B logi sisältää elokuva-arvioita ja muisteluja kokoelman 1980-luvun ja 90-luvun alun retro-videokaseteista. Mm. scifi, fantasia, western, piirretyt, anime, kaiju/monsterielokuvat, post-apocalypse, kauhu, mysteeri, arthouse ja draama ovat genreinä edustettuina. Arvosteluasteikko on yhdestä viiteen tähteä. Blogissa käsitellään pääasiassa Suomi ex-vuokrakasetteja. Myös muita vanhoja ja harvinaisiakin sekä uusia kiinnostavia elokuvia ja sarjoja välillä käsitellään (mm. TV-nauhoituksia ja DVD:itä), sekä erikoisuutena Nintendon vuokravideopelejä. Toiveitakin saa esittää.

"Elokuvat ja videot kuvaavat elämää ja mielikuvitusta sen kaikissa muodoissa. Tässä blogissa elävät harmonisesti rinnakkain niin klassiset piirretyt kääpiöineen ja scifi-maailmat avaruusaluksineen, kuin taide-elokuvat ja hömppä, sekä pienen ihmisen filosofiat ja rakkaus luontoon, aina taisteleviin jättiläishirviöihin, jotka kulkevat käsi kädessä auringonlaskuun – ja lopputekstit katsotaan nekin autuaana." —JE

Spoilereita saattaa välillä esiintyä. Voit lähettää omiakin kommentteja tai muisteluja videoarvioista (tai yleisesti tästä blogista). Voit tehdä sen täältä sivun alaosasta (voit lähettää myös sähköpostia).



<- Aiempia blogi-postauksia
-> Uudempia blogi-postauksia



15.12.2016

Erikoispostaus:
WALT DISNEY 115 VUOTTA - KUOLEMASTA 50 VUOTTA



Walt Disney (5.12.1901 – 15.12.1966) oli ja on 1900-luvun suuria merkkihenkilöitä. Hänen kuolemastaan tulee tämän vuoden joulukuussa kuluneeksi 50 vuotta. Hänen syntymästään on 115 vuotta.

Walt-setä on vaikuttanut meihin kaikkiin. Tuskinpa on juuri ketään, joka ei Mikki Hiirtä, Aku Ankkaa, tai Hessu Hopoa tuntisi. On hurjaa ajatella, minkälaisen perinnön Walt jätti ja mitä hän mahtaisi ajatella kaikesta hänen jälkeensä Disneyn nimissä julkaistusta saati yhtiön nykymenosta. Häneltä itseltään jäi näkemättä esimerkiksi Klassikot-sarjan piirretyt Aristokateista eteenpäin. Erityisesti tullut mietittyä mitäköhän Walt olisi tuumannut vaikkapa hurjasta Hiidenpadasta (1985). Siinä on nähtävissä mm. Lumikin (1937), Pinokkion (1940) ja Fantasian (1940) painajaismaisimpien kohtausten kaikua, ja siinäkin mielessä Grimmin veljesten tapaista satuperinteen jatkumoa, josta Walt inspiraatiota paljon ammensi.

Olemme tulleet kauaksi 1920-luvun mustavalkoisista Mikki-piirretyistä: viereisessä kuvassa japanilainen mikkiakuiineshessupluto-robottihärpäke. Taitaa Walt-setä kääntyä haudassaan...
(Bandai Tamashii Nations Cho Gattai King Robo Mickey and Friends Disney Chogokin -figuuri. Nimi on ainakin ulkoasun veroinen.)


Tuon tässä postauksessa esille erityisesti omaa suhdettani Waltiin ja hänen luomaansa maailmaan. Disney kuuluu edelleen jokapäiväiseen elämääni. Tämän sivustonkin tekeminen on lähtenyt erityisesti Disney-keräilyni pohjalta. Pidän myös omaa erillistä sivustoa 1980-luvun Suomi Disney-videoista. 80-luvulta lähtien vanhempani ja isovanhempani vuokrasivat minulle Walt Disney Home Video -sarjan videokasetteja R-kioskeilta, huoltamoilta ja muista liikkeistä. Videovuokraustoimintaa oli noihin aikoihin joka paikka tulvillaan pilvin pimein. Ensimmäinen vuokrakasetti kokoelmiini oli 90-luvun alkupuolelta kesätorilta 20 markalla ostettu Tiku ja Taku vauhdissa.

  • Tässä linkit blogissa käsiteltyihin Disney-aiheisiin.
  • Täällä Videomuseon 80-luvun Disney-videoiden kansiskannauksia.

  • 1980- ja 90-luvuilla klassista Disney-ohjelmaa tuli tiuhaan tahtiin. Paljon tulikin nauhoitettua ohjelmia telkkarista videolle ja sain sukulaisilta arvokkaita ohjelmanauhoituksia VHS-nauhoilla mm. joululahjaksi, kuten Kolme Caballeroa (1944). Pääkaupunkiseudun asukkien riemuksi oli jopa Helsinki Televisio -kanava, jonka pääasiallinen ohjelmisto koostui vanhoista Disney-ohjelmista.

    Aivan alkuun keräilyni lähti pullonkorkeista, joka inspiroitui Carl Barksin tarinasta Onnellinen laakso, sekä Guinnessin ennätykset TV-ohjelmasta, jossa australialainen mies oli lennättänyt lentokoneella miljoonat pullonkorkkinsa tarkistuslaskentaa varten. Minulla on edelleen iso pahvilaatikollinen 80-luvun pullonkorkkeja varastossa, kiitos sukulaisten vuolaan avustuksen. Minulle meinasikin käydä kuten Onnellisen laakson asukkaille, jotka tarinassa hukkuivat loppumattomiin pullonkorkkilähetyksiin. Joten jossain vaiheessa totesin ja sanoin, että kiitos nyt riittää enkä tarvitse enää muovikassillisia pullonkorkkeja.

    Pullonkorkkeihin liittyen mainittakoon tässä yhteydessä myös Fantan Hessu ja Mikki-limonaadit. Niitä tuli nuorena helteisinä 90-luvun kesäpäivinä videoita katsellessa juotua. Näissä pullonkorkeissa oli jossain vaiheessa erilaisia hahmoja kerättäväksi. (Disneyn Fanta-virvokkeista olisi tarkoitus jossain vaiheessa omakin postauksensa tehdä; tässä aiheesta viimeksi.)

    Videoiden ohella Aku Ankka -lehti oli luonnollisesti varhaisimpia kosketuksia Disneyhin. Jossain vaiheessa minulle ja siskoilleni kaikille tilattiin vieläpä oma lehti. Joskus 80-luvun lopulla tai 90-luvun alussa löysin huoneeni kaapin ylähyllyltä mummini kirjastossa lainassa aikoinaan olleita 70-luvun Aku Ankkoja pahvilaatikoissa. Ryhdyin etsimään vuosikerroista puuttuvia numeroita. Siitä lähti suurin keräilyvillitys, joka jatkuu edelleen eri muodoissa. Joskaan Aku Ankka -lehtiä en enää aktiivisesti keräile. Lehtiä löytyy irtokappaleina 1950-luvulta lähtien, 60-luvun lopulta lähes täydet vuosikerrat ja 70-luvulta lähtien vuoteen 2000 asti kaikki vuosikerrat, sekä paljon erikoisnumeroita Olen kerännyt erityisesti Carl Barksin ankkasarjakuvia kirjoina, albumeina ja lehtinä.

    Elokuvateattereissakin tuli lapsena nähtyä mm. Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Fantasia, Viidakkokirja sekä Disneyn piirrettyjä pätkiksiä sisältäviä kooste-elokuvia. Erityisesti jäänyt mieleen vierailu naapurikaupunkiin jonain kesäpäivänä vanhempien kanssa. Päätimme mennä ex tempore Disney-päivänäytökseen. Ohjelmassa nähty Mikin asuntovaunu oli hulppea kokemus isolta valkokankaalta nähtynä kolmiulotteisessa mielikuvitusrikkaassa vauhdissaan.

    Hienoimpia hetkiä Disney-fanina minulle oli Disney ja Euroopan taide -näyttely Helsingin Taidemuseo Tennispalatsissa vuonna 2009. Siellä oli todella laaja katsaus Disney-studioiden arkistoista Ub Iwerksin piirtämistä ensimmäisistä mustavalkoisista Mikki-piirrettyjen luonnoksista alkaen. Esillä oli mm. alkuperäisanimaatiokalvoja taustamaalauksineen lukuisista piirrosklassikoista, Gustaf Tenggrenin ja muiden kuvittajien upeita pastelli- ja vesiväritöitä sekä muita maalauksia. Toiseen kerrokseen johtavien portaiden yläpäässä oli heti tervehtimässä jopa Oscar-patsaat, jotka Walt Disney sai Lumikista. Näitä Walt lapsitähti Shirley Templen kanssa useissa dokumenteissa nähdyssä filmin pätkässä ihailevat. Ainoastaan Disneyn nykytaide-osio ei joko tiloihin mahtunut tai sitä ei jostain muusta syystä tuotettu Helsinkiin. Kävin näyttelyssä seitsemän kertaa. Hyllystä löytyy näyttelyssä myydyt Lumikki ja Noidan oppipoika -julisteet sekä mainoslehtiä.

    Myös Päivälehden museossa Helsingissä oli vuonna 2011 Räpylän jälkiä juhlanäyttely. Siellä oli Aku Ankan pitkäaikaisen päätoimittaja Markku Kivekkään kokoelmista nähtävillä mm. Carl Barksin alkuperäinen sarjakuvan sivun puolikas, joka teki vaikutuksen. Aiheena oli ankat ja krokotiili (olisiko tarina ollut Yksin rämemetsässä).

    Olen suuri retropelien ja vanhojen tietokoneiden ystävä. Ehkä ensimmäinen Disney-peli jota Commodore 64:llä tuli pelattua oli Donald Duck's Playground (1984). Siinä Aku tekee töitä ostaakseen veljenpojille leluja. Mm. Roger Rabbit, Rocketeer ja Mikki-pelejä tuli myös pelattua.

    Disney Animation Studio (1990) oli upea ohjelma Amigalle ja PC:lle jolla tuli innoissaan tehtyä omia animaatioita. Lisäksi ohjelman mukana tuli alkuperäisiä skannattuja luonnosanimaatio-pätkiä (eli animaticeja) mm. alkuperäisistä Aku Ankka -piirrettyistä. Tuntui uskomattomalta nähdä niitä tuolloin oman IBM 286 PC:n ruudulla.

    Disney-retropeleistä Sierran The Black Cauldron (1986) on suosikkini. Pelin ohjelmoi Leisure Suit Larry -sarjasta tuttu Al Lowe. Viime vuosina olen keräillyt Disneyn Suomessa 90-luvulla julkaisemia 8-bittisen Nintendon pelejä vuokraversioina.


    Disney-suosikit

    Olen kiinnostunut Walt Disney -yhtiön klassisesta tuotannosta – erityisesti ns. "taiteellisesti kunnianhimoisimmista" (sekä usein tummemman sävyisistä) töistä ja lyhyistä piirretyistä eli pätkiksistä. Voisin tässä yhteydessä mainita joitakin poimintoja ja kaikkien aikojen suosikkejani Disneyn tuotannosta, joita erityisesti suosittelen.


    PITKÄT ANIMAATIOT:


  • Hiidenpata (The Black Cauldron, 1985). Loistelias keskiaikafantasia. Puhdasta animaationautintoa. Sympaattinen Purri varastaa paikoin shown. Elokuvan pidempi arvio. ****½


  • Fantasia (1940). Animaation ilotulitusjuhlaa klassisen musiikin siivittämänä. Taiteellisesti Disneyn kunnianhimoisin, moniulotteisin ja monipuolisin työ, jonka katsominen kuuluu omaan uuden vuoden perinteeseen Fantasia 2000:n (1999) ohella. Elokuvan pidempi arvio. *****



    NÄYTELMÄELOKUVAT:

  • Tron (1982). 80-luvun upeaa ja selkeää analogi-tietokoneanimaatiota ja monivaiheista (tekijöille vaivalloista) valotekniikkaa hyödyntävä alan pioneeri. Ei ole olemasta toista elokuvaa, joka näyttää tältä! Wendy Carlosin syntetisaattorimusiikit ovat nerokkaat ja luovat omalta osaltaan omaperäisen ja autenttisen kasaritunnelman, jota voisi vaikka veitsellä leikata. ****


  • Musta aukko (The Black Hole, 1979). Rouhean rohkean tummasävyistä scifi-epookkia avaruudessa ja avaruusasemalla. Kiehtova avaruusseikkailu mahtavalla loppuhuipentumalla. Tästä alkoi Disneyn elokuvien "synkkä kausi" – teemojensa puolesta. ****


  • Oz - ihmeiden maailma (Return to Oz, 1985). Kauhuelementtejäkin sisältävä mielikuvituksekas fantasia. Luonnehtisinko elokuvaa "Labyrintin (1986) ilkeäksi äitipuoleksi". Pidempi arvio. ****


  • Davy Crockett ja jokirosvot (Davy Crockett and the River Pirates, 1956). Hyvän mielen länkkäri 1800-luvun rajaseutujen mailta ja 1950-luvun amerikaanan letkeällä toteutuksella. Elokuvan pidempi arvio. ****



  • ANIMAATIOTA NÄYTELMÄELOKUVAAN YHDISTÄVÄT:


  • Etelän laulu (Song of the South, 1946). Kiistanalaisesta maineestaan huolimatta varsin "harmiton" ja optimistinen Amerikan sisällissodan jälkeisille ajoille sijoittuva setä Remuksen tarinoiden siivittämä nyky-Disneyn panttaama elokuva. Animaatio-osuudet ovat tämän suola. Pidempi arvio. ***½


  • Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (1988). Disneyn, Warner Bros.:in ja MGM:n kuuluisat animaatiohahmot seikkailemassa "sulassa sovussa" samassa elokuvassa on animaatiofanille suurta riemujuhlaa. Nähdäänkö tällaista poikkeuksellista populaarikulttuurin kollektiivia enää toiste? Valitettavasti aikoinaan suunniteltu jatko-osa ei toteutunut. ****



  • PÄTKIKSET:


  • Mikin puistokonsertti (The Band Concert, värillinen versio 1935). Mikki Hiiren johtama orkesteri on soittamassa konserttia puistossa ja Aku Ankka saapuu häiritsemään kovaan ääneen mekkaloiden ja mainostaen myymisiään. Myrsky seuraa ja riuhtaisee koko orkesterin mukanaan. Lisää aiheesta.


  • Mikin asuntovaunu (Mickey's Trailer, 1938). Kenties kaikkien aikojen riemastuttavin Disney-lyhäri, jossa riittää mielikuvituksen juhlaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.


  • Sottapytty (The Litterbug, 1961). Hervottomimpia ja hauskimpia Aku-pätkiksiä muistorikkaan ja todella tartuttavan musiikkinumeron kera. Opetuksellinen lyhäri, jossa Aku, Tupu, Hupu ja Lupu roskaavat innoissaan luontoa siihen tahtiin mihinkä vain suinkin kerkeävät. Mukana myös Humphrey-karhu sekä metsänvartija J. Audubon Woodlore. Tämä jäi viimeiseksi klassiseksi Aku Ankka -pätkikseksi.


  • "Ei purjeita" (No Sail, 1945). Aku ja Hessu purjehtivat ulapalle hulvattomien ja surkuhupaisten sattumusten ja hetkien kera. Täällä pätkiksestä lisää.


  • Akun syntymäpäivä (Donald's Birthday, 1949). Tupu, Hupu ja Lupu raatavat puutarhatöissä saadakseen ostettua Aku-sedälleen syntymäpäivälahjaksi hienon sikarirasian. Akupa erehtyy luulemaan poikien aloittaneen tupakoinnin ja pakottaa opetuksena pojat polttamaan sikareita oikein sydämiensä kyllyydestä niin, että korvistakin sauhuaa. Äänitehosteet ja musiikit ovat myös jälleen mahtavat.


  • Aku Ankan lumisota (Donald's Snow Fight, 1942). Tämän katsominen kuuluu jokavuotiseen jouluperinteeseen. Tästä on myös sarjakuvasovitus Samu Sirkan joulutervehdys TV-ohjelmaan perustuvassa sarjakuvakirjassa Samu Sirkka esittää: Aku Ankan joulu. Barksin Rautamantteli-tarinassa on myös joitakin yhteneväisyyksiä Lumisota-pätkikseen.


  • "Lelunikkarit" (Toy Tinkers, 1949). Toisessa sotaisassa jouluteemaisessa episodissa Tiku ja Taku ja Aku sotivat joululahjojen tiimellyksessä. Huimaa tulitusta. Joulumieli on tämän myötä taattu.


  • "Väärä mittakaava" (Out of Scale, 1951). Aku on rakentanut pienoisrautatien ja on tarkkana, että kaikki asiat ovat oikeassa mittakaavassa. Temmeltävät oravat ovat aivan liian suuret tähän pienoismaailmaan! (Herää vain kysymys, entäs jättimäinen Aku itse sitten :D.)


  • "Kommando-Ankka" (Commando Duck, 1944). Tässä Disneyn sota-ajan propagandapiirretyssä Aku hyppää laskuvarjollaan viidakkoon suunnitelmana tuhotakseen japanilaisten lentokentän. Jälleen mielikuvituksen riemujuhlaa.


  • "Aku Ankka Nutzimaassa" (Der Fuehrer's Face, 1943). Tämä Oscar-palkittu anti-Nazi-propagandalyhäri on hervotonta menoa. Aku joutuu työskentelemään surkeissa oloissa asetehtaassa "Nutzimaassa", mutta mitäs sitten käykään.


  • Silly Symphonies: Musiikkimaa (Music Land, 1935). Musiikkimaa kertoo nerokkaan luovasti sodasta Sinfoniamaan ja Jazz-maan välillä. Vaikuttavin kohta on Sinfoniamaan uruista jykevästi vastaiskuna lähtevä Richard Wagnerin Valkyrioiden ratsastus. Lisää tästä ja muista Hassunkurisista sinfonioista.


  • Silly Symphonies: Kolme pientä porsasta (The Three Little Pigs, 1933). Ikiklassikko jonka rallatuksesta "Pahaa sutta ken pelkäisi?" tuli suuri hitti ympäri maailman.


  • Silly Symphonies: "Egyptiläiset melodiat" (Egyptian Melodies, 1931). Harvinaisempi mustavalkoinen Hassunkurinen sinfonia, jossa etenkin Egyptin Sfinksin sokkelokäytävillä kolmiulotteisesti liikkuva ja soljuva animaatio on tehnyt vaikutuksen. Lisää Hassunkurisista sinfonioista.


  • 1920-luvun mustavalkoiset varhaiset Osku-kani (Oswald the Lucky Rabbit) -piirretyt ovat erityisesti historiallisesti kiinnostavia. Sillä hahmo edeltää Mikki Hiirtä ja olemus on samankaltainen, kuten toki muutenkin mustavalkoajan hahmot olivat saman tyylisiä, kuten vaikkapa tunnettu Felix-kissa. Mutta tässä tapauksessa yhteys on luonnollisesti vielä suora kun Walt joutui korvaamaan menettämänsä Oskun Mikillä.

    Walt menetti oikeutensa Oswald-hahmoon Charles Mintzille huonon sopimuksen vuoksi. Näin Waltin päässä syntyi uutena hahmona Mikki Hiiri legendaarisella junamatkalla New Yorkista Los Angelesiin ja loppu on, kuten hyvin tiedämme, historiaa. Tästä tarinasta on tehty esimerkiksi mainio sarjakuvaversio, joka löytyy Aku Ankka -lehden erikoisnumerosta 46/1988. (Mainittakoon myös, että Mintzin ja Walter Lanzin puolesta Oswald-piirrettyjä tehtiin peräti vuoteen 1943 saakka.)

    Disney-yhtiö hankki takaisin oikeudet Oswald-hahmoon vuonna 2006. Erikoisessa tapauksessa Oswald vaihdettiin vaihtokauppana Disneyn urheilujuontaja Al Michaelsin palveluja vastaan NBC:lle! Tämän myötä 2007 julkaistiin laadukkaassa Walt Disney Treasures -sarjan 7. aallossa DVD-tinaboksilla aiemmin julkaisemattomia Oswald the Lucky Rabbit -pätkiksiä kourallinen. Vuonna 2013 Oswald teki cameo-esiintymisen 2D- ja 3D-animaatiota yhdistävässä piirretyssä Get a Horse!, joka on kerrassaan loistokas ja upea kumarrus 1920-luvun mustavalkopiirretyille uudella tekniikalla. Lyhärissä uusi ja vanha kohtaavat – ja rikkovat kirjaimellisesti menneen ja nykyisyyden verhon.

    Aiheeseen liittyy vaihtoehtoisia historian kulun pohdintoja. Minkälainen maailma olisi jos Walt olisi saanut pitää Osku-hahmonsa? Ja jos Mikin sijaan Osku olisikin nyt joka paikassa ympäri maailman. Vai olisiko Oskun myötä menestystä syntynytkään?

    Viime vuosina on välillä löytynyt Disneyn kadonneita 1920-luvun Osku-kani-piirrettyjen filmikeloja, joita edelleen kourallinen puuttuu. Pidän näistä historiallisista harvinaisimmista ja julkaisemattomista Disneyn piirretyistä kirjaa tällä sivustolla.



  • MUUT ANIMAATIOT JA TV-OHJELMAT:


  • Samu Sirkan joulutervehdys. Joka-jouluinen perinne perheellämme jo 80-luvulta lähtien. Disneyn jouluohjelmista täällä lisää.


  • Disneyland: Mars and Beyond (1957). Scifi-animaatio, jossa pohdintaa ja kuvitelmaa Maan ulkopuolisesta elämästä, sen mahdollisista ulkoasuista ja elintavoista. Edelleen 60 vuotta ilmestymisensä jälkeen yksi luovimmista, kiinnostavimmista ja tärkeimmistä elämää maailmankaikkeudessa käsittelevistä ohjelmista. Mestarianimaattori Ward Kimballin taidonnäyte. Postauksessa Taavi Ankka ja ilmojen kotkat lisää aiheesta. Täydet viisi tähteä. *****


  • Saludos Amigos: Aquarela do Brasil (1943). Kuudennessa Klassikossa Saludos Amigos suosikkisegmenttini on viimeinen "brasilialainen akvarelli". Siinä elävöitetty sivellin maalaa brasilialaisia maisemia. Sitten sivellin piirtää Akulle ja José Cariocalle portaat alas johtavaan baariin, pöydälle juotavia, ynnä muuta hauskaa tapahtuu. José opettaa Akulle myös sambaa. Sivellin-animaatioita nähdään myös joissakin Disneyn True-Life Adventures -luontodokumenteissa.

    (Jossain Warnerin piirretyssä, kuten koosteessa Väiski on aina Väiski, Väiskin ja Repe Sorsan kommellukset piirtäjän siveltimen kanssa olivat myös mainioita.)


  • Walt Disney's Wonderful World of Color: The Plausible Impossible (1956). Ohjelmassa tutustutaan piirustusten ja animaation saloihin lähtien Egyptin muinaishistoriasta ja Mikki ja Aku-pätkisten siivittämänä. Sisältää animaatiota ja elävää kuvaa yhdistävän hauskan kohtauksen, jossa Walt yrittää houkutella hänen työpöytänsä kirjoitussuojan alla piileskelevää äksyistä Aku Ankkaa esille tapaamaan fanejaan. Aku Ankka myös opettaa Walt Disneytä animoinnin saloihin. Interaktion illuusio on täydellinen ja Aku on hupaisa äksynä vieraana.

    Tämä kohtaus nähdään myös The Magical World of Disney -sarjan jaksossa Donald Duck's 50th Birthday (1984). Menossa mukana olivat mm. pop-taiteilija Andy Warhol ja Tähtien sota -sankaridroidit C-3PO ja R2D2. MTV esitti tämän Akun 50-vuotissyntymäpäiväohjelman Suomen televisiossa 1980-luvulla. Lisää aiheesta.


  • Waltin viimeinen haastattelu Helsingin Sanomista vuodelta 1966



    Tällä kertaa kirsikkana kakun päällä harvinainen historiallinen Helsingin Sanomien artikkeli joulukuulta 1966, jonka löysin mummini leikekirjoista. Se on kolmen juttusarjan ensimmäinen osa. Valitettavasti kahta jälkimmäistä osaa minulla ei ole. Jos sinulta löytyy niitä tai muita vanhoja Disney-artikkeleita tai julkaisuja, kuulen niistä ja otan mielelläni vastaan!



    Lapsena tein lukemattomia Disney-fanipiirustuksia sekä VHS-kansia omille nauhoituksille.

    Klassinen Disney on ehtymätön aarreaitta. Minullakin on vielä hurjan paljon elokuvia ja lyhytpiirrettyjä näkemättä ja kokematta Disneyn alkuajoista 80-luvun lopulle saakka, joka on minulle Disneyn kiinnostavimman julkaistun materiaalin ajanjakso. Erityisesti Disneyn lännenelokuvat niistä tehtyine sarjakuvasovituksineen ovat minua viime aikoina kiehtoneet ja niitäkin olisi tarkoitus joskus käsitellä laajemmin.

    Klassinen Disney tarjoaa huimia elämyksiä sarjakuvahahmojen hupailuista avaruuden äärettömyyden ihmeisiin. Kaikkea lapsille, aikuisille ja lapsenmielisille. Walt-sedän ja hänen taiteilijoidensa avustuksella luoma ehtymätön fantasiamaailma hahmoineen on vaikuttanut minuun pienestä pitäen ja tulee aina niin tekemään. Se on varmasti vaikuttanut paljon myös siihen, että olen ryhtynyt tekemään omaa taidetta, sarjakuvia mielikuvituksellisine hahmoineen, animaatioita, elokuvia ja musiikkia (täällä niistä lisää).

    Kiitos Walt <3.

    MUUTA:
  • Videomuseo ostaa 1980-luvun Walt Disney Home Video videokasetteja.
  • 1980-luvun Suomi Disney-videot-sivusto.
  • Täällä helmikuinen postaus YLE Teeman esittämästä PBS:n Walt Disney TV-sarjasta.

  • Kirjoita kommentti



    9.12.2016



    MAAILMOJEN SOTA (Esselte Video - valkoinen sarja, 1983). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: The War of the Worlds (1953).
    Ohjaus: Byron Haskin.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.    Tuotantoyhtiö: Paramount Pictures.
    Genre: scifi/sota.    Kesto: 1t 25min.
    Kuvasuhde: 1.33:1 (alkuperäinen olisi 1:37).    K-16.    Videokoodi: 51223.
    Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.


    Takakannen teksti: "H.G. Wellsin karmivan jännittävä romaani marsilaisten hyökkäyksestä maapallolle on elokuvaversiona vielä kirjaakin kammottavampi. Se on kuvaus tuhosta ja paniikista, kertomus hyökkäyksestä jollaista ei toivoisi koskaan tapahtuvan. Wellsin teosta on nykyaikaistettu siten, että elokuvaan on alkuperäisten ainesten lisäksi otettu mukaan atomipommi. Tämä tieteiselokuva sai aikanaan Oscarin erikoistehosteistaan. Yksikään, joka on nähnyt marsilaisten koneet - ne ovat joutsenenmuotoisia, tikittäviä ja uhkaavasti sähiseviä - ei voi unohtaa tätä tuhoa ennustavaa kohtausta. Eikä elokuva taatusti jätä ketään kylmäksi ja välinpitämättömäksi."

    Jos puhutaan tieteisklassikoista, niin tässä yksi tunnetuimmista nimistä.

    Maailmojen sota on alunperin englantilaisen kirjailija H.G. Wellsin tieteisromaani vuodelta 1897. Orson Welles ohjasi ja luki vuonna 1938 kirjasta adaptoidun radiokuunnelman. Kuunnelma tuli kuuluisaksi siitä, että se aiheutti tarinan mukaan kauhistusta ja paniikkia kuulijoissaan, jotka luulivat lähetystä todeksi. Tämä johtui pitkälti siitä, että noin 40 minuuttia tunnin lähetyksestä esitettiin uutislähetyksenä. On kuitenkin esitetty arviota, että oletetun paniikin määrää on liioiteltu aikakauden lehdissä.

    Vuoden 1953 värillinen Maailmojen sota -tieteiselokuvasovitus alkaa hyvin mielenkiintoisesti kertoen marsilaisista ja heidän valloitussuunnitelmistaan. Marsilaista kaupunkinäkymääkin päästään hieman näkemään. Seuraa faktoja aurinkokuntamme planeetoista hienoin 1950-luvun avaruusefektein. Tästä oppia – näin scifi-elokuvan kuuluu alkaa!

    Vierailijoiden mekaaninen tutkaolento on todella kuumottava ja kiehtova punaisena hehkuvine "silmineen" ja ääntelyineen. Myös siirtymäleikkauksen modernius tämän olennon ensiesittelyn säkenöivän räjähtävässä lopputulemassa on todella positiivinen yllätys!

    Joutsenmaisiksi luonnehditut kansitaiteessakin nähtävät alukset ovat designiltaan suorastaan loistokkaat. Myös varsinaisten biologisten marsilaisten ulkomuoto on aivan mahtava ja sillä ei kannatakaan itseään etukäteen spoilata. Ihme kyllä olin itsekin välttynyt näkemästä kyseisiä hahmoja kaikki nämä vuosikymmenet. Kokonaisuudessaan muukalainen kylläkin nähdään vain lyhyeltä tuskin sekuntia kestävältä vilaukselta. Tämä on oikeastaan arvostettava taiteellisena ratkaisuna, vaikka näitä otuksia olisin pidempäänkin ihaillut. Ratkaisu voi olla käytännönkin sanelema. Eli kenties efekti ei olisi ollut kovin uskottava paljon käytettynä ja näin muukalaisten mysteeri säilyy, mutta päätettiin palkitaan katsoja edes hieman. Kyllähän se muukalaisten olomuoto tai olemus ainakin minua kiinnostaa aina kaikkein eniten, varsinkin silloin kun mielikuvitusta on käytetty eikä olla perus-humanoidi-linjalla.

    Steven Spielbergin vuoden 2005 synkän uusintaversion parasta antia olikin muukalaisten ulkomuoto, ja ihan pätevä katastrofielokuva muutoinkin.

    Fantastisesta ideastaan huolimatta kyseessä on kuitenkin nimensä mukaisesti pitkälti sotaelokuva, johon jo alkutekstit viitoittavat. H.G. Wells sai inspiraationsa marsilaisten hyökkäykseen Britti-imperiumin harjoittamasta kolonialismista. Miltä tuntuu kun vieras valta hyökkää sinua, kotiasi ja kotimaatasi kohti.

    "Suomalaiset ja turkkilaiset armeijat taistelivat raivokkaasti."
    Suomi mainittu – torilla tavataan!


    Klassikkoelokuva on innoittanut taiteilijoita ympäri maailman. Maan ja ulkoavaruuden olentojen sotaa käsittelevistä teoksista muodostui oma lajityyppinsä. Saman aikakauden elokuvista mainittakoon japanilainen Mysterians (1957), joka on yksi 1980-luvun Suomessa julkaistuista videosuosikeistani vaikkei se elokuvana kummoinen olekaan (alku jättihirviöineen on paras). Elokuvan alkuperäinen nimi Chikyū Bōeigun tarkoittaa suomeksi käännettynä jokseenkin Maan puolustusvoimia. Kyseisen videon kansitaide on suoraan kuin scifi-kioskikirjallisuudesta – hyvällä tavalla. (Olisikin hyvin mielenkiintoista tietää kuka kannen on maalannut, sillä nähdäkseni kyseistä aihetta on käytetty ainoastaan skandinaavisissa videojulkaisuissa.) Näissä elokuvissa on samankaltainen tunnelma, jonka ei tarvitse olla sattumaa.

    En oikein tiedä miksi, mutta pidän elokuvan armottomasta otteesta. Siinä on kuitenkin myös toivoa. Maailmojen sota on scifi-elokuvaharrastajan virstanpylväitä, josta olin jäänyt paitsi kaikki nämä vuosikymmenet. Mutta en enää.

    Elokuvan legendaarisuuden vuoksi odotukset olivat elämyksen kannalta asteen liian korkealla. (Sama tunnelma koski Mysteriansia.) On silti valtava sääli miten harvoin tällaisia klassikoita enää televisiossa esitetään. Oikeastaan nykyään vain YLE Teema voisi tätä ohjelmistossaan näyttää. Sitä odotellessa.

    ***

    MUUTA:
  • Maailmojen sodasta on tehty myös totaalisen hömelö 1980-luvun televisiosarja mikeymyersmaisine muukalaisineen. Sarja on virallista suoraa jatkoa vuoden 1953 elokuvalle.
  • Kiitos Four Color Comics aulakortin kuvasta.
  • Kiitos Wikipedialle radiokuunnelman tarkemmista tiedoista.

  • Kirjoita kommentti



    9.12.2016



    KOLMANNEN ASTEEN YHTEYS - THE SPECIAL EDITION
    (Esselte Video - Hotel Movie, 1983). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: Close Encounters of the Third Kind (1977, Special Edition: 1980).
    Ohjaus: Steven Spielberg.    Valmistusmaat: Yhdysvallat/Iso-Britannia.    Tuotantoyhtiö: Columbia/EMI.
    Genre: scifi/draama.    Kesto (takakannen mukaan): 2t 09min.    Kesto (videon kellon mukaan): 2t 07min.
    Kuvasuhde: 4:3 (alkuperäinen olisi 2.35:1).    K-12.    Videokoodi: SF-74013.
    Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.


    Takakannen teksti: "Lentävät esineet ilmestyvät avaruudesta ja jättävät jälkiä käynnistään maahan, mutta häviävät sitten täysin. Ryhmä ihmisiä saa olla mukana tässä nk. "ensimmäisen ja toisen asteen yhteydessä" avaruusolioihin.
        Ne, jotka ovat mukana tässä yhteydessä, eivät voi unohtaa näitä kokemuksiaan. He kärsivät jatkuvasti harhanäyistä, joita ei voi selittää, mutta joilla he tietävät olevan suuren merkityksen.
        Perusteellisen tutkimuksen jälkeen ymmärretään, että avaruuden oliot haluavat saada yhteyden maahan ja sen asukkaisiin. On siis tullut "kolmannen asteen yhteyden" aika!"


    Seuraa spoilereita elokuvasta. Omaan makuuni Kolmannen asteen yhteys on tyyppiesimerkki elokuvasta, joka päättyy siihen mistä sen pitäisi alkaa. Sillä miten kukaan ei pitäisi tarinan mielenkiintoisimpana antina nimenomaan kontaktia vieraaseen ja kyseisten olentojen teknologiaan ja omaan maailmaan. Siitä elokuvan olisi "pitänyt" kertoa.

    Sama näkemykseni koskee osittain E.T.:tä. (1982). Kyseessä on selvästikin ohjaaja Steven Spielbergin tyyli- ja tyyppiratkaisu. Tämän ratkaisun puutetta jaksan aina hämmästellä scifi-elokuvasta toiseen. Perinteinen ratkaisu, jossa UFO lentää takaisin taivaalle juuri kun on päästy asiaan, on totaalisen anti-klimaattinen.

    Tietty budjetti- ym. rajoitteet ovat oma asiansa – mielikuvituksen puutteen ja suuren yleisön miellyttämisen (?) tarpeen ohessa. Mutta onhan hienoja tai riittävän päteviä lavasteitakin nähty monissa vanhemmissa tieteiselokuvissa. Esim. Kielletty planeetta vuodelta 1956 on lavastukseltaan ja efekteiltään aivan huikea aikaansa nähden, ja siinä päästään itse vieraan planeetan kamaralle vierailemaan. Samoin vaikkapa eeppisiä teemoja sisältävässä joskin campmaisen hupaisassa myöskin 1950-luvun pläjäyksessä Tuntematon maailma (This Island Earth, 1955) matkataan vieraalle planeetalle erikoisten vaiheiden jälkeen.

    En ole ollut erityisen innostunut Kolmannen asteen yhteydestä yleisesti ottaen, enkä aina ymmärtänyt sen suurta suosiota. Nyt kuitenkin myönnän nauttineeni alun mystisistä kohtauksista valopalloineen ja ahdistavine dramaattisine kontakti-kohtauksineen. Tehosteet äänimaailmoineen on todella tyylikkäästi tehty.

    Minulle loppumetrit ovat kuitenkin jännittävimmät ja mielenkiintoisimmat. Niitä kohti elokuva koko ajan muutenkin pyrkii. Muu alun ylipitkä kaksituntinen (joskin ufojen aiheuttama) ihmisdraama tuntuu paikoin pakkopullalta – tai pakkomuusilta, elokuvan tunnettuun ruoallaleikkimiskohtaukseen viitaten. Toki klassikkokohtauksia löytyy ja ammattimiehet ovat osanneet tehdä kuitenkin matkasta kiehtovan, että loppuun asti itsenikin yllättäen jaksoi elokuvan mielellään toistamiseenkin seurata.

    Erityisesti ulkona punaisena ja keltaisena hohtava tulimeri teki vaikutuksen ja kuulosti äänentoistojärjestelmälläni mukavan jymäkältä ja mahtipontiselta jopa VHS:n toistamana (VHS toki mahdollisti paljon dynaamisemman ja paremman äänen- kuin kuvanlaadun – jopa ammattilaiset käyttivät sitä aikoinaan äänitykseen.) Äiti sulkee kotinsa oven ja takan suojellaaksen ulkona kaiken hehkuessa ja palaessa pätsinä muukalaisten oudon tulemisen seurauksena. (Kyseinen kohtaus toi mieleen yhden suosikkielokuvistani Andrei Tarkovskin Peilin vajan palamiskohtauksen.)

    Yksi Kolmannen asteen yhteyden muistorikkaimmista aspekteista on sen monin eri tavoin ilmenevä musiikkiteema omine merkityksineen, joka jäi elämään populaarikulttuuriin. Esimerkiksi James Bond -elokuvassa 007 – Kuuraketti (1979) kuullaan tämä tuttu viisisointinen sävel (d e c C G) ja yhtye U96 teki sävelmästä oman elektronisen sovituksen Dark Room Rituals. Pienenä virheenä mainittakoon, että itse elokuvassa alkupuolella intialaisen väen laulamassa versiossa 3. ja 5. sävel on sama (c). Oikea 5. sävel olisi kuitenkin kolme sävelaskelta alaspäin (G). En tiedä löytyykö aiheesta polemiikkia, mutta luulisi muidenkin musiikki-ihmisten netissä tästä aiheesta "mekastaneen".

    Marvelin sarjakuvasovitus.

    Elokuvasta on kolme eri-versiota:
    - originaali (1977)
    - erikoisversio / Special Edition (1980)
    - Collector's Edition (1998)

    Vuoden 1977 originaalia versiota ei 1980-luvulla VHS-vuokravideolla julkaistukaan. Sain käsiini tutulta kotimaiselta videoiden huippukeräilijältä kuriositeettimaisen Esselte Videon Hotel Movie -version. Tässä hotelleihin tarkoitetussa vuokraversiossa on alunperinkin erikoisesti kokonaan mustavalkoiset kannet. Mustavalkoiset kannet eivät lisänneet alkuun videon – joskin erikoisen sellaisen – hankkimishalujani, mutta lopulta myönnyin hivutustaktiikan myötä sen kokoelmieni riesaksi sijoittamaan, kun pääsimme hinnasta yhteisymmärrykseen :). Kyllähän tämäkin scifi-VHS-hyllyyn kuuluu.

    Oma ainoa suositukseni on tämä vuoden 1980 Special Edition. Se sisältää kohtauksen mitä tapahtuu kontaktin jälkeen. Koska kontaktiahan on koko piiiiiitkän leffan ajan odoteltu (onhan se jo nimessä!) ja näin päästään näkemään edes hieman enemmän ja katsojien uteliaisuutta palkitaan. Erikoisversio sentään vähän raottaa muukalaisten salaisuuden verhoa ja päästään kurkistamaan miltä avaruusaluksen sisältä näyttää.

    Joidenkin mielestä se pilaa mysteeriä, mutta ei se mitään pilaa. (Ilmeisesti myöhemmin katumapäälle tullut Spielbergkin lukeutuu näihin "mysteerin säilyttäjiin".) Ja pimitys on muutenkin täysin turhaa. Ei tässä kuitenkaan olla yhtä filosofisten ja eksistentiaalisten pohdintojen äärellä kuin vaikkapa 2001: Avaruusseikkailussa. Lapsenomaiseen tapaan perus-ufomiehetkin ovat mitä perinteikkämmät ihmismäisine ulkoasuineen ja piirteineen, vaikkei niitä tarkasti nähdäkään.

    Pidän jossain määrin Kolmannen asteen yhteydestä, mutta minua aiheen ensisijainen käsittelytapa ei puhuttele tai kiinnosta kovin paljon. Odotus "itse asiaan" pääsemisestä tuntuu välillä pitkäpiimäiseltä ja vieläpä useimmin esitetyissä versioissa kärsivällisyyttä ei palkita juuri laisinkaan. Lentävät värikkäät UFO-pallot ovat kyllä todella miellyttävän ja mielikuvitusta kutkuttavan näköisiä.

    Kerronnallinen ratkaisu on mitä tavanomaisin, vaikka elokuva voidaan myös suhteuttaa ilmestymisajankohtaansa ja ehkä se oli silloin jotain erikoisempaa kaikkineensa. Mutta on toki mielikuvituksekkaampia ja avarempia avaruusolentokontaktia käsitteleviä tieteiselokuvia ilmestynyt jo tätäkin ennen.

    Spielberg myös "korjasi" uudelleen vuoden 1998 Collector's Editioniksi nimetyn leikkausversion, ja poisti nuo mainitut mielenkiintoisimmat loppuhetket... Toisin kuin yleensä, niin erikoisversio (1980) on itseasiassa lyhyin, 129 min. Originaali on noin 134 min ja 1998-versio 132 min (summittaiset kestot eurooppalaisessa PAL-formaatissa).

    Kritiikeistä huolimatta myönnän, että yllätyin itsekin kuinka paljon elokuvasta pitkän ajan jälkeen taas nautinkaan. En vain vonut olla marmattamatta joistakin klisee-ratkaisuista.

    Sillä oman elämäni Don Qujoite'na käyn (aina kun jaksan) taistoon ihmiskeskeisyyttä vastaan sitä havaitessani. Vaikka en omallekaan ihmisyydelleni mitään mahda...

    Ihmisen korottamisen lisäksi en jaksa aina olla niinkään kiinnostunut pelkästä tietyllä tapaa pintapuolisesta inhimillisestä draamasta ja siihen keskittyvästä tarinan kerronnasta. Esimerkiksi Stalker (1979) on hyvin ihmislähtöinen scifi-draama, mutta siinä on niin paljon monia syviä ja filosofisia sekä metafyysisiä puolia. Ja vierauden teemoja. Tarina ei nojaa pelkän päähenkilön "tavalliselle" roadtrip-matkan seuraamiselle. Jossa ei siinäkään mitään vikaa tarvitse olla. Matkan mielenkiintoisuuden aste vain voi vaihdella suuresti.

    Joka tapauksessa, itseäni on aina kiinnostanut vieras ja vieraus. Minusta on myös huiman kiehtovaa pohtia ja visualisoida minkälaista muuta elämää maailmankaikkeudesta mahtaa löytyä, olisi se sitten minkälaista hyvänsä. Äly tai älykkyys on sivuseikka. "Olemmeko yksin" on käsittömättömän itsekeskeinen lausahdus silloin kun sillä tarkoitetaan elämän esiintyvyyden pohdintaa muilla planeetoilla ja kun ohitetaan Maan muut eliölajit. Emme todellakaan ole yksin.

    "Äly" on muutenkin kovin rajoittunut ihmisen keksimä – usein elitistinenkin – määritelmä. Filosofisesti ajateltuna en toisinaan arvosta älykkyyttä juuri laisinkaan. Sitä voi käyttää niin monin tavoin väärin ja itsensä korottamiseen. Viisaus taas pitää ideaalisesti sisällään laajempaa ymmärrystä maailmasta ja lempeän lupauksen eettisistä arvoista ja niiden pohdinnasta, ollen täten suuressa mittakaavassa luotettavampaa ja arvostettavampaa.


    Musikaalinen intergalaktinen maailmojen yhteys on hykerryttävän antoisa. Säveltäjä John Williams viittaa Disneyn Pinokkionkin teemaan loppumetreilä. Visuaalisista efekeistä vastaa mm. 2001: Avaruusseikkailusta, Star Trek: The Motion Picture:stä ja Hiljainen pako -elokuvista tuttu tehostevelho Douglas Trumbull.

    Kolmannen asteen yhteys on hyvän mielen kevyen scifin klassikko.

    1977 versio: **½
    1980 Special Edition: ***½
    1998 Collector's Edition: **

    MUUTA:
  • Videomuseolla on haussa tämän elokuvan 1980-luvun R-Video VHS- tai Beta-julkaisu punaisessa kotelossa. Palkitsemme myyjän kullalla ja mirhamilla.
  • Hotel Movie ei sisällä mainoksia muista videoista.

  • Kirjoita kommentti



    5.12.2016



    THE THING - "SE" JOSTAKIN (Star Video, 1983). VHS (FIx)
    Englanninkielinen nimi: The Thing from Another World (1951).
    Ohjaajat: Christian Nyby, Howard Hawks.    Valmistusmaa: Yhdysvallat.    Tuotantoyhtiö: RKO Radio Pictures.
    Genre: scifi/kauhu.    Kesto: 1t 24min.
    Mustavalkoinen.    K-16.    Videokoodi: -.
    Englanniksi puhuttu, suomenkielinen tekstitys.


    Takakannen teksti: "ALKUPERÄINEN, LEIKKAAMATON ELOKUVAVERSIO.

    Tiedemiehet Pohjoisnavalla havaitsevat laitteissaan suuria magneettisia häiriöitä. Lentokapteeni Patrick Hendry (Kenneth Tobey) saapuu Alaskasta paikan päälle. Hän ja hänen miehensä löytävät lentävän lautasen. Yrittäessään saada lautasta esiin jäästä, he tuhoavat sen. Mutta vähän kauempaa he löytävät ihmistä muistuttavan olennon. He olettavat, että se on eräs lautasen matkustajista. Olento on jäämöhkäleen sisässä.

    Kapteeni Hendry miehineen ottaa jäämöhkäleen mukaan tiedemiesten leiriin. Leirissä muodostuu keskustelu kapteeni Hendryn ja tohtori Carringtonin (Robert Cornthwaite) välillä. Kapteeni Hendryn mielestä olisi odotettava lisäohjeita, ennenkuin mitään tehdään. Mutta Carrington tuumaa, että tiedemiehenä hän ei voi noudattaa armeijan pelisääntöjä, vaan hän työskentelee omien ohjeidensa mukaan.

    Uh-sähköllä jäämöhkäle ja ihmistä muistuttava olento sulavat. Olento (James Arness) on elossa! Ja olento pääsee livistämään. Kun tiedemiehet löytävät olennon, syntyy uusia erimielisyyksiä tiedemiesten ja sotilaiden kesken. Tohtori Carrington haluaisi päästä keskustelemaan olennon kanssa ja koettaa saada selville jotain sen kokemuksista ja kyvystä selviytyä avaruudessa. Kapteeni Hendry sitä vastoin haluaisi tappaa olennon, koska hänen käsityksensä mukaan kyseessä voi olla maihinnousun etujoukot toisesta maailmasta tai ihmiskunnan tuhoyritys.

    Filmi on Christian Nybyn merkittävin ohjaustyö ja Howard Hawksin eräs kuuluisimpia elokuvia."
    [Lisätty rivivälejä lukemisen helpottamiseksi]

    Ja sitten jotain aivan muuta.

    Vaikken allegorioista tai niiden tulkinnoista ole usein kovin innoissani, mainittakoon, että tämän elokuvan paranoidisiin teemoihin vaikutti luonnollisesti valmistusajankohtana vallinnut kylmän sodan ilmapiiri.

    Tällaiset yksinkertaistukset mielestäni usein lässähtävät pannukakuksi ja toisinaan aliarvioivat teosta. Miksei tarinaa voi ottaa vain tarinana? Totta kai tekohetki myös vaikuttaa, mutta symbolin symbolit ovat tylsiä ja niillehän kuka tahansa voi keksiä mitä tahansa merkityksiä. Se voi olla toki myös rikkaus, kun teoksesta ammentuu moninaisia (henkilökohtaisia) kanavia katsojalle, kuulijalle ja tulkitsijalle.

    Jos puututaan terminologiaan ja niiden sisältöihin, niin olen toisinaan miettinyt kuinka kylmä sota on itseasiassa terminä pulmallinen ja "liioitteleva". Mitään sotaahan ei käyty. Siihen toki viittaa (joskaan ei yksiselitteisesti) edeltävä osa "kylmä" eli sota oli jäätyneessä tilassa – taistelu oli propagandaa, vakoilua, taloudellista ja poliittista. Toisaalta hyvin voitaisiin puhua kylmästä rauhasta. Samaa asiaa muistan jonkun henkilön jossain ajankohtaisohjelmassa joskus maininneen. Mutta nämä spekulaatiot olisivat jo aivan oma aiheensa.

    Ehkä halusin tällä kuitenkin korostaa etenkin sitä, että jos sota olisi todella käyty, se olisi tarkoittanut ydinsotaa, enkä olisi nyt tässä lämpimässä asunnossani kirjoittamassa ergonomisesti jäsenilleni suunnitellulla elektroonisella kirjoitustyökalulla ja langattoman optisen hiirulaisen avustamana pieniä pohdintojani suurvaltojen vastakkainasettelun aikakauden maailmanpoliittisista termistöistä 1950-luvun tieteiskauhuelokuvan sivukommenteissa.

    Joka tapauksessa, sota on myös sisällöltään niin rankka ja sanana niin voimakas, että sitä ei tulisi käyttää "kepeästi" eikä sen tulisi saada kokea inflaatiota.

    Toisaalta sanat ovat vain sanoja. Mutta kaikki on suhteellista. Joskus sanat ovat voimakkaita kuin tuhannen miekan sivallukset. Muun muassa siksi olen aina voimakkaasti vastustanut idioottimaista sanontaa "ei haukku haavaa tee". Kaikille syystä tai toisesta elämään jääneille sanonnoille ei ole kyllä oikeutusta olemassa oloonsa, vaikka kuinka niitä oltaisiin vuosisadat hoettu.


    Jälleen jo tavaksi tulleilta assosioivilta harharetkiltä palatakseni itse elokuvan pariin... Takakansi kertoikin varsin tyhjentävästi elokuvan juonen, joten annoin tällä(kin) kertaa itseni mellastaa kuin possu pellossa... Tarkoitukseni ei muutenkaan ole yleensä tehdä "elokuvassa tapahtui sitä ja tätä"-tyyppisiä arvioita. Minua kiinnostaa elokuvan herättämät tunteet, älylliset pohdinnat (vaikka harmaan pölyistä akateemisuutta toisinaan vierastankin) ja mielikuvitus. Näitä kaikkia erityisesti tieteislajityyppi kutkuttaa ja parhaimmillaan ravistelee mieliämme pohjamutiaan myöten.

    On kiehtovaa huomata miten tieteiskirjallisuudessa ja -elokuvissa on löydetty kunakin aikakautena uusia mullistavia ja mielikuvitusta kiehtovia ideoita.

    Mitä vanhempi teos on, sitä enemmän tietyllä tapaa kyseisenä aikana pulpahtaneita uusia ideoita arvostaa. Sitä paremmin niitä osaa arvostaa, kuinka nuo ideat itse taitaa ottaa huomioon eri tavoin (oman rajallisen tietämyksensä puitteissa) kyseisenä ajankohtana vallinneesta tieteen, tieteiskirjallisuuden ja yhteiskunnassa vallinneista asioista ja niiden tasosta. Puhun uudisraivaajista, pioneereista. Tässä tapauksessa 1950-luvun tieteiselokuvista, joita olen viime aikoina katsonut.

    Elokuvan suosikkikohtani on alussa, jossa armeijan tutkimusväki löytää lentävän lautasen lumen ja jään keskeltä. Lautanen on jättänyt jäälle ison jäljen ja miehet yrittävät saada jäähän uponneen aluksen esille. On jännittävää ja lumoavaa odottaa mitä aluksesta mahtaa löytyä ja arvuutella mitä tästä kaikesta seuraa.

    Alun asettama mysteeri ja mielikuvituksen odotukset eivät välttämättä täyty 2-metrisen ihmisen näköisen kaljun ulkoavaruuden hirviön muodossa. Mielikuvituksellisempaan ulkoasuun olisi totisesti voinut nähdä hieman vaivaa (vertauksena vaikkapa vuoden 1953 Maailmojen sota -elokuvan mainiot alukset ja marsilaiset). Vaikkakin dialogissa tiedemiehen biologiset luonnehdinnat ja olennon kasvimaisuuksiin vertaamiset ovat hyvin kiehtovia.

    Tunnelma on joka tapauksessa tiheä kuin veitsellä leikattava, joten tarinan uskoo ja todellisen uhan sisäistää hyvien näyttelijöiden ja kerronnan välittämänä. Elokuva on oudon miellyttävällä tavalla kova, kylmä ja suoraviivainen. Siinä ei ole mitään ylimääräistä eikä turhaa. Mustavalkoisuus tuo oman tehokkaan lisänsä.

    John Carpenterin 1980-luvun The Thing -elokuvan uusintafilmatisointi gore-efekteineen on vielä armottomampaa menoa ja monta astetta hurjempi visio. Siitä on vaikea "pitää", toisin kuin tämän originaalin parissa viihtyy popcornejakin mässyttäen, vaikka jänniä hetkiä piisaakin.

    "Keep watching the skies!"

    ***

    PS. The Thing on katsottavissa YLE Areenassa 19.12.2016 asti.

    MUUTA:
  • Elokuvan vaihtoehtoinen suomennos on The Thing - "se" toisesta maailmasta.

  • Kirjoita kommentti



    <- Aiempia blogi-postauksia
    -> Uudempia blogi-postauksia






    Tästä voit jättää kommentin johonkin videoarvioon (tai yleisesti tähän blogiin).
    Voit myös halutessasi muokata vanhaa kommenttiasi (tai poistaa sen) tätä kautta ilmoittamalla.

    Nimi: (pakollinen)
    Sähköposti: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville.
    Kotisivu:
    Otsikko / postaus jota kommentoit:
    Kirjoita kommenttisi: