B logi sisältää videoarvioita ja muisteluja kokoelman 1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, piirretyt, anime, kaiju/monsterielokuvat, kauhu/jännitys, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina. Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä. Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja. Mukana on välillä myös ulkomaisia kasetteja joita ei kokoelmista vielä Suomi-versiona löydy tai jos niitä ei ole ollenkaan Suomessa julkaistu. Myös videoita harvinaisista 80-luvun TV-nauhoituksista on käsiteltynä, sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää.

"Elokuvat ja videot kuvaavat elämää ja mielikuvitusta sen kaikissa muodoissa. Tässä blogissa elävät harmonisesti rinnakkain niin klassiset piirretyt kääpiöineen ja scifi-maailmat avaruusaluksineen, kuin taide-elokuvat ja hömppä, sekä pienen ihmisen filosofiat ja rakkaus luontoon, aina taisteleviin jättiläishirviöihin, jotka kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun – ja lopputekstit katsotaan nekin autuaana." —JE

Spoilereita saattaa välillä esiintyä. Voit lähettää omiakin kommentteja tai muisteluja videoarvioista (tai yleisesti tästä blogista). Voit tehdä sen täältä sivun alaosasta (voit lähettää myös sähköpostia).



<- Aiempia blogi-postauksia
-> Uudempia blogi-postauksia



16.8.2015



GOLDWING (Frekvensia GeTe AB, 1980-luvun vuokrakasetti). VHS (FIx)
Koreankielinen nimi: Hwanggeum nalgae 1.2.3 (1978).
Englanninkielinen nimi: Goldwing.
Ohjaus: Cheong-gi Kim.    Valmistusmaa: Etelä-Korea.
Genre: piirretty/scifi/toiminta.    Kesto: 1t 30min.    Kuvasuhde: 4:3.
Dubattu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.    Videokoodi: B 526.


Takakannen teksti: "Nuori ja miellyttävä Jack O'Neil on moottoripyöräajelulla kun hän näkee miten avaruusalus seuraa autoa ja ampuu sen kappaleiksi. Jack on tietämättään joutunut todistajaksi tähtisysteemin Tarzetin ruhtinaan ja julman rikollisen Carssonin välienselvittelylle. Jack alkaa taistelun avaruuden herruudesta. Jack saa nimen GOLDWING. Elokuva huipentuu kun Goldwing ja Carsoon aloittavat kamppailun. Jännittävä science-fiction filmi jossa on vauhtia, mutta myös inhimillistä lämpöä."

Frekvensia GeTe AB:n yhteispohjoismaisissa videojulkaisuissa on usein kansipaperin takakannessa kuvaukset suomeksi, ruotsiksi, tanskaksi ja norjaksi. Videot on tekstitetty julkaisumaan kielellä. Korealainen scifi-animaatio Goldwing vuodelta 1978 on dubattu englanniksi, kuten 80-luvun aasialaiset Suomi-videokasetit yleensä olivat (osa oli ruotsiksi dubattuja). Anime-tyyliset pitkät "aaaa oooo uuuu"-ääntelykohtaukset huvittavat. Varsinkin kun niistä tulee elävästi mieleen Digimonin, Flipper & Lopakan ym. 90-lukulaisten Agapio Racing Team:in (Nordic Agapio) suomi-dubbaukset.

Piirretty on supersankari-scifiä jättirobotti-höystein. Hahmot ovat melko tavanomaisia, eikä kyseessä ole kovin kummoinen tarina. Klisee (vai genre-vakio), jossa sankarin läheiset eivät millään tunnista häntä supersankarin roolissa tai vedä johtopäätöstä hänen alituisista poistumisistaan vaaratilanteen sattuessa, luulisi olleen jo 70-luvun lopulla varsin kulunut (ehkei sitten kaikkialla).

Pantterirobotti on tyylikäs. Tunnusmusiikki on koukuttava jo heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Ja vanhahtava sarjakuvamainen kansi pastellisävyineen ja typografioineen on hienoa ehtaa 70-luvun retroa. Mitä enemmän sitä katselee, sitä enemmän siitä alkaa pitää. Ei tule äkkiseltään vastaavan tyylistä videokantta mieleen. Mielenkiintoisinta piirretyssä onkin sen kuriositeetti-arvo, sillä harvemmin näkee vanhaa korealaista animaatiota ja vieläpä 80-luvun Suomi-vuokravideolla – tiedän vain toisen kasetin: Orin (Juno Media, 1985).

Joskin mainittakoon, että Simpsonitkin teetettiin alihankintana Etelä-Koreassa animaatiostudio AKOM:issa (Animation Korea Movie) kalvoanimaatio-aikoihin – kaudesta 14 alkaen sarja on tietokoneanimoitu. Hahmo- ja taustasommitelmat tehtiin yhdysvaltalaisstudiossa, kun taas animaation välikuvat, väritys ja kuvaus tehtiin Etelä-Koreassa.

Erittäin surulliseen, ainakin 80- ja 90-luvun eurooppalaisten ja yhdysvaltalais-julkaisujen levitystyyliin, tässäkään animaattoreita tai muita alkuperäistekijöitä ei mainita krediiteissä. Vain ääninäyttelijät brittiläisine tuotantoyhtiöineen on listattu.

Kyllä tämän sen verran kiinnostuneella historiamielellä katsoi, että sai innostumaan jälleen vanhoista animaatioista. Kuten aiemminkin todettua, aihe on ehtymätön runsauden sarvi. Pikaisen tutkimisen perusteella vaikuttaa, että Goldwing:in lisäksi monet näistä vanhemmista Koreassa animoiduista piirretyistä on aikansa suuren suosion vuoksi etenkin jättirobotti- eli mecha-sarjoja, kuten Diatron-5 (1985), Mazinger 3 (1982), Phoenix-bot Phoenix King (1984), Robot Taekwon V (1976), Solar I II III (1983), Space Gundam V (1983) ja Super Express Mazinger 7 (Protectors of Universe) (1983). Goldwing:in ohjaaja Cheong-gi Kim ohjasi myös Robot Taekwon V:n.

Goldwing:istä on julkaistu jopa Blu-ray vuonna 2010, jonka kuvanlaatu on tosin hyvin naarmuinen, koska löydetty säilynyt filmimateriaali on ollut heikossa kunnossa. Onnekasta ylipäänsä, että filmi on saatu jossain muodossa julkaistua. Videoharrastajana en itse ole nirso muutenkaan täydellisen kuvanlaadun suhteen (ja kuva on itseasiassa vanhoilla videoillakin välillä yllättävän hyvä). Sitä paitsi nykyään toisinaan nähtävä yliteräväksi väännetty kuva näyttää epäluonnolliseltakin. Ainakin niiden terävyystarkkuus ylittää omien silmieni luontaisen hahmotuskyvyn, tehden kuvasta oudon veitsellä leikattua. Lisäksi esim. Disney on "restauroinut" (muokannut)... siis "restauroinut" (muokannut – Jope Ruonansuun sivupersoonamiestä lainatakseni) klassikoitaan siihen pisteeseen, että voidaanko enää puhua alkuperäisestä elokuvataiteellisesta versiosta saati näkemyksestä. Niistä on selvästi haluttu markkinointisyistä ulkoasultaan nykyisen tietokoneanimaation kaltaisia täydellisen sileine pintoineen. Restauroinnissa tulisi olla puuttumatta alkuperäiseen käden/siveltimen jälkeen.

"Kultasiivestä" vielä sen verran, että Jorma Uotista lainatakseni, ei huono.

**½

MUUTA:
  • Goldwing 1, 2, 3 Blu-rayn arvio sivustolla twichfilm.com.
  • Kiitos Wikipedialle tarkemmista tiedoista Simpsonien alihankintakuvioista.

    Kirjoita kommentti



    14.8.2015



    ROSVOALUS ZANON
    (Nickes Sound City / Harley Video, 1983). VHS (FIx)
    Japaninkielinen nimi: 宇宙怪獣ガメラ (Uchu Kaijū Gamera, 1980).
    Englanninkielinen nimi: Gamera – Super Monster.
    Ohjaus: Noriaki Yuasa    Valmistusmaa: Japani.
    Genre: kaiju/scifi.    Kesto: 1t 32min.
    Puhuttu englanniksi, tekstitetty suomeksi.    K-15.    Videokoodi: 41.


    Takakannen teksti: "Maailmankaikkeuden laitamilla risteilee jättiläismäinen avaruusalus etsien rauhaarakastavia planeettoja. Kysymyksessä on rosvoalus Zanon, jonka tarkoituksena on valloittaa koko universumi.
        Zanon suunnittelee hyökkäystä Maahan, hyökkäystä jonka vain jättiläishirviö Gamera voi estää..."

    Pikkupoika saa lemmikkieläinkauppaa pitäviltä avaruusnaisilta (Mach Fumiake, Yaeko Kojima, Yoko Komatsu) kilpikonnan, joka muuttuu mystisesti vapauteen päästyään jättiläishirviö Gameraksi. Poika soittaa koskettimilla pirteää päähän soimaan jäävää teemamusiikkia Gameralle, joka taistelee pahaa avaruusalus Zanonia ja sen voimia vastaan.

    Enempää vähintäänkin erikoisesta juonesta ja sen käänteistä ei kannattanekaan paljastaa. Ennakkoluulotonta lähestymistä elokuvan tekemiseen edustavat myös lukuisat parkkipaikalla kuvatut kohtaukset ja avaruusnaisten loputtomiin toistamat liikekoreografiat. Leikkaukset pukujen vaihdossa on välillä tehty yllättävän saumattomasti. Punapaitainen nainen (Yaeko Kojima) on iloinen ja miellyttävä pääosan esittäjä. Monstereita riittää tykötarpeiksi, jopa yli äyräidensä. Ne on liitetty tähän teokseen eri Gamera-elokuvista. Gamera oli yksi "vakavammista" japanilaisten hirviöelokuvien haastajista Godzillalle.

    Elokuvan ranskankielinen nimi oli Gameka ja kolme supernaista. Ohessa ranskalaisen vuoden 1988 VHS:n mainio piirretty kansi, johon tiivistyy hienosti leffan olemus.

    Anime-pätkiä Taistelulaiva Yamatosta (Suomessa videolla nimellä Tähtiritarit) ja Avaruusjuna Galaxy Expressistäkin päästään näkemään vilaukselta myös saumattomasti leffan tajuntaa laajentavaan ja hämmentävään kerrontaan leikattuina.

    Kaiken kaikkiaan hienoa ja sympaattista höperehtimistä. Hyvä kuohuva juoma myös parantaa kokemusta tämän tyyppisissä elokuvissa. Teemamusiikki on tarttuva. Hyväntuulen filmi, jota en jostain kummallisesta syystä voi olla lämpimästi suosittelematta koska jotenkin tuntuu onnekkaalta ja maailma näyttää valoisemmalta nähtyäni sen.

    ***½


    Kuin kaksi marjaa: Rosvoalus Zanonin takapää & Yoda. Itseasiassa ilmeni, että aluksessa on muukin kuin tämä pelkkä sattumallinen kuvallinen muistuttavuus-yhteys Star Warsiin... (Vinkki: Star Destroyer.)
    PS. Videomuseolla on haussa tämän elokuvan Suomi-videojulkaisut: Supermonster ja Rosvoalus Zanon (jälkimmäinen ilman Harley-tarraa). Maksamme hyvin.

    EDIT 14.8.2015: Videoarvio päivitetty Suomi-kasettiversioon (aiemmin Ruotsi-vuokrakasetti).
    EDIT 22.2.2016: Ranskalainen videokansi lisätty.

    Kirjoita kommentti



    14.8.2015



    MONSTER FROM OTHER SPACE – HIRVIÖ AVARUUDESTA
    (Svenska Walthers Video / Harley Video, 1980-luvun vuokravideo). VHS (FIx)
    Japaninkielinen nimi: 宇宙大怪獣ギララ (Uchū Daikaijū Girara, 1967).
    Englanninkielinen nimi: The X from Outer Space.
    Ohjaus: Kazui Nihonmatsu    Valmistusmaa: Japani.
    Genre: kaiju/scifi.    Kesto: 1t 29min.
    Dubattu englanniksi, tekstitetty suomeksi.    Suomentaja: Marja Moberg.    K-15.    Videokoodi: 40.


    Takakannen teksti: "Avaruusalus tuo mukanaan kuuasemalta kimaltelevia itiöitä tieteellistä tutkimusta varten. Itiöt katoavat ja tilalle ilmestyy ''Hirviö avaruudesta''. Hirviö, jota mikään nykyaikainen armeija ei pysty pysäyttämään. Koko Maapallo on vaarassa."
    [Takakannen kirjoitusvirheet korjattu]

    Hirviö avaruudesta (1967) on Shociku-studion ensimmäinen jättihirviö-elokuva 1960-luvun lopulta Japanissa vallinneen suurimman monsteribuumin ajoilta kun kaikki isot studiot alkoivat tehtailemaan hirviöleffoja. Yhdysvalloissa elokuva julkaistiin 1968 nimellä The X from Outer Space.

    Kestää tovin jos toisenkin ennen kuin päästään asiaan. Vaikka avaruuslentäjien tutkimusreissussa on jokunen mielenkiintoisempi hetkensä, alku on kovin pitkäveteinen. Mutta kuten yleensä tämän kaiju-genren elokuvissa, monsterin ilmaantuessa lopulta leffan puolessa välissä meininki piristyy kummasti. Sitähän tänne on tultu katsomaan – tuhoa ja "meihemiä"! Antennipäisessä ankkamaispiirteisessäkin Guilala-nimisessä jätissä on jotain sympaattista.

    Jostain syystä tässä englanninkielinen dubbi häiritsi enemmän kuin Rosvoalus Zanonissa. Ainakaan repliikit eivät sovi erityisen hyvin esittäjiensä suiden liikkeisiin eivätkä ääninäyttelijät muutenkaan ole parhaimmillaan.

    Musiikki, joka soi aina kun hirviö astuu ruutuun ja häviää muualle siirtyessä veitsellä leikaten, käy pian aika uuvuttavaksi. En ole järin innoissani elokuvan alkupuolen 60-lukulaisesta tanssimusiikistakaan, joka sekin käy äkkiä vanhaksi epävireisine piano-klangeineen.

    Elokuva ei kuulu kaiju-elokuvien parhaimmistoon, joten tämän katsomisesta ei ehkä kannata aloittaa. Loppuosa pelastaa jonkin verran. Erityismainintana, oranssina hehkuva "pähkinänkuori"-avaruusalus on nerokas. Kasetti on kuriositeettina ja keräilyllisesti kiintoisa hienosta hopeisesta Svenska Walthers Video -sarjasta 80-luvun alkupuolelta.

    Elokuvalle tehtiin jatko-osa vuonna 2008, The Monster X Strikes Back/Attack the G8 Summit. Se on tarkoituksellisen komediallinen, toisin kuin 60-luvun "monsteri X" kaikessa camp-viehättävyydessään.

    **½

    EDIT 14.8.2015: Videoarvio päivitetty Suomi-kasettiversioon (aiemmin Ruotsi-vuokrakasetti Monstret från Rymden).

    - Wikipedialle kiitos historia-tiedoista.

    Kirjoita kommentti



    14.8.2015



    PAKO PAHOLAISEN MAASTA
    (Espoon OVC Videovision - New Filmways / Nickes Sound City, 1984). Beta (FIx)
    Englanninkielinen nimi: The People That Time Forgot (1977).
    Ohjaus: Kevin Connor    Valmistusmaa: UK.
    Genre: seikkailu/scifi/monsterit.    Kesto: 1t 27min.
    Puhuttu englanniksi, tekstitetty suomeksi.    K-16.    Videokoodi: 232.


    Takakannen teksti: "Tarzan-kirjailija Edgar Rice Burroughsin romaaniin pohjautuva loistavasti lavastettu seikkailuelokuva. Amerikkalainen lentäjä Ben McBride seuranaan kaunis valokuvaaja Charly ajavat takaa mystiselle pääkallosaarelle keskelle hyistä jäämerta paennutta miestä. Kaksikon johtaa perille Ajor, villi, vähäpukeinen alkuasukaskaunotar. Saarella McBride seuralaisineen joutuu merkilliseen, kammottavaan muinaismaailmaan, jota kansoittavat vihamieliset alkuasukkaat ja hurjat esihistorialliset hirviöt.
        Patrick Wayne esittää McBridea. Wayne on itsensä John Waynen poika, mutta ei aio jäädä isänsä varjoon. Komea ulkomuoto on tehnyt Waynesta nopeasti kysytyn TV-tähden ja viihdeohjelmien juontajan. Hän on näytellyt useissa menestyksekkäissä seikkailuelokuvissa kuten Sinbad ja Tiikerinsilmä sekä Asfalttirotat.
        Dana Gillespie on seksikäs Ajor. Gillespie on erittäin monipuolinen ja lahjakas näyttelijä ja laulaja, joka on USA:ssa hyvin tunnettu. Seksikkäästä Gillespiestä tullaan meilläkin vielä kuulemaan."

    Pako paholaisen maasta sai kunnian olla ensimmäinen Beta-videoelokuva, jonka olen katsonut. Valitettavasti se ei kovin kaksinen ollut. Näyttely oli puisevaa eikä juonikaan erityisesti lämmittänyt. Hirviötkin olivat melko laimeita. Ensimmäinen lentomonsteri lentokoneen kimpussa ja isopanssarinen lisko-otus luolassa olivat ihan mukiin meneviä. Onhan tässä seikkailua, mutta jotenkin hahmoihin, tunnelmaan ja kaikkeen suhtautuu välinpitämättömästi. Elokuvan saattoi katsoa, vaikka eipä siitä paljoa jäänyt käteen joten arvion pituuskin sen mukainen.

    Mietinkin mistä pääosan esittäjä oli tuttu ja lörpöttelevän rönsyilevässä takakannessa kerrottiin hänen näytelleen elokuvassa Sinbad ja tiikerinsilmä.

    **

    Kirjoita kommentti



    14.8.2015

    Extra-postaus:
    BETAMAX-VIDEONAUHURI SANYO VTC-9300

    Tervetuloa uljas uusi tulevaisuus – siirryin vihdoinkin Beta-aikaan ja hommasin Betamax-nauhurin! Vaikka Beta-kasetteja onkin vuosia tullut keräiltyä. Nyt niitä pääsee oikein tihrustamaankin. Moni näistä tietää, toiset niistä puhuu ja harva on luonnossa nähnyt. (Muuten, Kummelin uusimman elokuvan mainoksessa "saatavana myös Betana!"-huudahdus lämmitti videoretroilijan mieltä.)

    Kyseessä on varhainen malli Sanyo VTC-9300 vuodelta 1978, ns. raskain piano-koskettimin. En tiennyt etukäteen, että tämä monta kymmentä kiloa painava järjetön massiivinen järkäle olikin palttiarallaa neljän tavallisen VHS-soittimen kokoinen!! Ehkä parempi etten tiennyt, koska olisi muutoin varmaan jäänyt edelleen hankkimatta. Mikäköhän olisi pienin Beta-nauhurin kuluttajamalli jossain vaiheessa vaihturiksi...? Mm. edellä mainitusta tilanviemissyystä hankintaa on pitkään tullut vetkuteltua. Nyt soitin tuli edullisesti vastaan.

    Tältä näytti paketti ja kuljetusmenetelmä jolla sen postista hain.

    Pelkän logistisen kuljetuksen lisäksi laitteen telkkarissa näkymiseen saattaminen oli oma episodinsa. Vanhanaikaiset SO-239-videoliittimet aiheuttivat hämmennystä kun rupesin jo etsimään pitääkö ulkomailta ruveta tilaamaan sopivaa vaikeasti saatavilla olevaa PL-259-johtoa. Ääni taas tulee ulos 5-pinnisestä DIN-liittimestä. Mutta sitten ihan varmuuden vuoksi kokeilin "ANTENNA OUT":ia ja sillä onnekkaasti onnistui tavallisella RF-johdolla kun VHS-videonauhuriin pisti kiinni ja viritti oikean kanavan! Virityskanavan löytäminenkin oli haastavaa, koska se piti etsiä ja hienosäätää hyvin tarkkaan. Uusimman VHS-laitteen(*) hankala epäintuitiivinen käyttöjärjestelmä ei sekään auttanut prosessissa. Beta-laitteen takana on ruuvi, jota kääntämällä kanavaa myös saattoi hieman säätää.

    Innostusta valitettavasti hieman laimensi se, että mukana tullut itse telkkarista nauhoitettu Hessu- ja muu Disney-ohjelma näkyi todella huonosti eli omanauhoitteet ovat varmaan jo lähes mennyttä kalua. Oli kylläkin mielenkiintoista ja outoa nähdä ennen näkemätöntä TV-ohjelmaa 80-luvun alkupuolelta sellaisenaan, koska esimerkiksi näihin Pätkis-koosteisiin tehtyjä alkuvinjettejä musiikkeineen ei ole sen koommin varmaan missään nähty eikä tulla enää koskaan näkemään. Kadotettua televisiolähetysten historiaa, jonka signaali on jo yli 30 vuotta matkannut tuonne jonnekin muiden planeettojen ja galaksien välisiin avaruuksiin. Esim. virallisilla videokaseteilla ja DVD-versioissa on pelkät piirretyt julkaistu tietenkin sellaisinaan. TV-ohjelmiin on tehty omia koosteita ja näitä alku- ja loppu-puffeja. Tällainen hyvin marginaalinen, mutta mielenkiintoinen seikka ja kosketus aiheeseen tuli vastaan heti Beta-alkutaipaleellani. (Joskin 1980-luvulta säilyneistä VHS-nauhotteista tämä oli toki osittain tuttu asia, mutta kyseiset tallenteet ovatkin olleet jo itselle lapsuudesta tuttuja toisin kuin nämä.)

    Alkuperäinen Beta-vuokrakasetti näkyi huomattavasti paremmin, mutta valitettavasti vaan kuva ei ylipäänsä ole hyvä; näkyy paljon lumisateisia vaakaraitoja. Jospa kuvapää/kuvarumpu on likainen? Tietääkö joku voisiko tuota esim. putsata jotenkin, mikäli toivon mukaan vain siitä on kyse. Beta-puhdistusvideoita ei ilmeisesti juurikaan ole saatavilla.

    * Sivuhuomiona mainittaakoon että VHS-videolaitteita on tässä kolmisen kymmen vuoden aikana ollut käytössä kymmeniä. Nauhurit jossain vaiheessa aina hajoavat. 80-luvun Panasonic toimi pisimpään ja ihmeellisesti jopa sillä muinoin tehdyt LP-nauhoitteet (puolinopeus) näkyvät edelleen mainiosti! Markorepairs on aivan oikeassa siinä, että Philipsissä on "huonot mekaniikat". Niitä on hajonnut eniten – viimeisin viime viikolla.

    Kirjoita kommentti



    30.7.2015



    Nintendo Entertainment System:
    BUBBLE BOBBLE (Taito, 1988). Vuokravideopeli (Yapon / R-kioski, 1990)
    Valmistusmaa: Japani.
    Videopelin tuotekoodi: NES-B2-SCN.
    Genre: tasohyppely.
    Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


    Kannen ja takakannen tekstit: "Tutustu Bub- ja Bob -nimisiin pikku dinosauruksiin. Näiden kuplia puhaltelevien veijareiden kanssa ei aika tule pitkäksi! Yli 100 erilaista kenttää!
        Näin hervotonta ja hyväntuulista menoa et ole ennen Nintendolla kokenut. Näille pikku-Dinoille mikään ei ole mahdotonta, vaan joudut tosi toimiin heti alusta alkaen! Pidä varasi!?!?"


    Bubble Bobble – minulle tuttavallisesti "Bublis" – on kaikkien aikojen suosikkini arcade-tyyppisistä peleistä. Japanilainen Taito julkaisi ensin arcade-kabinetin vuonna 1986 ja myöhemmin peli käännettiin monille kotitietokoneille ja videopelikonsoleille. BB on hyvin innovatiivinen, kekseliäs ja omaperäinen konseptiltaan. Perusideana on puhaltaa kuplia, joihin pyritään saamaan viholliset sisälle vangittua. Tämän jälkeen kuplat poksautetaan. Myös kuplilla pomppimisen taito tulee opetella ja hallita, sillä kykyä tarvitsee pelin edetessä. Kuplat on hienosti ohjelmoitu; ne tuntuvat fyysisiltä ja oikeilta. Pelkkä kuplien puhaltaminen vaikkapa koko ruudun täyteen on hupaisan hauskaa ajan vietettä. Huomasin tämän kirjoitettuani, että pelin tekijä Fukio "MTJ" Mitsuji totesi vastaavaa harvinaisessa haastattelussa, jossa häneltä kysyttiin mistä alkuperäinen idea peliin tuli: "Kuplat ovat intuitiivisia visuaalisia merkkejä, joilla välitetään hauskuuselementti. Ja niiden kaikkien puhkaiseminen yhtäaikaa laukaisee innostusta ja riemastumista."

    Pelin hahmoja NES-version manuaalista.

    Pelin sankarit ovat pienet kuplia puhaltelevat dinosaurusveljekset. Paroni von Blubba on kidnapannut veljesten tyttöystävät ja muuttanut pojat dinosauruksiksi. Heidän täytyy läpäistä yli sata kenttää hirviöiden luolastossa pelastaakseen tytöt. Vastustajien lisäksi tasoihin ilmestyy erilaisia keräiltäviä ruokia kuten hedelmiä, banaaneja ja ranskalaisia, sekä timantteja ja muita esineitä. Edellä mainituista saa vain pisteitä, kun joistakin esineistä taas on paljonkin apua kentän selvittämisen ja pelissä etenemisen suhteen. Kirjaimet "EXTEND" keräämällä saa lisäelämän. Kirjaimia ilmestyy pelialueelle leijailemaan, kun puhkoo useampia vihollisia yhdellä kertaa. Kengästä saa huippunopeuden. Karkista tulee kuplapuhallukseen lisää pituutta ja nopeutta. Omat lempparini ovat sateenvarjo ja pullo. Sateenvarjosta pääsee hyppäämään useamman tason yli (korkeintaan viisi). Se tulee erityisesti tarpeen joissakin kinkkisemmissä leveleissä. Pullon juomalla viholliset häviävät ja leveli muuttuu bonus-tasoksi, jossa kerätään esineitä (vähän kuin Super Mario Bros. 3:ssa kun tiiliskivet muuttuvat kolikoiksi).

    Pelikonsepti on mukava myös, koska tervetulleena vaihteluna kaksinpelimoodissa tehdään yhteistyötä ainaisen tappelemisen ja sotimisen sijaan (Chip'n Dalekin oli tästä mukava, joskin se mahdollisti myös keskinäisen uhittelun). Pelissä on kolme erilaista loppua ja uniikkina ominaisuutena "todellisen lopun" voikin saada vain läpäisemällä kentät kaksinpelinä. Yhteistyössä on voimaa!

    Pirteä teemamusiikki on legendaarinen, joskin se voi ajaa hulluuteen loppumattomalla luupillaan.

    Käännösversiot

    Pelasin tätä ensimmäisen kerran 80-luvun lopulla Commodore 64:llä. Se on muistorikas versio. 90-luvulla pelasin PC-versiota IBM PS/1:lläni ja 2000-luvulla Amiga 500:n ja Nintendo 8-bittisen versiota. Sega Master System -versio pitäisi vielä hommata; sitä on muistaakseni kehuttu. Se sisältää ilmeisesti alkuperäisen arcade-laitteen mukaisesti kaikki erikoiskentätkin, jotka eivät ole minulle edes tuttuja. Eri käännöksissä on tosiaan pieniä ja isompia eroja pelillisesti ja etenkin ulkoasussa.


    Bub-spritehahmon vertailua eri laitteiden kesken. Amstrad, Apple ][ ja Spectrum Bubit ovat aika eeppisiä. C64-versiossa on karaktääriä.

    Nintendon käännösversio on hieno ja varsin uskollinen alkuperäiselle arcade-laitteelle, jonka Famicomin / NES:in kehittynyt tekniikka mahdollisti. Tätä yksilöä on aikoinaan vuokrattu 30 markan vuorokausihintaan. Rahalleen on totisesti saanut vastinetta. NES-version parhaimpia ominaisuuksia on koodit joiden avulla voi alkaa pelata mistä hyvänsä kentästä, kun on saanut koodin ja kirjoittanut sen ylös. Yksi turhauttavimmista ominaisuuksista videopeleissä on se, että monissa peli alkaa kuolon jälkeen aina alusta eikä ole koodeja tai muita helpotuksia. Täten pelit jäävät usein kesken, koska ei vaan huvita kahlata aina samoja kenttiä uudestaan ja uudestaan.

    Syvyyksiin käy dinojen tie

    Ensimmäiset tasot muistaa tästäkin parhaiten. Sydänkenttä #13 on jäänyt parhaiten mieleen jo aikoinaan C64-versiosta. Siinä tarvitsee avukseen alhaalta ylöspäin leijuvia esineitä, joita kutsun "vesipirtelöiksi". Niiden avulla voi örkkejä savustaa ulos hankalasti saavutettavista paikoista. Vesipirtelöihin voi myös hypätä kyytiin matkustajaksi. Niiden mukaansa tempaamana on sen aikaa kuolematon ja viholliset jäävät alle. Tässä yksi ero C64 ja NES-versioiden välillä eli C64:ssä pirtelöiden kyyti vie ainakin useammin ja helpommin myös kiinteän tasokkeen läpi. Valkoiset "noidat" myös ampuvat loitsupallojaan paljon herkemmällä liipaisimella C64-versiossa.

    Alku on hauskan helppoa, mutta tasot mutkistuvat ja vaikenevat vähitellen sopivassa käyrässä. Kunnes yhtäkkiä kentässä #57 taivaalta syöksyy salamoita ja leimauksia, ja jollain ilveellä pitäisi päästä kauas ylös estämään tämä invaasio. Yksinpelinä en sitä osannut pitkään aikaan läpäistä, jolloin netistä kaivettu seuraavan levelin koodi oli apu korvaamaton. Nyt vihdoin olen kaikki peruskentät päässyt läpi.

    Minulla syttyi päässä lamppu vasta hiljan, että Bubble Bobblessa tosiaan matkataan koko ajan syvemmälle luolastoon kenttien alaspäin skrollatessa... Kuten alkuteksteissä asiaan viitataan. No, kentät helposti mieltää itsenäisiksi tasoiksi, joita ne tietysti ovat (pelillisesti ja ohjelmointiteknisestikin). Kun taas vaikkapa Ice Climberissa, Kid Icaruksessa ja Rainbow Islandsissa kapuaminen ylöspäin on ilmiselvää. Tulee ihan Danten Jumalainen näytelmä (1321) mieleen tuosta "Bubbliksen" laskeutumisesta... 3D-roolipeleissä pyritään myös usein ultimaattisiin syvyyksiin, kuten kulta-ajan peleissä Ultima Underworld ja Eye of the Beholder sekä modernissa Suomi uus-retro-klassikossa Legend of Grimrock. Mielenkiintoista historian siipien havinaa; taide joko kumpuaa tai sillä on muutoin useimmiten jokin yhtymäkohta menneisyyteen – kymmenien, satojen ja tuhansienkin vuosien päähän. (Aihetta sivuten, tietokone- ja videopelit ovat hyvin nuori taidemuoto. Niiden arvostus – varsinkin alkuajan 1970–80-lukujen ja 90-luvun alun pioneeritöiden – varmasti tulee nousemaan koko ajan laajemminkin.)

    Kupla Koplan muut seikkailut

    BB:lle on monia jatko-osia. Osassa Bub ja Bob -parivaljakon hahmot esiintyvät joko dinosaurus- tai ihmismuodossaan. NES:ille löytyy Rainbow Islands (1991), Parasol Stars – Rainbow Islands II (1991) ja Bubble Bobble Part 2 (1993). Soppaa hämmentäen ensimmäistä Rainbow Islandsia tituleerataan myös "Bubble Bobble 2":ksi – sillä tuo pelityyliltään Bubblen kanssa vastaava Part 2 -jatko-osa julkaistiinkin vasta pari vuotta myöhemmin. Rainbow Islands on aivan uudenlainen peli ja siinä kuplat ovat vaihtuneet sateenkaariin, joiden avulla pyritään etenemään korkeuksiin ja poksautetaan vastuksia. Parasol Stars:issa taas käytetään apuna sateenvarjoa. Tämä muistuttaa taas pelillisesti hieman enemmän Bubblea kuin "Sateenkaarisaaret". Parasolissa ruutu skrollaa kunkin kentän läpäisemisen jälkeen oikealle.

    Vain NES:ille ja Game Boylle julkaistu Bubble Bobble Part 2 on mainio jatko-osa johon on keksitty monenlaista uutta vastusta ja jättihirviöitä. (Japanissa muuten Game Boy -version nimi on Bubble Bobble Junior). Joskin ikävänä puutteena pelissä ei ole yhdenaikaisen kaksinpelin mahdollisuutta. Pelin hahmoista on ristiriitaista tietoa, sillä manuaalin mukaan he ovat jälleen Bub ja Bob, kun taas pelin takakannessa mainitaan Cubby ja Rubby, alkuperäisten hahmojen jälkeläiset. Hauskana uutena ominaisuutena pelissä voi leijailla. Kun pitää kuplimisnäppäintä pohjassa, kupla jääkin dinon mahaan, joka alkaa pömpöttää. Pikku hiljaa dino alkaa leijalla ylöspäin. Varhaisissa arcade-peleissä pelien taustaväri oli useimmiten musta. BB2:ssa kenttien siniset ja vaaleanpunaiset taivastaustat pilvineen tuovat mukavaa pirteyttä ja vaihtelua pimeisiin luoliin.

    Puzzle Bobble on myös oma sarjansa ja kyseisiä pelejä on kymmeniä eri laitteille ja kännyköille.
    "The best of both worlds" – Bubble Bobble herää eloon 3D-installaatiossa; katso Fantasiaseikkailut-pelimuseo.

    Bubble Bobble on rakastettu ikivihreä peliklassikko, jota voi suositella lämpimästi kaikille ikään ja konemerkkiin katsomatta.

    *****

    EDIT 31.7.2015: Tekstiä lisäilty ja muokkailtu.
    EDIT 17.8.2015: Pientä muokkausta ja tarkennusta pariin kohtaan.
    EDIT 17.8.2015: Pientä lisäystä Bubble Bobble Part 2:sta ja sen screenshotit.
    EDIT 6.4.2016: Sivuartikkeli muokattu omaan kehykseen.

    MUUTA:
  • Bubble Bobblen luojan Fukio "MTJ" Mitsujin harvinainen haastattelu löytyy Youtubesta. Juttua Bubble Bobblesta alkaa kohdasta 3:40. Mitsuji kuoli vuonna 2008.
  • NES-version takakanteen on päätynyt arcade-peliversion screenshotteja.


  • 24.8.2015 klo 13:15
    PS. En pelannut yhdeltä istumalta mutta peli mahdollistaa koodit, joten olen nyt kaikki peruskentät pelannut. Ja loppuvastus-jättimenninkäistä tahkosin pari tuntia <:). Onneksi pelissä on myös loputtomat "continuet", ei muuten olisi tullut mitään. Pelasin kentät epäjärjestyksessä, ensin 1-56, sitten täytyi hypätä 57:n yli koodilla. Sitten pelasin tyyliin 70-99 ja loppuvastuksen. Ja lopuksi vielä palasin 57:ään ja muihin puuttuneisiin sekä joitakin erikoiskenttiä pelasin. En nimittäin 57:ää päässyt millään aiemmin käpi, mutta koko pelin kentät läpäistyä, tuon pahamaineisen kentän onnistuin kuin onnistuinkin selvittämään. Se on yksinpelissä paljon haastavampi kenttä, mutta koko pelin ajan kun on saanut harjoitusta niin onnistui yllättäen suht' helposti kolmannella yrittämällä.

    Vinkkiä kenttään #57:
    Mene vasemman puoliskon keskelle ja puhalla sieltä keskelle kuplia torniksi. Väistele puhaltelun siimeksessä samalla ylhäältä tulevia salamoita. Kun torni on sopivan korkea ja sellainen että siihen vielä pystyy hyppäämään (eli sopivasti tyhjää tilaa jää välikön ja kuplatornin väliin), hyppää kuplakasan vierustaa hipoen keskeltä jonkin sopivan kuplan ja pompun kautta huipulle särkemättä sitä.

    Kun olet kuplatornin harjalla, puhalla yksittäisiä kuplia ja pompauta itsesi niiden avulla ylös. Kuplamuurin tulee olla tarpeeksi korkea, jotta saat väliseinien avulla kuplat pysymään keskiössä. Ajoitus pitää olla täydellinen tuossa kuplan puhaltamisessa ja sen välittömässä pompussa itsensä ylös hilaamiseksi.

    Edellisissä kentissä on tarvinnut jo tuota taitoa, jossa yksittäisillä kuplilla pompauttaa itseään ylöspäin ja sitä kannattaa joka tapauksessa etukäteen harjoitella.


    99-kenttäkään ei ole läpihuutojuttu. Vihdoin siitä selvittyä loppuvastuksen kanssa tuntien taistelun psykologiaa helpotti se kun lopulta huomasin yläreunasta montako kertaa Grumple Grommit (Super Drunk) -menninkäiseen tuli vielä pullosta hankituilla salamakupla-voimilla osua. Tietoisuus pelitilanteesta vähentää stressiä.

    Grommitkin päätyy lopuksi jättikuplaan ja poksautetaan taivaan tuuliin. Sitä seurannut "Bad End" oli täten melkoinen pettymys, sillä "Good End":iin ja "True End":iin tarvitaan kaksi pelaajaa. Tiesin asiasta, mutta (toive)ajattelin silti voisiko edes Good Endiä sentään saada yksinkin. Ja niin kuulemma sen pystyykin erinäisillä metodeilla "yksinpelillä", NESretron foorumilla minulle kerrottiin.

    Loppuja onkin neljä erilaista: Bad Ending 1 ja 2 sekä Good Ending 1 ja 2. Bad Ending 1:ssä annetaan vinkki, että kentästä 99 tulisi poimia maaginen kristallipallo ja ehtiä ilmestyvästä salaisesta ovesta, jolloin pääsee erikoiskenttiin. Bad Ending 2:ssa on poimittu kristallipallo ja pelattu lisäkenttiä, jolloin lopputekstissä mainitaan tyyliin että kaksinpeli on kultaa joten pelaa uudestaan kaverin kanssa. Good Ending 1:ssä on pelattu kaksinpelinä normaalissa moodissa ja poimittu kristallipallo. Good Ending 2:ssa on pelattu kaksinpelinä Super Bubble Bobble -moodissa ja poimittu kristallipallo.

    Super Bubble Bobble -moodiin saa koodin Good Ending 1:n lopputeksteissä. (Arcade-versiossa Super Bubble Bobble -moodista kerrotaan salaisessa huoneessa kryptisen viestin muodossa.)

    Mainitun hyvän lopun "yksinpelissä" saa kun on poiminut kristallipallon ja pelannut lisäkentät. Kun loppubossin saa toimitettua kuplaan, paina "Start" ja kutsu pelaaja 2 peliin mukaan (tähän tarvitsee olla vähintään yksi elämä jäljellä). Sitten vain äkkiä kuplaa purskauttelemaan.

    Jos muuten kuplaan joutunutta Grommitia ei ehdi poksauttamaan, se hurjistuu ja punaiseksi muuttuu ja sen vauhtii kiihtyy hurjaksi (pienempien vastusten tapaan). Energiamääräkin taisi tuplautua eli tehtävästä tulee oikeastaan mahdoton.

    Aamulla toisella yrittämällä Grumple Grommit -loppubossi meni sentään jo 10 minuutissa, kun oli vastuksen liikekuviot tulleet tutuiksi. Bad End 2:n erikoiskenttineen olen nyt myös pelannut. Seuraavaksi sitten Good Ending ykköstä yrittämään ja Super Bubble Bobble -moodilla kenttiä alusta... Hienoa kun pelissä riittää näin paljon tahkottavaa ja uudelleenpelaamisarvoa.

    Kirjoita kommentti



    29.7.2015



    Nintendo Entertainment System:
    CHIP'N DALE: THE RESCUE RANGERS
    (Capcom / Disney). Vuokravideopeli (Yapon / R-kioski, 1990)
    Valmistusmaat: Yhdysvallat / Japani.
    Videopelin tuotekoodi: NES-RU-SCN.
    Genre: tasohyppely.
    Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


    Takakannen teksti: "WALT DISNEYN SUOSIKIT HUIMISSA SEIKKAILUISSA! Tiku ja Taku sekä pelastuspartio suojelevat kaupunkia Paksun Kissan kynsiltä. Lähde mukaan seikkailuun!
        Tikulla ja Takulla on jälleen tärkeä tehtävä: Ilkeä Paksu Kissa on vanginnut Gadgetin... ja sen lisäksi kissa aikoo valloittaa koko kaupungin!
  • Varo Paksun Kissan joukkoja, Tuhoojamehiläisiä, Robottirottia ja Mekaanisia koiria!
  • Seuraa Pelastuspartiota kaikkialle likaisista viemäreistä korkealle roikkuville puhelinlangoille.
  • Voit pelata joko yksin tai ystäväsi kanssa.
  • TIKU JA TAKU VAUHTI PÄÄLLÄ!"


    1980-luvulla Disney alkoi tehdä lukuisia pitkiä TV-animaatiosarjoja, joissa pääosassa oli tuttuja klassikkohahmoja sekä täysin uusia hahmoja. Suomen televisiossa Kolmoskanavalla ja sittemmin MTV3:lla nähtiin 90-luvulla mm. Ankronikka, Kummikarhut, Nalle Puhin uudet seikkailut, Pieni merenneito, Pilipalipilotit, Tikun ja Takun pelastuspartio ja Varjoankka. Sarja, jonka Suomi TV-esityksestä en tiedä varmasti on Vusselit, mutta sitä julkaistiin Egmont Filmin vuokravideokasetteina ainakin kaksin kappalein.

    Disneyn kuulujen maaoravien Tikun ja Takun klassisia lyhyitä piirrosfilmejä tehtiin 23 kappaletta vuosina 1943–56. Niissä on monia mainioita jaksoja – etenkin kommellukset Aku Ankan kanssa ovat usein parhaita (Toy Tinkers, Out of Scale, Chips Ahoy... Viimeksi mainittu löytyy tältä kasetilta). Walt Disney Television Animationin tuottamassa Chip'n Dale: The Rescue Rangers (1989–90) -piirrossarjassa modernisoidut / trendikkäästi "80-lukusoidut" Tiku ja Taku ystävineen perustavat pelastuspartion, joka selvittää rikoksia. He suorittavat erilaisia tehtäviä auttaakseen pinteessä olevia ja vähempi osaisia. Uusia hahmoja ovat mm. keksijätär Vinkki (Gadget Hackwrench), juustosta pitävä vahva Jaska (Monterey "Monty" Jack), avulias Pörri-kärpänen (Zipper) ja rikollisryhmän pomo Kollo (Fat Cat). Sarjaa tehtiin 3 kautta ja 65 jaksoa. Tästäkin suositusta telkkarisarjasta tehtiin luonnollisesti videopeli 8-bittiselle Nintendolle. Kyseessä on arvatenkin tasohyppely. Pelin teki Capcom USA muiden NES:in Disney-pelien tapaan.

    Tätä tituulerataan yhtenä helpoimmista NES-peleistä ja se sopiikin täten hyvin aloittelijalle ja omaan videopelitasooni. En aikoinaan omistanut NES:iä, joten tuli näitä vain kylässä hiukan pelailtua. Tietokonepelit olivat toki tuttuja. 2000-luvulla ryhdyin keräämään erityisesti vanhoja seikkailupelejä ja siinä sivussa joitakin videopelejäkin tuli välillä vastaan. Mutta vasta viime vuonna ryhdyin tutustumaan Nintendon retrotarjontaan laajemmin. Angry Video Game Nerdin yleensä pelien kohtuuttomasta vaikeudesta, huonosta suunnittelusta tai muusta turhaantumisesta kumpuavat hupaisat ja toisinaan pähkähullut videot varmastikin inspiroivat aihetta tutkimaan. Alkuun pidin Chip'n Daleakin todella vaikeana, mutta harva on seppä syntyessään. Tutummaksi tulleet tietokonepelit kun ovat pelityyliltään ja ohjaukseltaan varsin eri tyylisiä.

    TV-sarjasta tutut teemasävelet alkavat soida kun pelin laittaa "pyörimään". Tämän aikoinaan R-kioskin vuokraaman yksilön vuokrapelin kannessa on herkullinen Mac-mehujään mieleen tuova kolamainen musta-kulta-taustaväritys. Siitäkin syntyi nostalgia-assosiaatio 90-luvun alkuun. Tiku ja Taku -pelin tärkeimpänä ominaispiirteenä ovat laatikot, joita voi heitellä ja joihin voi mennä piiloon, jolloin vihulainen ei voi satuttaa. Kaksinpelissä laatikon päähän saava toinen pelaaja pökertyy hetkeksi, mutta ei onneksi menetä elämää. Pökerryksissä on tosin vaarallista olla, sillä viholliset voivat yllättää tällöin. Kaksinpeli onkin minusta vaikeampi kuin yksinpeli, sillä eteneminen voi olla hitaampaa ja siinä voi vahingossakin toiselle tehdä harmia. Toisaalta toista voi myös auttaa tukalissa tilanteissa. Hauskaa on kun toisen pelaajan voi myös heittää jonnekin, joko avuliaasti korkeammalle vaikkapa muuten hankalasti saavutettavaan paikkaan kukkia keräämään tai sitten ikävästi rotkoon.

    Taustatarinaa ja Tikun ja Takun ystäviä manuaalista.

    Laatikoista löytyy myös tammenterhoja, kukkia ja tähtiä. Tammenterhoista saa lisäenergiaa. Kun saa 50 kukkaa kerättyä, ruudun vasemmasta laidasta alkaa leijailla bonus, jonka poimimalla saa yhden lisäelämän. Samoin kymmenestä tähdestä saa lisäelämän. Numeroinfoa kerätyistä kukista ja tähdistä olisi yläreunaan kaivannut. Se toisi lisämotivaatiota niiden keräämiseen, vaikka niitä toki kannattaa muutenkin haalia. Elämistäkään ei ollut tarkkaa tietoa. 'Selectiä' painamalla saa jonkin numeraali-inforuudun esille, mutta luvut eivät oikein mielestäni vastanneet keräämisiä, joten en ymmärtänyt sen sisältöä...

    Oli peli miten helppo tahi ei, tein henkilökohtaisen saavutuksen kuitenkin sillä kyseessä on ensimmäinen NES:in peli, jonka olen päässyt läpi (varsinaisella laitteella, eli ei emulaattorilla). Paikoin on jokunen kinkkisempi kohta ennen kuin oppii etenemistavan, kuten kattilat & kärpäset, ilmestyvät & häviävät tasokkeet, pelikaanit & tuulettimet ja liukuportaat. Mutta varsinaisesti hankalin on lähinnä vimeinen kenttä ennen Fat Catia kun pitää oppia kantapään kautta kirvesesteet ja ylätasolla tulevat vastukset.

    Mukava ominaisuus on pieni valinnan vapaus reitissä. Kunkin kentän jälkeen kartalta voi valita etenemisjärjestyksen ja halutessaan voi jopa hypätä joidenkin kenttien yli. Kenttien loppuvastukset eli bossit (joita ei joka kentässä edes ole) ovat kertauksella helppoja kun tietää patternit ja missä kannattaa sijaita. Nastat ovat ärsyttäviä, koska niistä ottaa osumaa koko sprite-boksin neliskanttiselta alueelta; sivusta hipaisemallakin.

    Pelin vihollisia.

    Pelissä on mainiot musiikit. Etenkin loppupuolella oli erityisen svengaavia raitoja. Gafiikka on selkeän nättiä ja kurre-spritet ovat itsensä näköisiä. Peli on suhteellisen lyhyt, joskin itse pidänkin sopivan mittaisista peleistä mieluummin kuin loppumattoman pitkistä. Chip'n Dalen kakkososaa (1993) NES:ille olen hieman kokeillut ja sitä onkin paljon vaikeutettu ollen hankalampi tapaus. Mainittakoon myös PC:lle näihin aikoihin julkaistu Chip 'n Dale – Rescue Rangers: The Adventures in Nimnul's Castle (1990), joka on aivan oma pelinsä.

    ***½

    PS. Lopuksi vinkki siitä, mitä ruudun vasempaan yläreunaan ilmaantuva P tarkoittaa, kun kerää pullon. Ainakin itse tätä pitkään pähkäilin. Siitä saa voiman kantaa isompia esineitä hidastumatta, joskin onkos niitä muita kuin omenoita. En sinällään ole todennut onko omenoissa jotain hyötyä/eroa laatikoihin nähden?

    PPS. Millä perusteella muuten hattupäiset ampuvat "näädät" joskus kuolevat ykkösellä, eli ensimmäisellä laatikon heitolla? Jos tiedät niin saa laittaa kommenttia alle tulemaan.

    PPPS (17.8.2015). Ymmärsin vasta, että "Selectiä" painamalla ruudussa näkyy kaikki kerättyjen kukkien, tähtien ja pähkinöiden lukumäärät. Eli luvut eivät nollaudu bonusten tullessa täyteen. Tämä on hyvä ominaisuus, vaikka inforuudun nappia tuleekin harvoin painettua.

    MUUTA:
  • fluojn:n Pelataan-pelivideosta oli apua pelissä alkuun pääsemisessä – suosittelen muuten lämpimästi herran NES-videoita mukavine turinoineen.

    EDIT 16.9.2015: Hahmojen kuvat manuaalista lisätty.

    4 KOMMENTTIA:

    ZeiZei31.7.2015 klo 9:35
    Hei, Hienoa lukea elokuva-arvostelujen lisäksi myös näistä NES:in vuokrapeleistä. Sellainen pieni asiavirhe pisti silmään, että Chip'n Dale ei ole Capcom USA:n tekemä peli, vaikka kansipaperissa tämä nimi lukeekin. NES:in suomalaisissa vuokrakansissa käytettiin jostakin syystä USA-versioiden kansikuvia, vaikka vastaavat pohjoismaiset SCN-kannetkin on olemassa. Liekö pelit tulleet ensin vuokralle, jolloin "suomalaisia" kansia ei ollut vielä käytettävissä, ja jouduttiin siten käyttämään USA-pelien kansitaidetta? Pelin on siis Amerikassa julkaissut Capcom USA, mutta pelin on alunperin kehittänyt Japanin Capcom, eli Capcom USA:n emoyhtiö. Pelithän kiersivät julkaistaessa pääsääntöisesti Japanista Amerikan kautta Eurooppaan.

    Jukka Eronen31.7.2015 klo 10:34
    Kiitos kommentista ja täsmennyksestä! Mietinkin noita Capcomin ja Capcom USA:n julkaisijakuvioita. Olet luultavasti oikeassa, että vuokrajulkaisut ovat olleet joissakin tapauksissa varhaisempia ennen Skandi-versioiden ilmestymistä. Tätä tukee ainakin esimerkki jonka tsekkasin, eli Mission: Impossiblesta (tähän TV-sarjaan liittyvä peli) minulla on tiedossa ilmestymiskuukausi. Sen vuokraversio on ilmestynyt lokakuussa 1991 ja Skandi-myyntijulkaisu 28.11.1991. Katselin ja joissakin vuokriksissa taas on käytetty Euro-julkaisun kantta.

    Esim. Megaman-sarja (Capcomin nämäkin) onkin muuten mielenkiintoinen esimerkki vaihtelevuutensa takia. Eli vuokraversiossa aika jännästi tuossa ekassa meillä on käytetty Euro-alueen sinistä kantta (varmaan nostettu kädet ylös ja todettu jenkki-kannen olleen "too much"). Kun kakkosessa, kolmosessa ja nelosessa on taas USA-kansi. Vitosta ja kutosta on tuskin vuokralla ollut.

    Megaman-peleistä tosiaan nuo kansitaiteiden erot huomaa helposti. Aika huvittavia muutenkin nuo Skandi- ja USA-versioiden pienet kansien erot kyseisessä sarjassa. Joissakin taas on kokonaan eri kansikuvat, kuten mainittu ykkösosan jenkki-versio on jäykkyydessään ja outodessaan melkoisen hupaisan karmiva. Täältä löytyy hyvät vertailut: http://www.retropelihuolto.com/megamen_nes.htm
    Hämmentävän tarkkaan mietittyä markkinointistrategiointia (erityisesti osien 3-5 naamojen eroihin viitaten). Onkohan Eurooppa koettu tuolloin anime-tyylille otollisempana maankolkkana kuin jenkit?

    JCER9.6.2016 klo 12:06
    Megaman 5 on todistetusti ollut vuokralla Suomessa.


    Jukka Eronen9.6.2016 klo 17:49
    Juu kiitos huomiosta, todensin tämän itsekin vasta hiljan. Aina sitä riittää yllätyksiä vanhojen pelien ja videokasettien julkaisuista! Varsinkin vuokraversioissa.

    Esimerkiksi kasarin Disney-vuokravideokasettien julkaisuja olen selvittänyt 90-luvulta lähtien. Ja edelleen tulee yllätyksiä vastaan välillä. Näistäkin on itse pitänyt listat koota, koska ei näistä mitään täydellisiä julkaisulistoja ole missään olemassa ollut.

    Kirjoita kommentti



    25.7.2015



    BYE-BYE JUPITER (Alfa Video Release / Intervideo, 1984). VHS (FIx)
    Japaninkielinen nimi: さよならジュピタ (Sayonara Jupiter, 1984)
    Englanninkielinen julkaisunimi: Bye-Bye Jupiter.
    Ohjaus: Koji Hashimoto.    Valmistusmaa: Japani.
    Kesto: 2t 10min.    Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 1.85:1).
    Genre: scifi/draama.    Dubattu englanniksi, tekstitys suomeksi.    Ei videokoodia.


    Takakannen teksti: "Mars yritetään saada asuttavaksi sulattamalla planeetan jäätiköt. Tätä tehtäessä löytyy jotakin, joka johtaa vaaralliselle tutkimusretkelle Jupiteriin. Retkikuntaa johtaa Eiji Honda. Tutkijat löytävät monta seikkaa, jotka valaisevat Maan menneisyyttä uudella tavalla. Mutta heitä uhkaavat sekä vanhat että uudet vaarat. Avaruusterroristit yrittävät romuttaa tutkimusretkikunnan suunnitelmat. Musta aukko, antimateria, joka imee itseensä kaiken elävän, uhkaa lopulta koko aurinkokuntaa. Voidaanko sen kurssi muuttaa? Ehkä räjäyttämällä Jupiter...? Uuden sukupolven Science-fiction filmi. Koskettava ja realistinen kuvaus lähitulevaisuudesta."

    Bye-Bye Jupiter on mm. Godzilla-elokuvista tutun japanilaisen Toho-yhtiön hiukan toimintaakin sisältävä scifi-draama vuodelta 1984. Yhtiö tykkääkin mainostaa omia tuotoksiaan ja alkupuolella nähdään pätkä elokuvasta Godzilla vs. Ghidorah (1964), jota avaruusupseeri kotiteatteristaan innokaana katselee. Useammat 1980-luvun scifit sijoittuvat Jupiteriin. Jupiter on myös tässä elokuvassa esiintyvän delfiinin nimi. En elokuvasta tiennyt mitään ennen kuin sain tämän videon haltuuni. On vuosi 2125 ja Maan ihmispopulaatio on 18 miljardia. Aurinkokunnan siirtokunnissa asuu 5 miljardia ihmistä. Juonessa seurataan vuorotellen avaruusaseman tapahtumia Jupiterin läheisyydessä ja kuissa, sekä Maassa hiekkarannalla Jupiterin suunniteltua räjäytystä vastustavaa protestiryhmää, jota johtaa kitaraa soittava hippi Peter. Saman julkaisuvuoden elokuvassa 2010: Vuosi jona saamme yhteyden on myös delfiinejä ja Jupiter suuressa osassa. Muitakin yhtäläisyyksiä löytyy.

    Katsoin elokuvaa koko ajan jostain syystä luullen sitä 70-luvun tuotteeksi. Efektit olivat joka tapauksessa hyviä. Näyttely oli hiukan ylidramaattista paikoin. Japanilaiset elokuvat julkaistiin Suomessa 80-luvun videoilla useimmiten englanniksi dubattuina, joten suun liikkeet ja dialogin epätahti kiinnittää tässäkin tiuhaan huomion. Alkuperäisessä versiossa puhutaan sekaisin japania, englantia ja ranskaa.

    Alkupuolella naisen ja miehen eroottissymbolinen alaston avaruusleijuntakohtaus on tyylikäs. (Siitä muistui mieleen Andrei Tarkovskin Uhrin (1986) kauniin syvällinen kohtaus.)

    Vaikka lopputulos ei huipulle yllä, elokuvassa on jonkin asteista kunnianhimoa B-leffavaikutteista (kuten pakollinen hai-kohtaus) huolimatta. Ja posiitivisena yllätyksenä hiukan vieraita elämänmuotojakin käsitellään, joka on mielestäni ylipäänsä tieteislajityypin kiinnostavin aspekti.

    Ei mikään ikimuistoinen elokuva, mutta viihdyttävä tieteisvälipala ja aina kiinnostavaa törmätä marginaalisempaan genren tarjontaan. Kansikaan ei ole hassumpi. Logossa on selvästi vaikutteita Tähtien sodasta. Tämä yksilö on jonkinlainen uusintajulkaisu, sillä ensimmäinen on Super Video Relase ja tämä on Alfa Video Release. Takakanteen on leikattu ja liimattu Superin päälle paperinpala, jossa on tuo Alfa-sana.

    **½

    2 KOMMENTTIA:

    Franco31.12.2016 klo 11:42
    Kivoja yksityiskohtia leffassa: Solar System Weekly-lehti, polkupyöriä avaruusaluksessa ja hippikapinallisten kitarapomo Hectorin näköinen. Ja scifileffassa tappajahai, uniikkia?


    Jukka Eronen31.12.2016 klo 13:50
    Joo se tappajahai-kohtaus oli varsin yllättävä ja "mielenkiintoinen" lisä scifi-leffaan :). Vähän mausteita sieltä sun täältä. Lopussa ihan mielenkiintoisia juttuja; hieman vaikkapa Disneyn Mustan aukon ja 2001: Avaruusseikkailun meiningeissä.

    Kirjoita kommentti



    <- Aiempia blogi-postauksia
    -> Uudempia blogi-postauksia






    Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin):

    Nimi: (pakollinen)
    Sähköposti: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville.
    Kotisivu:
    Otsikko / postaus jota kommentoit:
    Kirjoita kommenttisi: