B logi sisältää videoarvioita ja muisteluja kokoelman 1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, piirretyt, anime, kaiju/monsterielokuvat, kauhu/jännitys, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina. Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä. Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja. Mukana on välillä myös sellaisia ulkomaisia (kuten Ruotsi-kasetteja) joita ei kokoelmista vielä Suomi-versiona löydy tai jos niitä ei ole ollenkaan Suomessa julkaistu. Myös joitakin videoita harvinaisista 80-luvun TV-nauhoituksista on käsiteltynä, sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää.

Spoilereita saattaa välillä esiintyä, vaikka pyrin olemaan melko ylimalkainen juonikuvioita käsitellessäni. Lukeminen kuitenkin omalla vastuulla ellet ole jo kyseistä elokuvaa nähnyt.

Jos haluat jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin), voit tehdä sen täältä sivun alaosasta (voit lähettää myös sähköpostia).



<- Aiempia blogi-postauksia
-> Uudempia blogi-postauksia



1.5.2015



STALKER (Capitol Video, 1980-luku). VHS
Venäjänkielinen nimi: Сталкер (1979).
Ohjaus: Andrei Tarkovski.    Valmistusmaa: Neuvostoliitto.
Tarkastamon videokoodi: T-88181.
Genre: scifi/draama/jännitys/mysteeri.    Kesto: 2t 41min.    Kuvasuhde: 4:3 (säilyttää alkuperäisen).
Väri/mustavalkoinen.    Puhuttu venäjäksi, suomenkielinen tekstitys.    K-12.


Takakannen teksti: "Viime vuosien puhutuimpia, tulkituimpia elokuvia; Tarkovskin nerokas visio, eräänlainen tulevaisuudenkuvitelma ihmisestä tässä ja nyt. Matkalla salaperäiselle Alueelle, jossa salatut toiveemme toteutuvat, on kolme miestä: alkoholisoitunut, kyyninen Kirjailija, akateemisen kuiva Professori ja heidän oppaansa, vähämieliseltä ja riivatulta vaikuttava Stalker. "

Jos olisi pakko nimetä vain kaksi 'maailman parasta' elokuvaa, niin sanoisin Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (1968) ja Andrei Tarkovskin Stalker (1979). Molemmat ovat tieteiselokuvia ja aihettaan filosofisesti ja vakavasti lähestyviä. Ne ovat lähestymisellään hyvin erilaisia, mutta pohjimmiltaan ne käsittelevät mm. ihmisyyttä ja vierautta, sekä tulevaisuutta ja olemassa oloa itseään. Eksistentialismia, yhdistettynä sanoisinko positiiviseen tulevaisuuden pohtimiseen ja "suunnitteluun", pitäisin yhtenä taiteen suurimmista ja uljaimmista mahdollisuuksista ja tehtävistä. Vaikka hierarkiaa eri lajityyppien välille onkin turha rakentaa, tästä syystä näkisin filosofisen tai "vakavan" tieteislajityypin voivan olla tietyllä tapaa laajimpien mahdollisuuksien ja "värikirjon" aarreaitta, myös konkreettisen tulevaisuutemme suhteen. Siinä ideoiden mahdollisuudet ovat rajattomat. Monet keksinnöthän ovat alunperin olleet fiktiota, kunnes ne ovat usein näiden ideoiden kautta ajan myötä muuttuneet todeksi jonkun innoittuneen toimesta. Kaikki ideat eivät tietenkään muutu eikä niiden tarvitse muuttua konkretiaksi, mutta taiteen innoittama todellisuus on todellista kiehtovaa vuorovaikutteista fiktion ja faktan yhdistymistä. (Onhan Mikki Hiirikin jollain tapaa kuin todellinen ja elävä – hänestä on miljardeja eri esiintymiä ympäri maapallon liikkuvina ja liikkumattomina kuvina sekä mielissämme.)

Elokuvassa Kirjailija ja Professori oppaanaan Stalkeriksi kutsuttu erikoinen mies lähtevät vaeltamaan mystiselle "Alueelle". Alue on saattanut syntyä jonkin vieraan avaruudesta tulleen synnyttämänä. Sankarimme pyrkivät Huoneeseen, jossa sanotaan kaikkien toiveiden toteutuvan. Tästä tulee mieleen metafora elämän tarkoitukselle, jota me kaikki eri tavoin yrittänemme etsiä. En halua esittää tai väittää helppoja vastauksia, joskaan ei niitä tarvitse aina vaikeimmankaan kautta etsiä. Kaikille joka tapauksessa tuo Huone ja matka sinne varmaan edustaa jotain erilaista tavoitetta elämissämme. Toisaalta Tarkovski usein jyrkästi kiisti sen, että hänen elokuvillaan olisi joitain allegorioita symbolisine piilomerkityksineen. Joten tämän pohjalta toisaalta samalla Huone on myös Huone, ja sillä hyvä.

Tämä ei toisaalta estä pohtimasta eikä poista tulkintojen mahdollisuutta. Ja tokihan Tarkovskillakin jonkin asteisia symboleita saattaa toisinaan esiintyä (kuten hänen kirjastaan Vangittu aika voi lukea). Joka tapauksessa uskoisin ymmärtäväni nykyään paremmin kuin nuorempana, mitä Tarkovski ajoi taidefilosofiallaan takaa. Esimerkiksi symbolismi voi joskus olla falskia, jos halutaan vain tarkoituksellisesti mystifioida tai tehdä jotain "perusteettomasti". Ei tietenkään sekään ole näin yksinkertaista; miksei niinkin saisi halutessaan tehdä. Taiteilijalla tulee olla vapaat kädet. Mutta Tarkovskia itseään ja taide-elokuvia on usein syytetty esimerkiksi "falskiudesta". Minusta tuon kaltainen kritiikki on usein täysin ansaitsematonta, asiatontakin ja viittaa enemmän katsojan tarpeeseen ymmärtää ja selittää esimerkiksi asioita, joita ei välttämättä ole sen kummemmin selitettäviksi tarkoitettu. Hollywood-elokuvissa on säännöt joihin meidät on totutettu (sanoisinko aivopesty) ja niistä poikkeavaa ilmaisua jotkut katsovat oudoksi tai vääräksi, jopa valheelliseksi. Asiat voivat edustaa itseään, eikä niiden tarvitse olla aina symbolistisia tai peräti "symbolin symboleita". Sikari on joskus vain sikari. Tai "monimutkaisempi" ihmetystä herättävä kohtauskin voi olla juuri mitä se esittää, eikä sen hyväksyttäväksi tekemiseksi sitä tarvitse aina ymmärtää, saati selittää puhki. Toisaalta, ei ymmärryksessäkään tai halussa ymmärtää ole mitään väärää.

Ymmärtämisen tarve ja uteliaisuus ovat toki ihmisen perusominaisuuksia. Harrastin nuorempana taikatemppuja, koska taikuuden ja suurten illuusioiden salaisuudet kiehtoivat niin suuresti. Omat kaikkien aikojen taikurisuosikkini ovat David Copperfield ja Paul Daniels (77 vuotta!) – mestareita omilla alueillaan. Taikuus on aika unohdettu taiteenlaji nykyään (se olisi tietenkin aivan oma pohdinnan aiheensa). Ehkä ihmeet ja elokuvankin magia ovat käyneet vähiin. Taiteellisten ilmaisujen ymmärtämisen tarpeeseen liittyen itsekin toki usein haen merkityksiä. Välillä on erittäin vaikea vain asettua rentoutuen pelkäksi hiljaisesti reagoivaksi katsojaksi ja olla ihmettelemättä mitä jollain esimerkiksi yllättävällä tai poikkeuksellisella kohtauksella "tarkoitettiin". Ja hienoa kohtausta seuratessa on vaikeaa olla miettimättä "kuinka se tehtiin"; aivan kuten illuusionäytöstä seuratessa!

Edellinen hieman sivupohdintana taiteen sanomien merkityksellisyydestä ja merkityksettömyydestä. Ehkä tällä pohdinnallani haen ainakin sitä, että en itse useinkaan usko yksiin totuuksiin. Näihin asioihin kun arthouse-genren elokuvista eri ihmisten kanssa keskusteltaessa usein törmää. Arthousen määritteleminen, tai ylipäänsä onko termin käyttäminen "soveliasta", on toki oman kiistelyn aiheensa sekin. Sillä ovathan kaikki elokuvat lähtökohtaisesti taidetta. Ja on aika hankala väittää, että jokin teos olisi enemmän taidetta kuin joku muu. Sisällöstä voi tietenkin olla aina montaa mieltä ja mieltymystä. Toki "taide-elokuvat" usein puhuttavat ja saattavat herättää ajatuksia ja yksilöllistä tai yhteiskunnallista keskustelua keskimääräistä popcorn-viihdettä enemmän. Mutta en usko kategoriseen arvottamiseen. "Hollywoodille" ja arthouselle on toki yhtä hyvin paikkansa ja aikansa. Joka tapauksessa, ehkä silti itsestäänselvyyksiä todeten, en pidä arthouse-termiä arvo- vaan tietenkin sisältöpohjaisena ja käyttäisin sitä jonkin asteista filosofista tai runollista dramaturgiaa tai rakennetta noudattavista elokuvista, helpottaaksemme jollain tapaa yhtenevän tyyppisistä elokuvista keskustelua ja niiden laajan kirjon hallittavuutta. Mutta sitten takaisin itse elokuvaan.

Videokansi on rankka, mutta niin on itse elokuvakin. Ei niinkään tarinana vaan kokemuksena, jos sille haluaa antautua. Se on henkinen matka jonkin tuntemattoman, mutta samalla tutun syvimmän ihmisyyden ja itsensä lähteelle. Psykologinen ja filosofinen retki jonkin hengittävän elämää antavan äärelle; äärettömän luonnon ja veden keskellä. Matkalla kohdataan tapahtumia, ihmetystä ja jäädään niitä pohtimaan. Alue ja sen luonto ja vesi hidastaa, kylmettää, välillä pysäyttää ja vaikeuttaa matkantekoa aina uudelleen, mutta silti mahdollistaa sen ja vie aina eteenpäin. Kunhan vain nousee pystyyn. Kuten Stalkerille ja hänen kumppaneilleen, matka voi olla paikoin raskas, mutta samalla se on hyvin antoisa sopivaan mielentilaan. Olen kiinnostunut tunneleista ja luolastoista, joten sekin lisää elokuvan mielenkiintoa. Täten hiljaista matkantekoa voi itse jatkaa elokuvan ulkopuolella raunioiden, metsien ja lampien siimeksessä.

Stalker on Tarkovskin viimeinen Neuvostoliitossa tekemä elokuva ennen kuin hän joutui maanpakoon. Tarkovski kuvasi filmiä alunperin vuoden verran. Hän oli jopa elokuvan lavastaja! Stalker kuvattiin Virossa Tallinnan satama-alueella (jonne on mielessä ollut järjestää joskus "pyhiinvaellus"). Surkeana sattumuksena alkuperäisten kuvausten filmi kehitettiin väärin ja se meni täysin käyttökelvottomaksi. Joten elokuva kuvattiin kokonaisuudessaan uudestaan. Budjetti oli pienempi uusintakuvauksissa ja esimerkiksi armeijan ajoneuvokalustoa oli tällöin vähemmän käytettävissä. Ikävästä epäonnesta huolimatta voi silti miettiä miten paljon tuo uudelleenkuvaus saattoi vielä syventää elokuvantekoprosessia. Arvoitukseksi jää minkälainen tuo ensimmäinen versio olisi ollut, mutta kuulemma se erosi merkittävästi lopullisesta. (Hieman aihetta sivuten Peilistähän muuten oli lukuisia leikkausversioita, ennen kuin lopulliseen muotoon päädyttiin. Siinä ei tosin jo kuvattuja filmejä menetetty.)

Tarkovskin elokuvat tuntuvat olevan läheistä sukua kirjallisuudelle ja tässä teoksessa se kulminoituu huippuunsa. Hitaasti aukeava maailma, rauhallisine etenemisineen ja mystisine tapahtumineen on kokemukseltaan todella immersiivinen. Elokuva pohjautuu kevyesti Strugatskin veljesten tieteisromaaniin Stalker: Huviretki tienpientareelle (1972).

Syvästi puhuttelevia, ihmettä herättäviä ja koskettavia kohtauksia riittää. Stalker heittää eteenpäin niittyjä pitkin kankaanpalaa johon on sidottu metallinpalasia – tutkiakseen Aluetta ja sen ansoja. Vesilammikkokohtaus. Hiekkahuone, jossa kurjet lentävät. Resiina-matka Alueelle elektronimusiikin säestyksellä – Tarkovskin "hovisäveltäjä" Eduard Artemjevin musiikki on jälleen äärimmäisen tunnelmallista ja tehokasta. Elokuvan loppu on huikea. Elokuva muutenkin korottaa elämän ja luonnon "arjen" askeettisine paikkoineen, maisemineen ja olosuhteineen arvoasemaan; tehden niistä ihmeitä ja toisinaan vieraita ja jopa pelottavia, mutta myös hyvin tuttuja, tärkeitä ja läheisiä.

Siinä missä 2001: Avaruusseikkailu on äärimmäinen matka tulevaisuuteen ja avaruuksien ääreettömyyksiin, Stalker on matka nykyhetkeen ja sielun syvyyksiin; itseen. Mutta eikö lopulta kyse ole kuitenkin samasta asiasta. Avaruus on meissä ja me olemme avaruudessa.

Aiemmin viitattu vesilammikko-kohtaus, jossa koira tassuttaa ja laskeutuu maahan lammikossa makaavan miehen luo, on minulle henkilökohtaisesti elokuvan tärkeimpiä avainkohtauksia. Siinä luonto, ihminen ja eläin elävät harmoniassa; kauniissa sopusoinnussa. Yhteys, yhteisymmärrys ja rakkaus kaiken elävän kesken vallitsee. Toivottavasti se päivä vielä koittaa.

*****

EDIT 20.5.2015: Lisätty aloituskappaleeseen tarkentavaa tekstiä Mikki Hiiri -analogioineen.
EDIT 16.1.2017: Stalkerin Suomi-julisteen kuva lisätty.
EDIT 16.1.2017: Tekstiä paikoin tarkennettu.

MUUTA:
  • Suomen Andrei Tarkovski Arkistossa mm. videoista, julisteista ja muista julkaisuista lisätietoa.

    Kirjoita kommentti



    13.4.2015



    HIIDENPATA (Walt Disney Klassikot, 1998). VHS (FI myyntivideo, promo/näytekappale)
    Englanninkielinen nimi: The Black Cauldron (1985).
    Ohjaus: Ted Berman, Richard Rich.
    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
    Kesto: 1h 06min.    Genre: piirretty/fantasia.    Myyntivideokoodi: 116403.
    Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 2.20:1).    Dubattu suomeksi.


    Takakannen tekstit: "Aikoja sitten Prydaniaa hallitsi niin julma Kuningas, että jopa jumalatkin pelkäsivät häntä. Hänen sielunsa vangittiin sulaan rautaan, josta valettiin Hiidenpata. Seikkailijat ovat etsineet sitä vuosisatoja, sillä sen omistaja tulisi komentamaan kuolemattomien armeijaa.
       Nyt Hornansarvi on saamassa hallintaansa Hiidenpadan, jonka avulla hänestä tulisi voittamaton. Köyhä sikopaimen Taran lyöttäytyy yhteen karvaisen Purrin, prinsessa Elenan ja harpisti Harpon kanssa Hornansarven taikavoimia vastaan...
       'Hiidenpata', Walt Disneyn 25. Klassikko, on tarunomainen kertomus miekan ja magian aikakaudelta – tarina rohkeudesta ja sankaruudesta kaikenikäisille seikkailijoille!
       Äänirooleissa mm. Arttu Wiskari, Hanna Hietala ja Heikki Sankari. Ohjaaja: Pekka Lehtosaari."

    Hiidenpadan tänä vuonna koittavan 30-vuotisjuhlan kunniaksi (ensi-ilta oli 24.7.1985) tällä kertaa esittelyssä uudempaa eli 90-luvun myyntivideo, koska tästä ei 80-luvun vuokravideokasettia olekaan. Tämä kyseinen VHS-yksilö on jonkinlainen kauppias/promootio-versio etiketin mukaan ja se sisältää koko elokuvan läpi yläreunassa juoksevan aikajanan. Vuoden 1985 teatterijulkaisun jälkeen Disney ei ylipäänsä 1980-luvulla kotivideojulkaisua tästä elokuvasta missään muodossa julkaissut, vaan panttasi sitä yli kymmenen vuotta. Odotus oli minullekin kova, sillä piirretty oli kuvineen tuttu Aku Ankka -lehdestä ja sarjakuva-albumiversiosta. Omat "fanipiirustukset" tästäkin lapsena tein.
    Lapsuuden Hiidenpata-piirroksiani.


    Hiidenpata perustuu Lloyd Alexanderin 5-osaisen fantasiakirjasarjan Prydainin kronikka kahteen ensimmäiseen kirjaan. Se oli ilmestyessään vuonna 1985 kaikkien aikojen kallein animaatioelokuva. Hiidenpata on Disneyn 25. kokoillan animaatio. Se on Fantasian (1940) ohella suosikkini Disneyn klassikkoanimaatioista. Ne ovat rohkean pioneerihenkisiä ja taiteellisesti kunnianhimoisia vaikuttavia töitä; erityisesti aikuiseen makuun.

    Elokuvan nimisuomennos on tyylikkäämpi ja hyytävämpi kuin alkuperäinen otsake ja se oli Aku Ankka -lehden pitkäaikaisen päätoimittajan Markku Kivekkään painavan ehdotuksen ansiota. Animaatio on fantastista ja taide huikaisevaa. Tehtiinhän tätä yli kymmenen vuotta monien haasteiden ja vaihtuvien tekijöiden edessä. Hiidenpata on positiivisen uskalias ja poikkeuksellinen Disney-elokuva synkkine teemoineen ja tunnelmineen. Se ei ole lapsille suositeltavakaan vaan sai PG (Parental Guidance) merkinnän ensimmäisenä Disney-animaationa. Myös toisin kuin yleensä Disneyn elokuvissa, tässä elokuvassa ei ole ollenkaan laulujakaan.

    Mutta Disney on jopa yrittänyt joissakin mainosmateriaaleissa kuten kansissa ja julisteissa tarkoituksellisen harhaanjohtavasti peitellä fantasiaelokuvansa synkkyyttä ja "hurjuutta". Voit verrata postauksen alusta vuoden 1998 (mielestäni valjua ja kaksiulotteista) videokantta viereiseen alkuperäiseen 80-luvun ensimmäiseen Suomi-julisteeseen.

    Myös juliste B verrattuna ensimmäiseen pyrki antamaan filmistä aivan erilaisen ja ruusuisemman mielikuvan, jättäen Hornansarven ja muut pelottavuudet tyystin pois! Muutenkin siinä hahmot ovat "pehmeämmin" ja pyöreämmin piirrettyjä, sekä linna ei ole uhkaava ja terävä vaan enemmän taikalinnamainen. Juliste B on elokuvan toiselta esityskierrokselta, joka Suomessa tapahtui syksyllä 1989 Aku Ankka -lehden mukaan (kiitos tiedosta Kenneth!). Jopa elokuvan kansainväliseksi nimeksi muutettiin Taran and the Magic Cauldron. Yllätys teatterissa saattoikin olla melkoinen, kun kaikki ei menekään strömsööläisittäin vaan uhkaavan pelottava Hornansarvi uhkuu pahuutta ja kuolleet marssivat tuhoten kaiken tieltään. Kyseinen juliste lienee harhaanjohtavinta mainontaa sitten Päättymättömän tarinan (ok, yritän olla enää käyttämättä kyseistä Simpsonit(*)-viittausta; kyseinen fraasi vain sopii paikkaan jos toiseenkin :P ).

    Elokuvalla on toki pehmeät puolensa sympaattisine Purri-karvaturrineen, keijuineen ja kommelluksineen. Tämä suuri kontrasti pimeämpiin tapahtumiin ja sävyihin onkin elokuvan antoisinta ja rohkeinta antia, jota toivoisi näkevän Disneyllä useammin.

    Sivuhuomiona muuten, edellä ylävasemmalla näkyvän Suomi-julisteen pohjana käytettyä maalausta näkee molempiin suuntiin horisontaalisesti käännettynä eri maiden julkaisuissa. Eli toisessa versiossa Taran pitää miekkaa vasemmassa kädessä. Jotenkin minusta kuva näyttää luonnollisemmalta niin päin kuten se Suomi-julisteessa ja sarjakuva-albumin kannessa on. Toisaalta kyse voi olla tottumuksesta. Esimerkiksi julisteen mustavalkoisessa luonnoksessa ja lehtipromootiossa (löytyy DVD-julkaisun kuvagalleriasta) sekä britti-julisteessa kuva taas on juurikin toisin päin... Tämä suunta-arvoitus piinasi minua vuosia, mutta luulen nyt ratkaisseeni kumpi suunta on oikein tai alkuperäinen (voit miettiä sitä itsekin – jos et keksi, postauksen lopusta löytyy vinkki**).

    Hahmoista Taran ja prinsessa Elena (engl. Eilonwy) ovat melko tyypillinen, mutta miellyttävä Disneyn sankari ja sankaritar-pari. Purri (Gurgi) on minusta yksi parhaimpia ja sympaattisimpia Disney-hahmoja, kuten hänen mainio vastaparinsa vihreä goblini Rääppä (Creeper) humoristisessa säälittävyydessään. Arvostan suloista oraakkelisikaa. Todellisessa maailmassamme sikoja sorsitaan (jos saan anteeksi tämän absurdin kielikuvan) aivan suotta, joten on hienoa, että ennustajasika Hennikki on tarinan suuressa keskiössä. Harpisti Harpo on melko rasittava hössöttäjä, vaikka tuokin oman höysteensä soppaan. Tietäjä Dallben on tarinan arvokkaasti käyntiin laittava hahmo (ja muistuttaa hieman Harpoa ulkoisesti).

    Alkuperäiset äänet, tässä tapauksessa englanninkieliset, ovat yleensä eniten mieleeni. Erikoismainintana alkuperäisversiossa John Hurt on käheän hyytävä-ääninen Hornansarvi. Ääniroolit sopivat muutenkin mainiosti hahmoilleen.





    Hiidenpadasta julkaistiin Suomessa sarjakuva-albumi (1985) ja Apu-lehdessä useammassa numerossa jatkuva sarjakuva Walt Disneyn tarinoita -sarjassa (1986), joka oli eri kuin albumin versio. Itse pidän Avun graafisesta tyylistä enemmän.
        Huomaa myös, että Avussa Purrin (Gurgi) käännösnimenä on Gurki!


    Valitettavasti tätäkin teosta sörkittiin leikkauksin. Vähän ennen elokuvan julkaisua vasta valittu Disney studion puhemies Jeffrey Katzenberg määräsi useita kohtauksia leikattaviksi yhteensä 12 minuutin verran. Näihin kuuluivat mm. pitkä kokonainen keiju-jakso(***), Hornansarven erään apurin sulaminen, padasta nousseiden elävien kuolleiden tekemiä tappamiskohtauksia, kohta jossa prinsessan asu repeytyy ja kohtaus jossa Taran paetessaan tappaa vihollisia miekallaan. Hauskana yksityiskohtana Helinä-keiju (Tinkerbell) on piilotettu varsinaiseen elokuvaan erääseen kohtaukseen mukaan.

    Kuva poistetusta Kuolleiden armeija -kohtauksesta. Kiitos kuvasta If the Glass Slipper Fits... -blogi.

    Filmi on ensimmäinen Disney-animaatioista, jossa on käytetty varhaista tietokoneanimaatiota kuten pataan, veneeseen ja leijuvaan valoon. Elokuvaan oli suunnitteilla jopa hologrammiefekti. Ideana oli, että padasta noussut elävä kuollut henki olisi ilmaantunut elokuvateatteriyleisön ylle hetkeksi kolmiulotteisena hologrammiprojektiona. Efektin testiversion nähneet olivat vaikuttuneita. Ongelmaksi muodostui kuitenkin valtava hinta, jonka projektiosysteemin siirtäminen tavallisiin teattereihin olisi maksanut.



    Rahasta puheen ollen, jota aihetta tietyllä tapaa olen hieman vältellyt sen ollessa taiteellisesti epäoleellinen, mutta Hiidenpata oli pitkästä kehitystyöstä ja kunnianhimoisista ansioistaan huolimatta valitettavan valtava kaupallinen floppi. Se maksoi studiolle 44 miljoonaa dollaria ja tuotti vain 21,3 miljoonaa takaisin. Tappion vuoksi Disney ei uudelleenjulkaissut animaatiotaan Yhdysvalloissa elokuvateattereissa, vaan teki näin vain Euroopassa 1980–1990-lukujen taitteessa kuten juliste-kappaleessa mainittua. Kuten elokuvabisneksessä ja rahanpalvonnan maailmassamme tapana on, kaupallisen flopin vuoksi Hiidenpata on saanut valitettavan ja epäreilun stigman, jonka vuoksi elokuvaa edelleen laajalti aliarvioidaan.

    Videokasetin kuvasuhde on 4:3 (pan & scan) joten kuvasta jää laidoilta puuttumaan huimat määrät alkuperäisestä 2.20:1 laajakankasversiosta. Viimeksi katsoinkin DVD-version Panasonicin videotykillä 86 tuuman laajakangaskuvalla itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kyseinen vuoden 2000 julkaisu on ei-anamorfinen letterbox versio, mutta kuva oli lievää pehmeyttä huolimatta yllättävän hyvä. Olisi tehnyt mieli katsoa elokuva heti seuraavana päivänä uudestaan. Nyt hankittuani 2.35:1/16:9 anamorfisen vuoden 2011 DVD-julkaisun voin seuraavan kerran vertailla kuvanlaadun eroa. Hiidenpadasta ei ole toistaiseksi Blu-ray-julkaisua.

    Animaation puolesta Hiidenpata saisi täydet viisi tähteä. Minulle se on täydellistä nautintoa. Tältä osin en käsitä kohtuutonta kritiikkiä, jota se on saanut osakseen. Tunnelma on käsin kosketeltava. Ainoastaan juoni voisi olla monitahoisempi, joten annan neljä ja puoli tähteä Fantasian ohella parhaalle Disney-animaatiolle.

    ****½

    PS. On huhuja, että Disney suunnitteli Hiidenpadan VHS-julkaisua jo 1989 tai 1990, ja olisi tehnyt tätä varten video-masterin, mutta asiaa ei ole varmennettu. Huhun mukaan studio vetääntyi suunnitelmista Pienen merenneidon julkaisun jälkeen. Hiidenpadan myynti- ja isokoppainen vuokravideo julkaistiin mm. Suomessa vasta 1998.

    PPS. 2017: Olen nyt vertaillut vuosien 2000 ja 2011 DVD-julkaisuja ja olin yllättynyt valtavasta laatuerosta. Varsinkin kun olin ollut jo vuoden 2000 julkaisuun tyytyväinen, mutta vierekkäin vertaillessa ero oli suuren suuri. Kuva on paljon harmaampi ja pehmeämpi DVD-ensijulkaisussa.

    MUUTA:
  • Sierran The Black Cauldron -tietokonepeli vuodelta 1986 on klassikko ja lämpimästi suositeltava seikkailupeliretroilijoille. Mukana tulee kartta ja hieno ohjekirjanen. Peli julkaistiin ajan koneille mm. Amigasta Atariin ja PC:hen. Pelin ohjelmoi Al Lowe, joka tunnetaan erityisesti Leisure Suit Larry -peleistä. Tällä retropelisivustolla lisää Hiidenpata ja muiden Disney-tietokonepelien kuvia ym.
  • Hiidenpata oli Aku Ankka -lehden numeron 49/1985 superfilminurkassa käsittelyssä (kannessa oli muuten sama julistetaide kuin edellä mainitun tietokonepelin kannessa).
  • Myös Sarjainfo n:o 47 (2/1985) käsitteli Hiidenpataa ja kantena on piirros Hornansarvesta.
  • Kirjalito julkaisi 80-luvulla Hiidenpata-palapelejä.

  • * Simpsonien jaksossa "Syömäkone" (9F06: New Kid on the Block) lakimies toteaa haastaneensa elokuvan "Päättymätön tarina" oikeuteen räikeän harhaanjohtavasta mainonnasta nimensä suhteen.

    ** Vinkkinä luulenpa, että Rääppä ratkaisi vihdoinkin postauksessa mainitun julisteen alkuperäisen kuvasuunnan arvoituksen... En halua heti paljastaa vaan voit esim. guuglata.

    *** Hiidenpadan 25-vuotisjuhla DVD vuodelta 2011 sisältää noin 10 minuuttisen poistetun kohtauksen.

    PPPPS. Jotta tämä video saadaan vähän paremmin sopimaan sivuston ja blogin retro-painotukseen, tässä aikoinaan huvikseen koostamani mukaelma-kannet miltä 80-luvun vuokravideo-julkaisujen kannet olisivat saattaneet näyttää.

    3 KOMMENTTIA:

    Kenneth Sundberg (kotisivu)19.7.2015 klo 23:32
    Hyvä, asiantunteva kirjoitus! Ja TOSI suloisia nuo omat Hiidenpata-piirroksesi, sekä tuo tekemäsi videokansi näyttää poikkeuksellisen hyvältä! Ainoastaan tuo listaus Jeffrey Katzenbergin vaatimista leikkauksista on seikka, johon en 100% luottaisi. Jopa elokuvan parissa hetken työskennellyt henkilö väittää blogikirjoituksissaan, että nämä leikkaukset olisi tehty VALMIISEEN elokuvaan – mutta DVD:lle päätynyt liki 10-minuuttinen "Keijukansa"-kohtaus on jonkinarvoinen todiste siitä, että nämä ns. leikkaukset on tehty jo silloin kun elokuvan tuotanto on vielä ollut storyboard-vaiheessa – jolloin Katzenberg ei vielä työskennellyt Disneyllä. Valmiista elokuvasta on selvästi leikattu ainoastaan kohtaus, jossa ensimmäiset luurangot hyppäävät ihmissotilaiden päälle. Toinen muutos lopulliseen elokuvaan on Hornansarven lyhyen "ja sitten minä hallitsen maailmaa" -monologin siirtäminen hänen ensimmäiseksi kohtauksekseen, joka riitelee jokseenkin pahasti hänen todellisen ensimmäisen kohtauksensa kanssa (kun hän ilmestyy valtaistuinsaliin). Sekä sarjakuva-albumissa että elokuvan "novelli"-versiossa tämä monologi-kohtaus on uskoakseni oikealla kohdallaan, ennen Morvan soille siirtymistä. Ja koska sarjakuvaversiossa on myös ruutu, jossa vihreästä limasta nouseva luurankosotilas pelästyttää ihmissotilaan, on ilmiselvää että edellämainittu muutos ja tämä leikkaus on tehty vasta valmiiseen elokuvaan.

    Jukka Eronen19.7.2015 klo 23:49
    Kiitos näistä tarkoista täsmennyksistä ja korjauksista! Ja kiitos – vanhoja piirustuksia on hauska lisätä höysteeksi kun tuli tämä blogi niille sopivaksi julkaisupaikaksi :). Piirustuksia tuli lapsena tehtyä valtavat määrät.

    Jukka Eronen12.2.2016 klo 00:00
    Valokuvassa Hiidenpata-kokoelmaani.

    EDIT 28.1.2016 klo 17:49: Ohessa 90-luvun videokannen alkuperäinen taide kokonaisuudessaan ilman tekstejä.

    EDIT 11.2.2016 klo 23:26: Näytesivut sarjakuva-albumista ja Apu-lehden sarjakuvaversiosta lisätty.

    EDIT 11.2.2016 klo 23:55: Tähtien määrää pohdittu ja nostettu.
    EDIT 14.5.2016 klo 14:11: Lisätty valkokantinen itse tehty retro-fanikansi.
    EDIT 11.7.2016 klo 15:14: Lisätty Hiidenpata-kirjan arvio.
    EDIT 13.1.2017 klo 14:37: Tekstissä esiintynyt Pörri-nimi korjattu Purriksi :D. Ja Apu-sarjakuvaan lisätty huomautus.
    EDIT 12.6.2017 klo 15:25: Pientä täsmennystä juliste B:stä ja elokuvan toisesta julkaisukierroksesta.
    EDIT 12.6.2017 klo 15:45: Kaupallisesta flopista lisäys.
    EDIT 12.6.2017 klo 15:45: DVD-vertailusta post post scriptum -kommentti.
    EDIT 12.6.2017 klo 15:45: Pari kuvaa lisätty.

    Kirjoita kommentti

    Lloyd Alexander: HIIDENPATA (engl. 1965, suomennos 1988)


    Takakannen teksti: "FANTASIASARJAN KOMEA JATKO!

    ''Paha ei ole Prydainissa koskaan kaukana'', toteaa tietäjä Dallben Prydainin päälliköiden neuvonpidossa. Paha on hyvin lähellä ja voimissaan, ja Hiidenpata, taikapata kammottavine – kuolleine ja silti taistelukykyisine – sotilaineen pitää pahan tiukasti pimeyden ruhtinas Arawnin komennossa. Ainoa keino murskata paha on Hiidenpadan haltuunotto. Valloitusretkelle lähtee jo Prydain-kronikan ensimmäisestä osasta tutuksi tullut Dallben-tietäjän kasvattipoika Taran yhdessä muiden urhoollisten soturien kanssa. Hiidenpadan valloitusretkestä tulee Taranille sisäisen kasvun aika. Hän joutuu tekemään suuren valinnan – eikä hän erehdy valitsemaan väärin.

    Hiidenpata on viisiosaisen Prydainin kronikan toinen osa. Prydainin kronikka on modernin fantasiakirjallisuuden merkkiteoksia ja pohjaa vanhaan walesilaiseen tarinaperinteeseen. Prydainin kronikan kahden alkuosan aineksista Walt Disney rakensi Hiidenpata-piirroselokuvansa, joka teki kronikan henkilöhahmot tutuiksi myös meillä jo ennen romaanisarjan suomeksi ilmestymistä."


    Yhdysvaltalaisen Lloyd Alexanderin Prydainin kronikka -fantasiakirjasarja julkaistiin englanniksi vuosina 1963–68. Kirjojen suomennokset julkaisi Gummerus. Kovakantiseen sarjaan kuuluu kirjat Kolmen kertomus (1987), Hiidenpata (1988), Llyrin linna (1989), Taran vaeltaja (1990) ja Suurkuningas (1991).

    Novellikokoelma The Foundling and Other Tales from Prydain (1973) pitää sisällään lyhyitä tarinoita sarjaa edeltävistä tapahtumista. Kyseistä teosta ei ole suomennettu.

    Luin hiljan Prydainin kronikka -fantasiakirjasarjan toisen osan 212-sivuisen Hiidenpadan. Suomentaja on Ritva-Liisa Pilhjerta ja kieli on mitä mainiointa. Aloitin suoraan toisesta kirjasta, sillä lainasin sen kirjastosta ja ensimmäinen osa oli lainassa toisaalla.

    Kuten tavallista on, elokuvaan (eli tässä Disneyn piirrettyyn sovitukseen) verrattuna kirjassa on luonnollisesti enemmän hahmoja, tapahtumia ja taustoja. Kaikki on yksityiskohtaisempaa, laajempaa ja syvempää. Multaisempaa, maanläheisempää. Hahmojen tuntemuksia ja koettelemuksia kuvaillaan tarkasti. Hahmot ovat persoonallisia ja samaistuttavia. On hyviä, pahoja ja siltä väliltä, ja erilaisia olentoja.

    Kirjaa lukiessa näin silmissäni tutut Disney-hahmot eleineen. Se ei haitannut, päinvastoin, koska Hiidenpata on suosikki-Disney-elokuvani ja ylipäänsä kaikkien aikojen suosikkielokuviani. Itseasiassa siksi luinkin kirjan, koska halusin tietää tarinaa laajemmin, josta animaatio-sovitukseen on poimittu vain pieni osa, jota on lisäksi muokattu.

    Elokuva pohjana myös helpotti samaistumista, koska hahmot luonteen piirteineen ja eleineen olivat tuttuja. Erityisesti kipakka Eilonwy on mieleeni ja Gurgi touhusi ja puhui samaan tyyliin kuten animaatiossa. Urheutta itsestään löytävä apulaissikopaimen Taran ja höperöivä bardi Fflewddur Fflam olivat myös tuttuja omia itsejänsä. Harppukin elää omaa elämäänsä.

    Näin onneksi lukiessa silmissäni Disneyn Gurgin (eli Purrin), koska sen piirrosversio on minulle mieluisampi kuin kirjoissa kuvailtu (faunimainen?) ihmis-eläin-olento. Purri on Disney-animaatiossa myös suosikkihahmoni.

    Maisemat olivat ikään kuin yhdistelmä oikeaa luonnollista tilaa ja maalauksellista kuvitusta. Samoin hahmot jotka eivät olleet tuttuja piirretystä muodostuivat vastaavasti jollain tapaa oikean ja piirretyn välimuodoksi, toisinaan disneymäisine karikatyyrimaisine ulkoasuineen ja eleineen.

    Kohtaukset Morvan soilla olivat mieleenpainuvimmat. Kirjassa on eroavaisuuksia piirrettyyn nähden loppuratkaisua myöten.

    Tulipa haikea olo kun luki kirjan viimeiset pari sivua. Parasta oli matkanteko ja seikkailun tuntu tuttujen toverusten kanssa. Onneksi on vielä neljä kirjaa jäljellä. Kolmannessa tarina erkanee jo aivan omille teilleen piirrettyyn verrattuna.

    Disney-kantinen englanninkielinen kirjajulkaisu pitäisi tästä joskus hommata kokoelman jatkoksi.

    * * * *

    Kirjoita kommentti



    15.3.2015



    BLADE RUNNER (Warner Home Video, 1983). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: Blade Runner (1982).
    Ohjaus: Ridley Scott.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
    Kesto: 1t 52min.    Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 2.35:1).
    Genre: scifi/cyberpunk/film noir/dystopia.    Videokoodi: WEV 70008.


    Takakannen teksti: "Los Angeles vuonna 2019. Tiedemiehet valmistavat keinotekoisia ihmisiä - jäljennöksiä. Ne ovat ihmistä sekä voimakkaampia että älykkäämpiä. Niitä käytetään orjatyövoimana maan siirtokunnissa ja ne on julistettu laittomiksi maan päällä verisen kapinan jälkeen. Kun neljä niistä karkaa, kutsuu poliisi kokoon erikoisjoukkonsa \"Blade Runners\". Ajojahtia johtaa joukon kärkimies Harrison Ford."

    Vuonna 1927 ilmestynyt Fritz Langin mustavalkoinen Metropolis oli varhainen tieteiselokuvan virstanpylväs. Blade Runnerin kaupunkimaisemissa ja futuristisessa designissa voi nähdä tuon pioneerielokuvan vaikutuksen. Suomi-teatterijulisteissa lukikin yleisölle kohdentamismielessä "Blade Runner - Metropolis 2020". Scifin alagenreen cyberpunkiin Blade Runnerilla on ollut suuri vaikutus ja se on ollut suuri tieteiselokuvan ja -kirjallisuuden, tietokonepelien ja muun taiteen innoittaja ylipäänsä. Blade Runner on yksi kaikkien aikojen parhaimpia tieteiselokuvia ja siitä on lukuisia eri versioita: alkuperäinen kansainvälinen teatteriversio (1982), US teatteriversio (1982), Director's Cut (1992) ja Final Cut (2007). Kansainvälinen versio on muutoin sama kuin 1982 jenkki-versio, mutta siinä on muutama sekunti lisää väkivaltaisia kohtauksia. Joissakin DVD ja Blu-ray-julkaisuissa on nähtävillä työversio (1982).

    Blade Runner perustuu Philip K. Dickin romaaniin "Palkkionmetsästäjä" (Do Androids Dream of Electric Sheep?, 1968) Tuottoisan kirjailijan töistä on tehty monia filmatisointeja kuten Total Recall - Unohda tai kuole (1990), The Minority Report (2002), Hämärän vartija (2006).

    Harrison Fordin esittämä Deckard on vähäilmeinen palkkionmetsästäjä ja Sean Young esittää viehättävää androidi Rachelia. Heidän keskinäinen kemiansa toimii hienosti. Rutger Hauerin vaaleahiuksinen Batty on loistava karismaattisena pahiksena. Hauerin osin improvisoituna sateessa pitämä loppupuhe on upea ja koskettava. Elokuva on visuaalisesti huikea. Vangeliksen mahtava elektronimusiikki tukee melankolisen kaunista tunnelmaa ja film noir -henkeä. Los Angelesissa vuonna 2017 usvaisessa ja pimeässä maailmassa elämä on käynyt ahtaaksi massiivisten pyramidirakennusten ja muiden betoniviidakkojen sekä saasteiden keskellä. Suurin osa eläinlajeista on äärimmäisen harvinaisia; ne ovat kuolleet sukupuuttoon tai ovat sukupuuton partaalla. Rachelin esittelemä lemikkipöllökin on keinotekoinen.

    Oleellisimmat erot vuoden 1982 versioon ja ohjaajan 1992-versioon verrattuna ovat ensimmäisestä löytyvä Harrison Fordin selostus, pois leikattu yksisarvis-unikohtaus sekä lisätty onnellinen loppu (jossa käytettiin kuvamateriaalia Stanley Kubrickin Hohdon maisemakuvauksista). Studio-pamput halusivat poistaa yksisarvis-kohtauksen "liian taiteellisena". Se vain saattuu olemaan elokuvan avainkohtauksia juonen ja erinäisten merkitysten kannalta. En sitä tässä kirjoituksessa aio spoilata, mutta käsittelen aihetta omalta kannaltani etenkin tekstin loppupuolella. Yksisarvinen on käsitetty mm. kauneuden, jonkin tavoittamattoman ja menetetyn puhtauden sekä hyvyyden symbolina. Tässä yhteydessä se tuo voimakkaasti mieleen eläinten sukupuuton. Yksisarvisia nähtiin muuten myös Ridley Scottin seuraavassa fantasiaelokuvassa Legenda (1985).

    Tämä Warner Home Videon vuokrakasetti vuodelta 1983 sisältää 1982-teatteriversion Harrison Fordin lakonisen "kommenttiraidan" kera. Kannessa on mielenkiintoisesti eri elokuvateatterijuliste kuin myöhemmissä videojulkaisuissa yleisimmin käytetty julistekuva, mikä lisää tämän videojulkaisun kiinnostavuutta ja keräilyllisyyttä.

    Monella on tästä elokuvasta oma suosikkiversionsa. Minun on Director's Cut. Sen näin ensi kertaa jonakin 90-luvun kesänä mummolassa ollessa kirjastosta lainattuna videokasettina. 1982-version "nyt tapahtuu tällaista"-selostukset ja kriittiset poisleikkaukset eivät ole erityisesti mieleeni ja Directors' Cutin loppukin on paljon toimivampi. "Happy end" on kyllä kuriositeettina aina mielenkiintoinen nähtävä. Final Cut ei tuo Director's Cutiin mitään välttämätöntä uutta ja hiookin lähinnä teknisiä seikkoja digitaalisesti, kuten siinä on poistettu lentäviä aluksia nostavia vaijereita ja kyyhky-kohtaus on nyt synkemmän tyylinen. Ei alkuperäinen toivoa herättävä kirkkaampi maisema ja avautuva pilviverho kyyhky-kohtauksessa mitenkään häirinnyt. Lisäksi pääsyy Director's Cutin suosioon on miellyttävämpi pehmeämpi leikkaus yksisarvis-kohdassa. Final Cutissa nykyajalle tyypillisemmin kuvaa vispataan edes-taas, joka sekin on sinällään ihan hieno versio.

    Keskityn välillä lyhyisiin yksittäisiin kohtauksiin, koska ne jollain tapaa puhuttelevat ja saattavatkin olla minulle toisinaan elokuvan suurinta antia. Siksi olen halunnut ryhtyä tekemään omia elokuvia; luomaan mielenkiintoisia näkyjä ja maailmoja. Vaikuttavat kohtaukset ovat varsin usein uniin tai näkyihin liittyviä. Yksisarvisten maallisemmat esi-isät eli hevoset tuntuvat olevan myös niissä varsin yleisiä aiheita. Esimerkiksi Ridley Scottin eepoksen Gladiaattori (2000) unikohtauksessa hevonen juoksee aavikolla pilvien lipuessa, aurinko laskee ja vuoret tummuvat hetkessä. Se on henkilökohtaisesti minulle elokuvan hienoin kohta ja katson välillä pelkästään filmin kyseisen osan. Koko elokuva voisi puolestani olla tällä tyylillä tehty.

    Taas esimerkiksi Andrei Tarkovskin Uhrissa (1986) on kohta, jossa nainen ja mies makaavat niityllä. Tätä ennen pieni poika on kävellyt parin ja niityn poikki valkeaa hevosta taluttaen. Kyseistä hevosta ja talutusta ei kuitenkaan nähdä itse elokuvassa. Tiesin kohtauksen poisleikatusta alusta, koska siitä on ns. aulakortti (lobby card) ja lehdissä julkaistu still-valokuva. Kuva koreilee myös espanjalaisen 3DVD-keräilyboksin kannessa (Sacrificio, R2, julkaisija Cameo 2006). Etsin leikattua kohtausta pitkään ja oli suuri riemu löytää ja nähdä se viimein elokuvaa käsittelevässä dokumentissa. Hypnoottinen, äärimmilleen hidastettu kuvaus korostaa valkean hevosen suurta kokoa ja massaa, jonka lihakset värähtelevät askel askeleelta. Se saa valtavan painon ja merkityksen pienen pojan rinnalla, joka on tästä arvokkaasta eläimestä vastuussa. Se saa miettimään ihmiskunnan taakkaa ja syntejä kaltoin kohtelemaamme planeettaamme, eläimiä ja kaikkea elollista kohtaan.

    Tätä teemaa myös Blade Runner ja mielestäni monet varteenotettavimmat tieteistarinat käsittelevät. Sillä jokainen tiedostava ihminen näkee ja tunnustaa vaarallisen epätasapainon tilanteen, jossa elämme ja olemme ja jota kohti koko ajan enemmän syöksymme. On järkyttävää, kuinka luonto – sen elävineen – koetaan ja sitä kohdellaan vihamielisenä, tai pelkkänä riiston välineenä. Luontoa puolustavat ja siitä välittävät usein leimataan. Kaikkea mitataan rahassa ja monenlainen lyhytnäköinen toiminta sen ansaitsemiseksi on yhteiskunnassa hyväksytty normi ja vaatimus. Kestämätön talouskasvu on kaiken kritiikin ulkopuolella oleva sokea päämäärä. On käsittämätöntä, että vieläkään ei laajalti nähdä, että me olemme osa luontoa ja luonto on vääjäämätön osa meitä. Jos ei muu auta, luulisi edes sen havahduttavan, että itsekkäistäkin syistä tarvitsemme toisiamme hyvinvoivina ja tämän suhteen vaalimista. Hauraan ja monimutkaisen ekosysteemin jokaisella ja pienimmälläkin oliolla on paikkansa, arvonsa ja merkityksensä.

    Blade Runnerissa ihmisandroideja kutsutaan replikanteiksi. Elokuvassa tulee esille monia kysymyksiä, joita monissa myöhemmissä scifi-elokuvissa ja esimerkiksi japanilaisissa animeissa on jatkettu. Esille nousee mm. pohdintaa keinotekoisen elämän arvosta ja siitä mikä erottaa meidät koneista silloin kun tuo elämä on niin kehittynyttä ja tietoisen oloista, että sitä on vaikea enää erottaa "oikeasta". Vai onko tuota eroa edes olemassa. Onko tietoisuuden olemassa ololle materialla merkitystä eli sillä koostuuko olento vedestä ja hiilestä tai vaikkapa kuparista ja alumiinista? Molempien aivoissahan (tai keskusyksikössä) tapahtuu sähkökemiallista toimintaa.

    Tietoisuuteen liittyen, esimerkiksi sinivalaat ovat hyvin älykkäitä, emmekä välttämättä voi koskaan ymmärtää niiden sielunelämää kovin syvällisesti. Tämän ymmärtämisen ja hyväksymisen äärellä olisi hyvä olla nöyränä laajemminkin – eri olentojen intressit, kommunikaatio ja olemisen päämäärät voivat poikeata niin suuresti meistä. Eikä se tee niistä vähempiarvoisia. Eläimillä on monenlaisia kykyjä, joita meillä ei ole ja joita emme edes ymmärrä. Älyäkin on olemassa hyvin erilaista lajia.

    Mainittakoon, että itse en sinällään pidä juuri älykkyyttä suurimpana hyveenä, päämääränä tai arvona. Kaikkia olentoja tulisi arvostaa itseisarvollisesti. Älykkyyden (joka on äärimmäisen suhteellinen asia sekin) liika korostaminen arvona johtaa helposti ajatteluun elämän hierarkisesta arvoasteikoista ja oikeutuksesta "alempien" olentojen alistamiseen. Eläinten halveksunta on todellista älykkyyden puutetta, tyhmyyttä. Valitettavasti ihmisen ylimielisyydellä ei välillä tunnu olevan rajoja, kun nostamme itsemme planeettaamme "kehittyneimmäksi" olennoksi. Emmekä aina pelkästään planeettamme, vaan peräti kaikkeuden!

    "Jos aurinkokuntamme ei ole epätavallinen, planeettoja on kaikkeudessa niin paljon, että niiden määrä ylittää kaikkien koskaan eläneiden ihmisten koskaan suustaan ulos päästämien äännähdysten ja sanojen määrän. Maapallon julistaminen universumin ainoaksi elolliseksi planeetaksi olisi anteeksiantamattoman pöyhkeää meiltä." -Neil deGrasse Tyson, Death by Black Hole (sitaatti poimittu "Tähdet ja avaruus"-lehdestä 4/2013)

    Blade Runnerin maailmassa eläimet ylipäänsä ovat äärimmäisiä harvinaisuuksia ja keinotekoiset eläimet suurta kallista ylellisyyttä. Toivottavasti reaalimaailmassa emme päädy vastaavanlaiseen tilanteeseen, vaikka tilanne huonolta näyttää. Sukupuuttoaalto on nyt suurempi mitä se on koskaan ollut...

    Kuten todettua, Blade Runner saattaa herättää katsojassaan monia ajatuksia. Eihän elokuvan tai taiteen tekijätkään voi sitä hallita, mitä jokin teos saa kokijassaan aikaan. Joskus nousevat aiheet ovat tarkoituksellisia ja joskus ei. Kyseessä on joka tapauksessa vuoropuhelu. Elokuvan juonesta, hahmoista, tapahtumista ja teemoista riittäisi paljon sanottavaa ja tekstiä tutkielmiin asti, joita on varmasti paljon tehtykin. Tässä raapaisin pääasiassa pintaa joistain niistä omista aatoksista ja arvoista, jotka koin tarpeelliseksi jakaa. Näistä asioista ei kuitenkaan voi liikaa puhua. Ja ennen kaikkea, niille ei vieläkään tehdä tarpeeksi.

    Kaikki kiteytyy yksisarviseen.

    ****½

    PS. Mainitun Tarkovskin hevoskohtauksen näkee esimerkiksi Uhrin Suomi DVD-julkaisun kakkoslevyltä kokonaisuudessaan. Vapaasti assosioiden, elokuvahistoriasta poisleikattuihin hevosolentoihin liittyen mainittakoon myös Fantasian "Pastoraalisinfoniasta" jo aikoinaan sensuroidut tummaa kentauripalvelijaa sisältävät osiot. Sensuroimatonta versiota ei ole taidettu koskaan julkaista missään kotivideoformaateissa. Sensurointi on tehty zoomaamalla rajaten kuvaa pois. Nähtävästi 1960-luvun jälkeen ei alkuperäistä versiota ole julkaistu.

    Kirjoita kommentti



    3.3.2015



    TRANSFORMERS 1 (Trefa Video / Oy VTC-Video Ab / Omaxi). VHS (1980-luvun myyntivideo)
    Englanninkielinen nimi: The Transformers (1984).
    Valmistusmaat: Yhdysvallat/Japani/Etelä-Korea.
    Videokoodi: 284.
    Genre: animaatio/scifi.    Kesto: 1t 05min.    Kuvasuhde: 4:3.
    Puhuttu ruotsiksi, suomenkielinen tekstitys.


    Takakannen teksti: "Neljä miljoonaa vuotta sitten he saapuivat maapallolle Cypertonista, joka on täysin mekaaninen maailma, asukkainaan robotit, jotka ovat riehuneet pitkäaikaisessa sodassa urheiden ''AUTOBOOTTIEN'', johtajana Optimus Prime, ja pahojen ''PETTUREIDEN'', joiden johtaja on Megatron, välillä.
       Taistelut jatkuvat maapallolla näiden ihmeellisten robottien välillä. He voivat muuttua eri ajoneuvoiksi ja eri aseiksi. He taistelevat maailman herruudesta."


    Lapsuudessa televisiosta ja videoilta tuli nähtyä paljon piirrettyjä, mutta 80-luvun animaatio on ehtymätön aarreaitta, josta riittää aina uudelleen löydettävää. Transformers oli yksi sellainen sarja, jota en nuorempana tullut missään nähneeksi, vaikka se olisi kiinnostanutkin. Tuolloin harvoja kosketuksiani aiheeseen oli omistamani dinosauruksen tapainen joksikin ajoneuvoksi (traktoriksi?) muuntuva Transformers-lelu, joka kutkutti mielikuvitustani.

    Omistan Transformersia yhden Suomi-kasetillisen. Kasetti on numeroltaan 1, mutta jatko-osiin en ole törmännyt enkä saanut niistä varmuutta (harhaanjohtava numerointi 80-luvun videojulkaisuissa ei ollut tavatonta; esim. Silly Symphonies 1 on sarjan ainoa Suomi-julkaisu).

    Koko sarjassa on 98 jaksoa, mukaan lukien "More Than Meets the Eye" kolmiosainen pilotti/mini-sarja. Japanilainen tunnettu piirroselokuvayhtiö Toei Animation animoi Transformersin pilotin ja kaksi ensimmäistä kautta, ja Simpsoneistakin tuttu korealainen AKOM Production animoi kaudet 3 ja 4. Näiden lisäksi on The Transformers: The Movie (1986), joka sijoittuu toisen ja kolmannen kauden väliin.

    Kasetin lisäksi useampia jaksoja katsottuani olen todennut, että jostain syystä minun on hyvin vaikea seurata Transformersin juonta ja pysyä siinä kärryillä. Huomaan jatkuvasti ailahtelevani aivan muihin ajatuksiin. Ehkäpä autoiksi tarpeen mukaan muuttuvat robotit ovat omalla kohdallani hieman haastavia samaistumiskohteita. Silti piirrettyä on jollain oudolla tapaa ihan mielenkiintoista katsoa ja alunperin näin aikuisiällä kiinnostuinkin aiheesta mahtavalla Angry Video Game Nerd -hahmolla tunnetuksi tulleen James Rolfen listaamien Transformersin Top 10 mitä h**vettiä -hetkien ansiosta, jotka ovat hupaisaa ja hämmentävää nähtävää. Ehkä kannattaisikin suoraan hypätä videossa mainittuihin eriskummallisimpiin episodeihin.

    Aiemmassa postauksessa mainitun Droidit-piirrossarjan lisäksi kasarin robotti-aiheisista piirretyistä pulpahtavat mieleen Robocop (1988) ja Gobotit (1984). Jälkimmäinen näistä olikin eräänlainen kilpailija Transformerseille. Joka tapauksessa sarjat kuuluvat 80-luvun TV-animaatiotuotantojen joukkoon, joiden primääri-funktio oli aktivoida tenavien aivoaaltojen keräilykeskusta ja täten saada heidät kollektiivisesti kinuamaan vanhempiaan avaamaan lompakkonsa nyörejä voidakseen omistaa sarjassa esiintyviä robotteja, hahmoja, aluksia ja muuta tilpehöörirekvisiittaa muovisessa muodossa. (Kuten postauksen alussa viitattua, minuunkin se tepsi vaikka en edes itse sarjaa tosiaan tuolloin nähnytkään.) He-Man and the Masters of the Universe TV-sarja (1983–1985) oli alan pioneeri ja aloitti leluihin perustuvan TV-sarjojen trendin.

    **

    PS. Tässä muutama lisää vanhoja jättirobotti / anime mecha -sarjoja: UFO Robot Grendizer (1975), Balatack (1977), Chōdenji Machine Voltes V (1978), Future Robot Daltanious (1979), Beast King GoLion (1981), Armored Fleet Dairugger XV (1982), Voltron: Defender of the Universe (1984). Ja tässä muita Suomessa vähemmälle huomiolle jääneitä 80-luvun jenkki-piirrossarjoja, joihin olen vasta myöhemmin tutustunut: Dungeons & Dragons, Inhumanoids, Thundarr Barbaari, The Real Ghostbusters. Suomessa videolla näistä on julkaistu kahta jälkimmäistä. (Josta muistuu sivumainintana mieleen, että Thundarr-piirrossarjan jaksossa ja Ghostbusters 2 -elokuvassa on mielenkiintoinen yhteys. Molemmissa kun nähdään elävä Vapaudenpatsas hillumassa.)

    MUUTA:
  • Internetin mukaan Gobotit lelulinjasto ilmestyi ennen Transformersia kun taas piirretty sarja luotiin vastauksena Transformersille.

    EDIT 14.3.2015: Lisätty muutama mecha-sarjan nimi.
    EDIT 1.9.2015 klo 23:21: Lisätty kolmas kappale ja näytekuva.

    Kirjoita kommentti



    11.2.2015



    KING-KONG KAUHUN SAARELLA (Europa Film, 1983). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: King Kong Escapes (1967).
    Japaninkielinen nimi: キングコングの逆襲, Kingu Kongu no Gyakushū (King Kong's Counterattack).
    Ohjaus: Ishirō Honda    Valmistusmaat: Japani/Yhdysvallat.
    Genre: kaiju/scifi/kauhu.    Kesto: 1t 32min.    Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 2.35:1).
    Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.    K-12.


    Takakannen teksti: "Kolme amerikkalaista tutkijaa – Nelson, Nomura ja Susan – joutuu sattumalta Mondo-saarelle, jossa jättiläisgorilla King-Kong legendan mukaan on elänyt. Tiedemiehinä he eivät usko alkuasukkaiden höpötyksiin jättiläisapinasta, mutta joutuvat yllätyksekseen arvioimaan uudelleen kantansa. He näet tapaavat King-Kongin!
       Tutkijat joutuvat seikkailussaan Mondo-saarella myös esihistoriallisten eläinten armoille. Mutta King-kong, joka on rakastunut kauniiseen Susaniin, pelastaa heidät.
       Samanaikaisesti tapahtumiin sotkeutuu salaperäinen tri Who, joka työskentelee vihollisvallan laskuun. Hän on saarella etsimässä vasta keksittyä räjähdysainetta, josta voi tulla koko maailmaa uhkaava uusi ase.
       Tri Who aikoo kaivaa ainetta esiin mekaanisen jättiläisgorillan, Mekani-Kongin avulla, jonka hän itse on suunnitellut. Mutta kaikki ei kuitenkaan suju aivan tri Whon suunnitelmien mukaisesti..."

    Jättiläsapinarobotti (Mekani-Kong) ampuu säteitä silmistään kun King-Kong painii T-rexin kanssa. Taivas hehkuu punaisena. Tällainen on videon hyvin houkutteleva kansi, jonka taide on poimittu japanilaisesta alkuperäisjulisteesta. Itse elokuvalla on siis lupaavat lähtökohdat.

    King-Kong kauhun saarella on japanilais-amerikkalainen Toho ja Rankin/Bass-tuotantojen yhteistyö. Ohjauksesta vastaavan Ishirō Hondan aiempi King Kong -aiheinen elokuva oli King Kong vs. Godzilla (1962).

    Suomessa tämä kaiju(*)-elokuva esitettiin elokuvateattereissa nimellä King Kong – jättiläishirviö. Ensi-ilta oli 15. joulukuuta 1972 Bio-Biossa Helsingissä.

    Olisin varmasti pitänyt tästä erityisesti lapsena. Miljoona vuotta eKr. (1966) oli ensimmäinen tämän tyyppinen hirviöelokuva, jonka televisiosta 80-luvulla näin. Siinä dinosaurukset ja luolaihmiset oli sympaattisen höperösti sijoitettu elämään samaan aikaan stop-motion animaation keinoin. Kyseistä elokuvaa ei valitettavasti Suomi-videolla ole julkaistu.

    Mutta takaisin King-Kongiin. Tapahtumat ovat tuttuja, mutta on mukana uuttakin. Jälleen Kong-parka joutuu kokemaan kovia. Hän ihastuu vaaleaan neitoon ja joutuu lähtemään saareltaan. Hän tekee "tuttavuutta" väestön ja Mekani-Kongin kanssa. Robotti-Kong onkin mainio hahmo. Sellainen olisi mukava omistaa figuurina kirjahyllyn koristeena.

    King-Kong kauhun saarella on kaiju ja muiden jättimonsterielokuvien ystävälle taattua hupia. Efektit ja monsterit ovat mainioita. King-Kongin laajakuvissa pitelemä "barbie"-nukke vaaleaverikön stunttina tosin ei ole aivan uskottavimmasta päästä (jos siis realismiin ylipäänsä on pyritty). Muutoin pienoismallit ovat varsin toimivia. Japanilaisia hirviöleffoja julkaistiin videolla Suomessa 1980-luvulla vain kourallinen ja pari uusintajulkaisuja (tarjoa sellaisia jos löytyy).

    ***

    * Japanilainen sana "kaiju" (怪獣) tarkoittaa "outoa petoa". Elokuvalajityyppinä se viittaa hirviöelokuviin, joissa usein monsteri hyökkää japanilaiseen kaupunkiin ja taistelee toisia mörököllejä vastaan. Läheisellä tarkennetulla termillä "daikaiju" (大怪獣) viitataan jättiläishirviöihin.

    MUUTA:
  • Videon alkuteksteissä lukee vaihtoehtoisena otsikkona King Kong kauhujen saarella.

  • Kirjoita kommentti



    11.2.2015



    STAR WARS: DROIDIT (Showtime / CBS-FOX Video, 1988). VHS
    Englanninkielinen nimi: Star Wars: Droids – The Adventures of R2-D2 and C-3PO (1985).
    Valmistusmaat: Yhdysvallat / Kanada.
    Videokoodi 5331-58.
    Genre: animaatio/scifi.    Kesto: 1t 30min.    Kuvasuhde: 4:3.
    Puhuttu englanniksi, suomenkielinen tekstitys.    K-6.


    Takakannen teksti: "ROBOTIT SEIKKAILEVAT AVARUUDESSA!
    Tähtien sodasta tutut robotit See-Threepio ja Artoo-Detoo joutuvat uuden isäntänsä Jann Toshin kanssa uusiin, huimiin seikkailuihin. He vapauttavat Tammuz-Ann planeetan prinssin orjakaivoksesta, syöksevät julman kuninkaan valtaistuimelta, joutuvat merirosvon vangeiksi, taistelevat valtavaa merihirviötä vastaan vedenalaisessa vankiluolassa ja estävät lopulta avaruuden planeettoja syöksymästä tuhoisaan sotaan. TULE MUKAAN AVARUUDEN SUURIMPAAN SEIKKAILUUN!"


    Oikeasti kasetti sisältää jaksot:
    - Valkoinen noita (The White Witch)
    - Pako kauhuun (Escape Into Terror)
    - Trigon valloillaan (The Trigon Unleashed)
    - Kilpaa maaliin (A Race to the Finish)

    Droidit-piirrossarja sijoittuu George Lucasin Tähtien sota -universumiin ja sen pääosassa on C-3PO ja R2-D2 robottiparivaljakko. Hehän ovat muuten ainoat hahmot, jotka seikkailevat läpi koko Tähtien sota -elokuvasaagan ykkösosasta ainakin tulevaan seiska-osaan saakka.

    Piirrossarjaa tehtiin vain yksi tuotantokausi vuosina 1985–86. Jaksoja oli 13 sekä yksi tupla-jakson mittainen TV-spesiaali The Great Heep. Samoihin aikoihin toista Tähtien sota -piirrossarjaa Ewokit tehtiin kaksi kautta. Sarjojen tiimoilta julkaistiin myös sarjakuvia, kuvakirjoja, leluja ym.

    Suomessa Droidit-sarjasta julkaistiin vuonna 1988 kaksi Showtimen videota, jotka sisältävät kahdeksan ensimmäistä jaksoa. Kasetit olivat saatavana vain vuokravideoina. Etsin näitä kasetteja useita vuosia, joten ne ovat suht' harvinaisia. Video-julkaisun kuvat ja tekstit ovat menneet aika tavalla sekaisin, sillä tämän ykköskasetin kuvat eivät liity kasetin jaksoihin ja takakannen kuvaus kuuluu ainakin osittain kakkoskasettiin! Varsinaisesti tämä kasetti sisältää sarjan neljä ensimmäistä jaksoa. Jaksot ovat noin 24 minuutin pituisia.

    Suomen TV:ssä Droidit-sarjaa esitettiin MTV3:lla 1995–96. Koko sarjaa ei ole vieläkään julkaistu DVD:llä. DVD:llä on saatavissa yksi levy R1 USA-versiona, jolla on kaksi jaksoa. Sarja julkaistiin Briteissä 80-luvulla VHS-kaseteilla.

    C-3PO:n äänenä kuullaan elokuvista tuttu Anthony Daniels ja R2D2:n ääntelyt kirkumisineen ovat myös mukavan tuttua kuultavaa. 80-luvun animaatio on nostalgista, vaikka tämä ei animaation puolesta kärkipäähän ylläkään. Sarjaa katselee kuitenkin ihan mielellään jo tunnelmankin puolesta. Tältä kasetilta suosikkini oli viimeinen jakso Kilpaa maaliin. Olisikohan siitä saatu ideaa Star Wars – Episode 1 (1999) "pod race"-ajokisakohtaukseenkin.

    **½

    MUUTA:
  • Droids-tietokonepeli julkaistiin vuonna 1988 ZX Spectrum ja Amstrad CPC kotitietokoneille.
  • Ensimmäinen Star Wars -aiheinen piirretty sisältyi vain kerran USA:ssa näytettyyn Star Wars Holiday Special TV-ohjelmaan (17.11.1978).

    Kirjoita kommentti



    9.2.2015



    MIKKI JA AKU OTTAVAT RENNOSTI (Walt Disney Home Video / Egmont Film, 1989). VHS
    Englanninkielinen nimi: Let's Relax (1974).
    Genre: piirretty.    Kesto: 1t 13min.    Videokoodi: 158/20.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
    Puhuttu englanniksi, tekstitys suomeksi: Videosuomennos Oy / Videosuomennos Tiina Siltanen, SKTL.


    Takakannen kuvaus: "Harvoin kaikki menee hyvin... mutta aina on hauskaa! Asettukaa istumaan mukavasti sohvalle ja valmistautukaa piirretyn elokuvan juhlailotulitukseen. Olemme poimineet aarrearkusta kokoelman kaikkein hilpeimpiä seikkailuja, Disneyn kulta-ajan klassikoita. He ovat kaikki täällä - Aku Ankka, Mikki Hiiri ja Hessu - aivan uskomattomissa tilanteissa."

    Kasetin sisältämät lyhärit: Father's Weekend (1953 H), How to Dance (1953 H), The Whalers (1938 MH/A/H), Fire Chief (1940 A/THL), Magician Mickey (1937 MH/A), Timber (1941 A/MP), Cold Storage (1951 P), Tiger Trouble (1945 H/D), Trombone Trouble (1944 A/MP), How to Sleep (1953 H).

    Hahmomerkinnät: AA = Aku Ankka | D = Dolores-elefantti | H = Hessu | MH = Mikki Hiiri | MP = Musta Pekka | P = Pluto | THL = Tupu, Hupu ja Lupu

    Tämä kasetti julkaistiin ensin valkokantisessa sarjassa 1980-luvun alkupuolella nimellä "Hellitä hetkeksi Hessu" ja vuonna 1989 Egmont Film:in uusintajulkaisuna nimellä "Mikki ja Aku ottavat rennosti". Katsoin Egmontin videon. Valkokantisesta versiosta minulla on kokoelmissa vain kansipaperi (kyseinen video on haussa). Sisälletyt pätkikset saattavat kaseteissa hieman erota, vaikka ovat ainakin pääosin samoja. Suomessa tätä kasettia ei julkaistu Cartoon Classics -sarjassa, mutta esimerkiksi ruotsalainen Cartoon Classics -julkaisu "Kul med Kalle och hans vänner" sisältää samoja, mutta myös joitakin eri piirrettyjä.

    Egmontin kasetti alkaa mainoksilla 80-luvun lopun videoista. Ensimmäisessä pätkiksessä "Isän viikonloppu" Hessu yrittää viettää ansaittuja, mutta ei-niin-rauhoittavia lepopäiviä poikansa kanssa ja toisessa hän opettelee tanssimaan.

    Seuraavaksi Mikki, Hessu ja Aku ovat valaanpyytäjiä. Mutta jälleen voi arvata kuka pyytää ja ketä. "Palopäällikössä" Aku, Tupu, Hupu ja Lupu on jostain kumman syystä palkattu palomiehiksi – tuhoisin seurauksin.

    Tunnetuimpia pätkiksiä on "Taikuri-Mikki". Muistan sen ensi kerran Helsinki Television ohjelmistosta 80-luvulla "Mikin ja Akun tähtikimara"-sarjasta, jossa esitettiin näitä klassisia pätkiksiä. Katsomossa kaakattava Aku ei osaa arvostaa Mikin näyttämöllä esittämiä temppuja ja päätyy osaksi Mikin huikaisevaa taika-showta, jossa lentävät pelikortit muuttuvat linnuiksi ja Akukin muuttaa muotoaan. "Puu kaatuu"-jaksossa Musta-Pekka ja Aku toilailevat metsureina. Tämäkin on alunperin tullut tutuksi Helsinki-kanavalta aikoinaan.

    "Suojaan pakkaselta"-jaksossa haikara ja Pluto taistelevat koirankopin herruudesta talvisen kylmissä olosuhteissa. "Hankala tiikeri"-tarinassa Hessu ja Dolores-norsu pakenevat bengalin tiikeriä viidakossa. Valkokantisen videon hieno nostalginen kansikuva on tästä piirretystä.

    "Pulmallisessa pasuunassa" kreikkalais-tyyppiset ankkajumalat saavat tarpeekseen Musta-Pekan kakofoonisesta pasuunan soitosta. He päättävät antaa Akulle voimia joilla lopettaa tämä mekastus alkuunsa. Egmont-videon kannen kuva on yhdistelmä tästä ja Mikki taikurina -pätkästä.

    Rentouttavaksi lopuksi "Miten nukutaan"-piirretyssä vuodelta 1953 Hessua käytetään esimerkkinä kuinka ihminen ei tutkimusten mukaan nukukaan kuin tukki, vaan enemmänkin kuin sammakko, koira, myyrä, karhu tai pöllö. Pätkis on mainiota humoristista kritiikkiä jo silloisen 1950-luvun yhteiskunnan kiihtyneestä elämän tahdista: "Nykyään yhä useampien on vaikea saada kunnon yöuni. He ovat nykyajan mielettömän kiivaan elämänmenon uhreja", jaksossa todetaan. Muistan tämän pätkän ensimmäistä kertaa Disneyn ihmeellinen maailma -sarjan Taavi Ankan juontamasta ohjelmasta.

    Tämä video on hauska kokoelma monia tuttuja klassikoita. Animaatio on taattua Disneytä ja hupaisiin äänitehosteisiin tuli erityisesti kiinnitettyä huomiota.

    ***

    MUUTA:
  • Alussa mainokset videoille Pluton uudet seikkailut, Kummikarhut.
  • Egmont Filmin julkaisun takakannessa videokoodina lukee virheellisesti 158/33. Oikea Suomi-videokoodi on 158/20.

    Kirjoita kommentti



    17.12.2014



    MIKIN JA AKUN TÄHTIREVYY (Walt Disney Home Video - Cartoon Classics / Kirjalito). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: All Star Cartoon Revue (1935–1957).
    Genre: piirretty.    Kesto: 1t 15min.    Videokoodi: 124/20.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.
    Puhuttu englanniksi, ei tekstitystä.


    Kasetin sisältämät lyhärit: Moving Day (1936 MH/AA/H/MP), Pluto's Heart Throb (1950 P), Truant Officer Donald (1941 AA/THL), The Big Wash (1948 H/D), Clown of the Jungle (1947 AA), Mickey's Fire Brigade (1935 MH/AA/H/HEL), Pluto's Surprise Package (1949 P), Old MacDonald Duck (1941 AA), Two Chips and a Miss (1952 T&T), Dumb Bell of the Yukon (1946 AA).

    Hahmomerkinnät: AA = Aku Ankka | D = Dolores-elefantti | H = Hessu | HEL = Heluna | MH = Mikki Hiiri | MP = Musta Pekka | P = Pluto | THL = Tupu, Hupu ja Lupu

    Tämä kasetti julkaistiin valkokantisena 80-luvun alkupuolella ja muutama vuosi myöhemmin uusintajulkaisuna Cartoon Classics -sarjassa. Valkokantisesta versiosta minulla on kokoelmissa vain kansipaperi (kyseinen video on haussa). Ohessa jälleen oma 6-vuotiaana tekemäni versio kansikuvasta (hahmojen mittasuhteet ovat siinä aika jännät).

    Piirrettyjen lainalaisuudet ovat hienoja. Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa "Muuttopäivä" miten Hessu jäätyään pianon yli ajamaksi ja jääkaapin oven läpi mentyään samantien ryhtyy tyytyväisesti järsimään suuhun päätynyttä vesimeloniaan muina miehinä (Hessuhan on muuten "koira") kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tällaisesta lannistumattomasta elämän asenteesta kannattaisi itse kunkin ottaa mallia.

    Seuraavaksi Pluto ihastuu mäyräkoiratyttöön, mutta hänelle ilmaantuu bulldog kilpailijaksi.

    "Aku koulusalapoliisina"-pätkässä Aku pyrkii saamaan Tupun, Hupun ja Lupun koulunpenkille keinolla millä hyvänsä. Tässä nähdään yksi veljenpoikien karmaisevimmista kepposista, kun Aku luulee savustaneensa poikaset kuoliaiksi. Carl Barksin "Aku koulusalapoliisina"-sarjakuva vuodelta 1949 perustuu tähän piirrettyyn. Kyseinen tarinahan oli Aku Ankka -lehden (tuolloin nimellä Aku Ankka ja kumppanit) joulukuun 1951 näytenumeron ensimmäinen sarjakuva.

    "Isossa pesussa" Hessu yrittää pestä vettä pelkäävää ja pakoilevaa Dolores-elefanttia. Hessun laulama pesulaulu on jäänyt hyvin mieleen.

    "Viidakon pellessä" Papatiti-linnun hypnoottisen humoristinen "apapapapapapapapapatitia"-laulu on varmaan sekin jäänyt monen muistoihin. Kannen kuva on tästä piirretystä. Papatiti ja Aku ovat myös Säveltuokio-videon kannessa.

    "Mikki Hiiren palokunnassa" nähdään jälleen "Muuttopäivän" tapaan Mikki, Aku ja Hessu kolmikko toheloimassa. Pätkikseen liittyvänä anekdoottina on jäänyt mieleen, että siskoni olivat katsomassa tätä pätkistä elokuvateatterissa lapsena. He pitivät pätkää turhan hurjana, katsoivat toisiaan ja päättivät yhteistuumin lähteä pois näytöksestä. Kotona tapahtuma vielä rekonstruoitiin.

    "Pluton yllätyspaketissa" Pluto temmeltää kilpikonnan kanssa. Kasetilta löytyy vielä Aku farmarina Piippolan vaaria (Old MacDonald Had a Farm) laulamassa ja lehmää lypsämässä. Toiseksi viimeisessä episodissa Tiku ja Taku taistelevat söpön laulajakurretytön huomiosta. Lähtökohdiltaan kyseenalaisessa viimeisessä pätkässä Aku ryhtyy turkismetsästäjäksi Iineksen kirjeessä esittämien toivomusten mukaisesti. Tosin Akulle itselleen käy köpelösti hänen mm. joutuessa toistuvasti kontiopennulle tarkoitettuun hirttoköyteen.

    ***

    MUUTA:
  • Alussa ei mainoksia, lopussa mainokset videoille Liisa ihmemaassa, Salainen aarresaari, Pete ja lohikäärme Elliott.

    Kirjoita kommentti



    <- Aiempia blogi-postauksia
    -> Uudempia blogi-postauksia






    Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin):

    Nimi: (pakollinen)
    Sähköposti: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville.
    Kotisivu:
    Otsikko / postaus jota kommentoit:
    Kirjoita kommenttisi: