudista ja tanssivista virtahevoista aina Mikki Hiiren loistavaan suoritukseen noidan oppipoikana. Nyt tämä upeasti entisöity mestariteos on saatavissa videolla ensimmäisen ja viimeisen kerran alkuperäisessä muodossaan. Lähde lumoavalle matkalle mielikuvituksen maailmaan...näe ja koe Fantasia!"

    Elokuvan sisältämät musiikkijaksot: Toccata ja fuuga, Pähkinänsärkijä, Noidan oppipoika, Kevätuhri, Pastoraalisinfonia, Tuntien tanssi, Yö autiolla vuorella / Ave Maria.

    Näin Fantasian ensimmäisen kerran pikkupoikana isolta kankaalta ja kävin katsomassa sen uudestaan elokuvateatterissa muutama vuosi sitten. Fantasiasta muodostui vuosien mittaan Hiidenpadan ohella suosikkini Disneyn pitkistä animaatioelokuvista. Se julkaistiin Suomessa vuokra- ja myyntivideolla 90-luvun alussa. Kansitaide on molemmissa sama, mutta vuokraversion kotelo ja kansipaperi ovat tyypilliseen tapaan isommat (ns. isokoppa). Kansityylissä on haluttu korostaa klassikkoanimaation erityislaatuisuutta sen ollessa graafiselta tyyliltään erilainen kuin muut aikansa Disney-videojulkaisut. Videoetikettikin on joissakin (ennakkotilatuissa?) versioissa kultainen.

    Fantasia on kuin astuisi elävään konserttiin ja sen alkuperäinen työnimi olikin The Concert Feature. Fantasiaan kuuluu seitsemän jaksoa, joissa klassisen musiikin tunnettu teos säestää ja kuvittaa animaatiota ja kertoo oman tarinansa, tai voi olla myös kertomatta mitään varsinaista tarinaa. Abstraktien maisemien, kuvien ja näkyjen tahtiin soljuva Johann Sebastian Bachin Toccatta ja fuuga on todella vaikuttava aloitus. Tyylillisenä innoittajana oli saksalainen Oskar Fischinger, abstraktin elokuvan ja animaation pioneeri. Hän teki jaksoon luonnokset, mutta Disney halusi jotain muuta, joten elokuvassa päädyttiin erilaiseen ratkaisuun.

    Tchaikovskin Pähkinänsärkijä-baletin alkuperäisistä sävellyksistä elokuvaan on valittu kuusi osiota: Makeishaltijattaren tanssi, Kiinalainen tanssi, Huilujen tanssi, Arabialainen tanssi, Venäläinen tanssi ja Kukkaisvalssi. Animaatiossa on huikeita ideoita villein hahmoin, kuten ikimuistoiset sympaattiset tanssivat kärpässienet ja räjähtävästi tanssivat kukat. Rauhallisessa Arabialainen tanssi -osiossa nähdään lumoavan kaunis ja sulavaliikkeinen kala. Talvisessa loppuhuipennuksessa upeat lumihiutaleet leijuvat ja keijut luistelevat jäällä fraktaalimaisia eläviä kuvioita jälkeensä jättäen. Pähkinänsärkijä-baletin lopun haikean kaunis Pas des Deux -tanssi on ehdoton suosikkini ja on sääli, että se jää kuulematta ja näkemättä.

    Noidan oppipoika on ainoa jaksoista, joka kertoo ja seuraa tarkasti säveltäjän tarkoittamaa tarinaa. Paul Dukas'n sävellys perustuu Goethen runoon vuodelta 1797. Tästä animaatiosta on lähtöisin Mikki Hiiren ikoninen oppipoika-asu velhon hattuineen, joka poimittiin Walt Disney Home Videon 80-luvun logoon. Mielenkiintoinen historiallinen 1700-luvulta peräisin oleva vaatturi Mikillä siis.

    Kevätuhri on alunperin Igor Stravinskin säveltämä baletti. Kyseisen esityksen ja sävellyksen modernius aiheutti lähes mellakan yleisössä vuoden 1913 ensiesityksessä Pariisissa. Fantasian kuvaamassa versiossa palataan Maan syntyyn ja dinosaurusten hallitsemaan aikakauteen. Se on todella vaikuttava teos animaation, musiikin ja miljoonien vuosien mittaisen esihistoriallisen tarinan nivoutuessa yhteen. Myös Fantasia 2000:ssa (1999) kuullaan Stravinskin mahtipontinen sävellys – Tulilintu (1910). Kevätuhrin eeppisen kuvaston tapaan siinäkin laava pursuaa maanraoista ja maa mullistuu.

    Beethovenin ilmavassa Pastoraalisinfoniassa ollaan Kreikan mytologian maisemissa pegasusten ja kentaurien fantasiamaailmassa. Tästä jaksosta on jo aikoinaan sensuroitu tummaa kentauripalvelijaa sisältävät osiot, eikä sensuroimatonta versiota ole taidettu koskaan julkaista missään kotivideoformaateissa. Sensurointi on tehty zoomaamalla rajaten kuvaa pois (ohessa kuvanäyte). Nähtävästi 1960-luvun jälkeen ei alkuperäistä versiota ole julkaistu. (Tällä sivustolla löytyy aiheesta lisää tietoa.)

    Humoristisessa Tuntien tanssissa virtahevot, strutsit, krokotiilit ja elefantit tanssivat balettia. Amilcare Ponchiellin sävellys on vuodelta 1876.

    Viimeisenä nähdään ja kuullaan yhdistelmä kahdesta hyvin erilaisesta musiikista. Hurjassa Yö autiolla vuorella kuolleet tanssivat Tsernobog-demonin pillin mukaan. Sitä seuraa saumattomasti liukuen lopun rauhoittava Ave Maria. Modest Mussorgskyn Yö autiolla vuorella on vuodelta 1867. Sitä ei koskaan esitetty hänen elinaikanaan. Ave Maria on Franz Schubertin sävellys vuodelta 1825, alunperin nimellä Ellens Gesang III (D. 839, Op. 52, No. 6).

    Perinteenäni on ollut katsoa Fantasiaa ja Fantasia 2000:a joulun ja uuden vuoden aikoihin. Ne ovat juhlavia, henkivät jonkin uuden alkamista ja syntymistä. Ne sopivat tuomaan valoa ja iloa pohjoisen pimeään ja kylmään vuodenaikaan. Tarkovskin Peilin tavoin Fantasia on ehtymätön mestariteos, josta löytää aina uutta. Walt Disneyn suunnitelmissa oli, että elokuvaa olisi aina julkaistu tietyin väliajoin, jolloin siitä olisi vaihtuneet jotkin vanhat osiot uusiin. Näin ei kuitenkaan varsinaisesti tapahtunut, vaikka eräänlaista jatkoa musiikkielokuville olivat musiikillisesti kevyemmät Klassikot-sarjaan lukeutuvat Säveltuokio (Melody Time, 1948) ja Iskelmäparaati (Make Mine Music, 1946). Vuonna 1999 julkaistu jatko-osa Fantasia 2000 lopulta toteutti Waltin varsinaisen idean Fantasian jatkuvuudesta ja siinä nähdään alkuperäisestä elokuvasta poimintana Noidan oppipoika.

    Psykedeelinen 1960-luvun uusintakierroksen elokuvajuliste. Löydätkö siitä Mikin? (Klikkaa kuvaa isommaksi.)
    Poistettuja kohtauksia

    Iskelmäparaatin jalohaikara-aiheinen Blue Bayou -jakso on animaation puolesta parhaimpia Fantasian perinteen jatkajia, joskaan sen musiikki ei säväytä. Jakso kuuluikin alunperin Fantasiaan Claude Debussyn hienolla Clair de Lune sävellyksellä, mutta se leikattiin pois elokuvan ylittäessä jo kaksi tuntia.

    Swan of Tuonela – Fantasia En ole aivan pysynyt Blu-ray-julkaisujen kärryillä eli en tiedä mitä mahtaa sieltä löytyä, mutta hyllystä löytyy Fantasia Anthology DVD-boksi (R1-alue), jossa on hienoja perusteellisia dokumentteja. Kolmannella Fantasia Legacy -levyllä on mm. alkuperäisestä Fantasiasta poistettuja valmiita animaatioita (kuten mainittu Clair de Lune), sekä tuotantokuvia ja luonnoksia. Upeimpia on Jean Sibeliuksen Tuonelan joutsen -sävellyksen pastellimaalauksia esittävä keskeneräinen, mutta kokonaiseksi koostettu pätkä. Jo tällaisena liikkumattomana teos on vaikuttava ja voi vain mielessään kuvitella kuinka huikea lopullinen animoitu versio olisi ollut.

    Walt Disney arvosti Sibeliuksen musiikkia ja lähetti hänelle kirjeen, jossa kysyttiin voitaisiinko hänen sävellystään käyttää Fantasiassa. Disney ja Euroopan taide -näyttelyssä Helsingin Taidemuseo Tennispalatsissa vuonna 2009 oli silloisen Aku Ankan päätoimittaja Jukka Heiskasen ansiosta kiertävään perusnäyttelyyn lisättynä Suomi-osiona tämä alkuperäinen kirje esillä, sekä Tuonelan joutsen -animaatioon suunniteltuja alkuperäisiä pastellitöitä. Muitakin upeita Fantasian alkuperäisiä animaatiokalvoja ja panoraama-taustakuvia, pastelliluonnoksia ja taiteita näyttelystä löytyi. Kävin näyttelyssä seitsemän kertaa.

    Fantasian taiteellinen menestys on kiistaton, mutta se ei sitä lippuluukuilla valitettavasti varsinaisesti ollut. Fantasia oli myös maailman ensimmäinen "musiikkivideo". Elokuvan myötä joihinkin teatteriesityksiin tuotu Fantasound-äänijärjestelmä surround-kanavineen oli sekin todella aikaansa edellä. Fantasia on rohkea, kokeellinen, mielikuvituksesta, kunnianhimosta ja taidosta kummunnut ajaton fantasianomainen ja fantastinen mestariteos. Monipuolisten klassisen musiikin valintojen ja animaatiojaksojen vaihtelevuuden johdosta jokainen näistä kiinnostunut varmaan löytää siitä omat suosikkijaksonsa. Omani ovat Toccatta ja fuuga, Kevätuhri ja Ave Maria.

    *****

    PS (31.10.2015): Onnea 13. marraskuuta 75 vuotta täyttävälle Fantasialle!

    Videopeliadaptaatiot

    Fantasian "Noidan oppipoika"-jaksoon perustuva The Sorcerer's Apprentice Atari 2600 -videopeli julkaistiin vuonna 1983. Se poimii hauskasti animaatiojakson juonesta. Mikki yrittää estää noidan luolaa täyttymästä vedestä ja yrittää saada kiinni putoavia tähtiä ennen kuin ne muuttuvat vettä kantaviksi luudiksi. Mielestäni tässä on Atari 2600:n mittapuulla mainiot grafiikat ja Mikinkin tunnistaa.

    Tämä oli ainoa piirrettyihin perustuva Disneyn Atari 2600 -peli, joka kerkesi nähdä päivänvalon Yhdysvalloissa, ennen vuoden 1983 suurta videopelirysäystä. Suunnitteilla oli pelit Lumikista, Dumbosta ja Aku Ankasta. Donald Duck's Speedboatista on harvinainen brasilialainen julkaisu.

    Tasohyppelypeli Fantasia julkaistiin Sega Genesikselle ja Sega Mega Drivelle vuonna 1991. Pelissä on neljä kenttää, jotka perustuvat neljään elementtiin ja alkuperäisen piirretyn eri animaatiojaksoihin: vesi (Noidan oppipoika, Huilujen tanssi, Arabialainen tanssi), maa (Kevätuhri), ilma (Venäläinen tanssi, Pastoraalisinfonia, Tuntien tanssi) ja tuli (Yö autiolla vuorella, Toccata ja fuuga). Pelissä kerätään piilotettuja taikanuotteja.


    MUUTA:
  • Allegro non Troppo (1976) on Bruno Bozzetton italialainen Fantasiaa parodioiva animaatioelokuva.
  • Osamu Tezuka (ks. tämä postaus) oli myös suuri Disney-fani ja hänen animaationsa Legend of the Forest (1987) on Fantasiasta inspiroitunut.

  • Kirjoita kommentti



    16.9.2015



    HILJAINEN PAKO (Esselte Video - valkoinen sarja, 1984). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: Silent Running (1971).
    Ohjaus: Douglas Trumbull    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
    Genre: scifi/luonto/avaruusseikkailu/ekologia/draama.    Kesto: 1t 40min.    Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 1.85:1).
    Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.    Videokoodi: 51519.


    Takakannen teksti: "Neljä miestä elää eristettynä Valley Forgessa, valtavassa amerikkalaisessa avaruustukikohdassa. He ovat valiojoukkoa ja heidät on valittu hoitamaan uskomattoman monimutkaista elektronikoneistoa. Kolme heistä käyttäytyy kuitenkin kuin vastuuntunnottomat lapset. Wolf, Barker ja Keenan ajavat päivisin hurjaa rallia avaruusaluksen ahtailla käytävillä, pelaavat pokeria ja biljardia.
        Neljäs miehistä Lowell, on erakkomainen kasvitieteilijä. Hän on viettänyt vuosia tutkien kasveja ja eläimiä. Valtavien kupujen alla on suojassa se, mitä on jäljellä maan kasvillisuudesta.
        Kun käy käsky, että miesten on palattava maahan ja särjettävä kasvikuplat, kaikki muut riemastuvat paitsi Lowell. Kuplien hajottaminen on estettävä hinnalla millä hyvänsä!"


    Erityisesti 2001: Avaruusseikkailun erikoistehoisteista muistettu Douglas Trumbull ohjasi ekologisen tieteis-draaman Hiljainen pako vuonna 1971. Elokuva näytettiin YLE TV2:n 90-luvun televisioesityksissä (12.7.1996 ja 2.8.1997) harhaanjohtavalla nimellä Taistelu avaruudessa, joka oli myös elokuvateatterilevityksessä otsikkona. TV-ensiesitys oli 25.10.1980, myös TV2:ssa. Esselten 80-luvun vuokravideolla on alkuperäisen englanninkielisen nimen mukainen käännös, joka on muutenkin paljon järkevämpi.

    Suurissa avaruusaluksissa kuljetetaan Maan luonnon rippeitä ja joitakin eläimiä. Pian ylemmältä taholta tulee käsky siitä, että kasveja ja metsiä säilyttävät kuplat tulee tuhota. Käsky on uskomattoman absurdi eikä sille anneta elokuvassa oikein selitystäkään, mutta tällaista luonnon tuhoamistahan tapahtuu koko ajan Maan päällä oikeastikin. Miehistöstä vain kasvitieteilijä Freeman Lowell (Bruce Dern) piittaa luonnosta ja elämän arvosta, ja käy näitä suojellakseen yhden miehen epätoivoiseen taistoon, johon on helppo samaistua. (Vaikka sivuhuomiona pääosan esittäjän näyttely ilmeineen onkin hieman ylinäyttelevää paikoin.) Katsojakin joutuu tilanteen moraalisten ja eettisten ongelmien pohtijaksi.

    Vaikka toivoakin siinä on, elokuva oli surumielisempi kuin muistin. Sitä tukee melankolinen musiikki. Folk-musiikki on hyvin persoonallinen valinta tieteiselokuvan soundtrackiksi, vaikken paikoin tiedäkään miten siihen tässä oikein suhtautua. Folk-musiikkiin en ole perehtynyt, mutta olen huomannut toisinaan pitäväni tietyn tyyppisestä countrysta. Elokuvan musiikki joka tapauksessa luo ja lisää sen omaleimaista otetta entisestään. Etenkin instrumentaalinen kaihoisa aloitus-kappale toimii.

    Kömpelösti laahustavat kaappimaiset apuri-robotit ovat sympaattisia hahmoja. Tuhovimmaiset miehistön jäsenet ovat aikalailla totaalisia ääliöitä. Korostuksesta huolimatta persoonat eivät ole epäuskottavia. Sanoisinko valitettavasti, koska tällaista vimmaista luonnonvastaista asennetta ei tarvitsee kaukaa etsiä. Luonnon tuhoaminen, eläinten oikeuksien polkeminen ja alasajaminen on oman uuden hallituksemmekin agenda-listalla, sekä totaalinen välinpitämättömyys muutenkin heikoimmassa asemassa olevien ja puolustuskyvyttömien suhteen – luonnon, ihmisten ja eläinten. Tällaista typeryyttä, lyhytnäköisyyttä ja itsekkyyttä on vaikea ymmärtää. Omakin elämämme pohjautuu luontoon ja se on kaiken hyvinvointimme perusta. On kummallista, että se ei ole yleinen itsestäänselvyys ja siksi asiasta ei voi liikaa puhua.

    Mahatma Gandhin hienoimpia viisauksia: ”Kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä, miten se kohtelee eläimiään."

    Pidän 70-luvun scifin tunnelmasta. Esimerkiksi Pako tulevaisuudesta (Logan's Run, 1976) tieteiselokuvassa on aistittavissa vastaavaa aikakauden tunnelmaa; huolineen ja pelkoineen.

    Kissani kiinnostui tällä kertaa biljardi-kohtauksesta. Scifissähän "pitää olla" jokin futuristinen peli ja tässä sitä edustaa pyöreällä pelialueella pelattava biljardi.

    Hiljainen pako on luonnonsuojelulliselta ja ympäristölliseltä sanomaltaan edelleen, ja vieläkin enemmän nyt, mitä ajankohtaisin. Yhdistetyn scifi- ja luontoteemansa puolesta se kiinnostaa ja koskettaa minua erityisesti, koska teen itsekin luonnosta kumpuavia scifi- ja fantasiaelokuvia. Oli nostalgista palata varmaan 90-luvulla viimeksi näkemääni yhteen suosikkielokuvaan. Erityisesti muistikuvat tunnelmasta olivat aika tarkkaan piirtyneet mieleen.

    ****

    MUUTA:
  • Elokuvan alkuperäinen julistetaide "puhtaana" ilman tekstejä Space 1970 -blogissa.

  • EDIT 17.9.2015 klo 17:13: Korjattu sekaannus eli soundtrackilla kyseessä folk-musiikki countryn sijaan.

    Kirjoita kommentti



    16.9.2015



    LEIKKITIIKERI LUUKAS (YLE Tallennepalvelu, 1988). VHS (laina)
    Ruotsinkielinen nimi: Tygtigern Lukas äventyr (1985).
    Valmistusmaa: Suomi.    RTV/lasten ja nuorten ohjelmien toimitus.
    Käsikirjoitus: Christina Andersson.    Suomennos: Satu Virtanen.    Lukija: Ahti Jokinen.
    Piirrokset: Clara ja Bettina Hongell.    Animaatio: Bettina Hongell.
    Musiikki: Tom Salomonsen.    Äänitehosteet: Åke Andersson.
    Kuvaus: Sirkku Pertamo ja Raimo Hiltunen.    Leikkaus: Lena Paersch.
    Tuottaja: Berit Neumann-Lund.
    Genre: pala-animaatio.    Kesto: 2t 10min (13 x 10min).    Kuvasuhde: 4:3.
    Puhuttu suomeksi.    Videokoodi: 60081 (punainen tarra).


    Takakannen teksti: "Christina Anderssonin satu Luukaksesta, pienen Maria-tytön leikkitiikeristä, vie meidät suuriin seikkailuihin. Hemmoteltu ja hieman itserakas Luukas asuu Marian lastenhuoneessa, kunnes sinne ilmestyy uusi lelu, pöyhkeä Milla-nukke. Milla valtaa Luukas-tiikerin paikan Maria-tytön lempileluna. Sitäpä ei Luukas jää ihmettelemään vaan pakkaa tavaransa ja suuntaa kulkunsa kohti synkkää metsää. Sarjan kolmessatoista osassa näemme, mitä kaikkea jännittävää Luukakselle tapahtuu."

    Jaksot: 1. Luukas muuttaa 2. Hyökkäys 3. Lintuperhoset 4. Korkki 5. Pako 6. Herneiden voitto 7. Tassutuksia yössä 8. Vartijalinnut heräävät 9. Helmeri 10. Takaa-ajo puistossa 11. Kaapin salaisuus 12. Sarato kylvyssä 13. Loppu hyvin, kaikki hyvin

    Leikkitiikeri Luukas on suomalainen pala-animaatio vuodelta 1985. Se perustuu suomenruotsalaisen Christina Anderssonin kirjaan Tiikeri Luukas, jossa on mustavalkoinen kuvitus. On myös värillinen kuvakirja, jossa on animaatiossa nähtäviä kuvia. Animaatiosarjassa on 13 jaksoa jotka olivat 10 minuutin pituisia.

    Suomen TV:ssä YLE esitti animaatiosarjan 80-luvun lopulla TV1:ssä ja uusintana 2.9.1990 alkaen sekä YLE FST:n BUU-klubbenissa 17.2.2008 klo 10:00 alkaen.

    Lapsuudesta on jäänyt mieleen minulle ja monille erityisesti sarjan tunnelma, joka on outo ja eriskummallinen, pelottavakin, jota elektroninen äänimaailma musiikkeineen tukee. Äänet on mainiosti toteutettu. Tapahtumista muistaa erityisesti jännittävät linnan tunnelit ja käytävät, puutarhalabyrintin ja erilaiset lintuolennot.

    Tarinan vaiheista tulee mieleen seikkailupelit, sillä Tiikeri Luukaksella on mukanaan laukku, johon hän on pakannut eri esineitä joita hän matkan varrella tarvitsee pinteestä päästäkseen tai niitä muile olennoille antaakseen.

    Muistui toinenkin eläinhahmo, jolla on mukanaan laukku, eli Pikku-Nalle / Colargol. Pikku-Nallen seikkailut -sarjan loppupään jaksoissa nalle matkusti ympäri maailman tuon laukun avulla joka muuttui lentokoneeksi. Kyseinen nukkeanimaatio vuosilta 1967–74 oli Olipa kerran... -sarjoista tutun Albert Barillé:n Procidis-yhtiön tuottama. Nalle oli alunperin ranskalaisen kirjailija Olga Pouchine:n luomus. Tätäkin sarjaa esitettiin YLE:llä 1970- ja 80-luvuilla.

    Lainasin Leikkitiikerin kirjastosta ja se lieneekin ainoita tapoja saada tämä vanha suomalainen piirretty ylipäänsä kokonaisuudessaan nähtäväksi. DVD:llä sarjaa ei ole julkaistu.

    ***½

    MUUTA:
  • Videomuseolla on haussa tämä YLE:n video ja video-versio jonka kansi on värillinen.
  • Piirretty on esitetty myös mm. Unkarissa vuonna 1992 nimellä Lukas, a rongytigris (Lähde: Youtube.)

  • Kirjoita kommentti



    <- Aiempia blogi-postauksia
    -> Uudempia blogi-postauksia






    Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin):

    Nimi: (pakollinen)
    Sähköposti: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville.
    Kotisivu:
    Otsikko / postaus jota kommentoit:
    Kirjoita kommenttisi: