Vanhempia postauksia	Uudempia postauksia

2016, 17. huhtikuuta   Super Mario Bros. 3 (NES, 1988)                         – pesukarhuna luokses' pompin

Nintendo Entertainment System:
SUPER MARIO BROS. 3 (Nintendo, 1988).
Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, 1991)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-UM-SCN.
Genre: tasohyppely.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Fantasiaseikkailut on tiukasti ajan hermolla ja seuraa tarkkaan aikansa ilmiöitä ja tapahtumia – kolmisenkymmentä vuotta niiden ilmestymisen jälkeen.

Super Mario Bros. 3 näki päivänvalon meillä Euroopassa vasta vuoden 1991 elokuussa, kun se ilmestyi Japanissa jo vuoden 1988 lokakuussa. Pohjois-Amerikassa tämä Marion viimeinen tasohyppely NES:ille julkaistiin helmikuussa 1990. Ensimmäisen osan tapaan juonena on jälleen prinsessa Toadstoolin pelastaminen Bowserin kynsistä.

Maailmat ja kentät

Pelissä on kahdeksan maailmaa (tai kuningaskuntaa) ja jokaisessa vaihteleva määrä tasohyppelykenttiä. Maailmoissa liikutaan lautapelimäisellä kartalla, josta valitaan tasot. Näin päästään etenemään seuraaviin kartan alueisiin kun taso on selvitetty. Ylhäältä päin kuvattu maailman yleiskartta luo peliin avaruutta ja liikkumisen vapautta. Etenemisreittejä voi itse valita ja välillä voi tehdä oikopolkuja. Kaikkialla ei siis tarvitse aina käydä, mutta niinkin voi tehdä. Kartalla edetessä pyritään linnaan ja sitä kautta ilmalaivaan, jossa tapahtuu kunkin maailman lopputaisto. Linnojen kuninkaat ovat muuttuneet eri eläimiksi ja kultakin loppuvastukselta eli Pumm Pummilta löytyy valtikka, jolla kuninkaan saa muutettua takaisin ihmiseksi.

Joitakin bonuksia löytyy vain tietyistä ja piilotetuista paikoista. Huilulla pääsee hyppäämään valitsemansa määrän maailmoja eteenpäin.

Tasoissa on mukavasti vaihtelua ulkoilman ja sisätilojen välillä, ja kenttäsuunnittelu on ensiluokkaista. On hiekka-autiomaita pyramideineen, vesikenttiä, luolastoja ja jäämaata jossa liukastelee. Oma suosikkini on nelosmaailma, jossa kaikki on jättiläismäistä. Takakannessakin mainittu pelaajaa jahtaava polttava aurinko on sekin muistorikas, piinallisuudestaan huolimatta. Vastuksia ja vihollisia on tosiaan monenlaisia ja mielikuvitusta riittää.

Väliin pelataan myös bonus-pelejä kuten muistikorttipeliä (N-merkkinen pataruutu), automaattia (pataruutu) jossa yritetään koota liikkuvista hahmosuikaleista oikea kuva ja Toadin talossa valitaan aarrearkku, josta saadaan apuvälineitä.

Puvut

Valita voi jälleen yksinpelin tai kaksinpelin vuorottelevalla pelitavalla. Yksinpelissä pelataan Mariolla. Hahmolla on tällä kertaa erilaisia pukuja tai olomutoja, joita löytää matkan varrella erilaisten bonusesineiden muodossa. Pesukarhuna pääsee lentämään. Se on erityisen rentouttavaa ja oli kolmannen osan eniten innostusta saaneita uusia miellyttäviä peliominaisuuksia. Tanooki-puvussa Mario (tai Luigi) pystyy muuttua kivipatsaaksi hetkeksi, jolloin viholliset eivät aiheuta vahinkoa. Sammakkopuvussa pystyy uimaan nopeammin ja ketterämmin. Se myös lisää hypyn korkeutta kuivalla maalla. Vasarapuvussa hahmo muuttuu "vasaraveljekseksi" ja pystyt heittelemään vasaroita.

Tekniikan ihmelapsi

Pelin vaikeuskäyrä jyrkkenee tasaisesti ja pikku hiljaa meno on todella hillitöntä. Loppupuolella ja jo sitä aiemminkin aletaan kokea hektisiä ja kinkkisiä hetkiä. Erityisesti mieleen on jäänyt loppupuolen taivaalla hyppelemiskentät, joissa pitää tehdä sekunnin murto-osan oikeita hyppypäätöksiä. Näissä kentissä saa kyllä isommatkin kartutetut elämävarannot kulumaan. Viimeinen helvettimäinen maailma tulimerineen, tankkeineen, pommeineen ja tulisateineen ovat aikamoista meininkiä kuin sotatantereella konsanaan. Jo pelkästään hyvän kuvakaappauksen saaminen taistelutilanteen siimellyksessä oli työn ja tuskan takana.

Olen pelannut pelin läpi, mutta emulaattorilla tallentamalla. Alkuperäisellä NES-laitteella on hauska vain pelailla sinne asti kuin haluaa ja jaksaa. Kärsivällisyyteni ei riittäisi SMB3:n läpitahkoamisen yrittämiseen alkuperäisellä koneella. En jaksaisi aina aloittaa peliä alusta. Tasonvalitsemiskoodien puuttumista voisikin pitää muutoin mestarillisen pelin harvoina miinuksina. Sillä peli on pitkä ja harva sitä yhdellä istumalla jaksaa alusta loppuun kaluta. (Toinen vaihtoehto olisi tuhlata sähköä laittamalla peli tauolle ja pitämällä laitetta päällä seuraavan pelikertaan saakka.) Tietenkin huilu-warpeilla eteneminen nopeuttaisi huomattavasti, jos pelaisi vaikkapa speed runina. Joka tapauksessa emulaattori säästää jälleen hermoja ja pääsee ylipäänsä pelistä nauttimaan alusta loppuun, vaikka se ei aina autenttisimmalta tavalta tuntuisikaan.

Musiikit ovat ikimuistoiset. Niistä vastasi Nintendolla vuodesta 1984 vaikuttanut Koji Kondo. Erityisesti lopputekstien hawaiimainen palmurannat mieleen tuova aurinkoinen iloluontoinen musiikki on loistava ja jää hyräiltäväksi mieleen. (Siitä muistuukin myös jotenkin mieleen Willy Fog seikkailee maailman ympäri, 1981, -piirrossarjan nostalginen ja surumielinenkin 16. Hawaii-jakso loppumusiikkeineen, jossa on kuitenkin onnellinen loppu.)

Vuokrapelin mainos, jossa on käytetty "Super Mario Bros. 3:n" promokuvaa. Kuva on alunperin poimittu Famicom-version kansitaiteesta (jossa se oli käännettynä toisin päin alkuperäiseen suuntaan – senhän jo päättelee helposti tietyistä yksityiskohdista, huomaatko...).

Hämmästyttävintä on, että kaikki tämä riemu ohjelmakoodeineen, spriteineen, animaatioineen, teksteineen, äänitehosteineen ja musiikkeineen on pakattuna vain 384 kilotavuun! Siis 3 072 000 bittiä – pyöreät kolme miljoonaa nollaa ja ykköstä oikeassa järjestyksessä saa aikaan tällaisen tuloksen. Täysin uskomaton saavutus ja ohjelmointityön mestarinäyte – ja jo vuonna 1988. (Mainittakoon, että japanilaisessa versiossa verrattuna kansainväliseen on vain joitain pieniä eroja.) Vanhojen laitteiden rajoitteiden ja ominaispiirteidensä takia pelien ohjelmointi niille onkin ollut oma taiteen lajinsa. Ja se on sitä edelleen uus-retropelien myötä. Eksperttikooderit pyrkivät saamaan vanhojen laitteiden raudasta kaiken mahdollisen 110 prosenttisesti irti. Jo aikoinaan 8-bittisestä Nintendostakin osattiin ottaa kaikki irti. Mainittakoon myös vaikkapa julkaisematta jäänyt huippunopeaa skrollausta sisältävä NES:in Bio Force Ape (1991).


Pelin vastuksia manuaalista. Kiertokiekko tekee "Marionin" liikkumisen hankalaksi – niin anteeksi kenen? Nämä suomennetut nimet ja muut käännökset ovat aina klassikoita. "Pöö puijari" on myös silkkaa neroutta.




Kolmonen on ykkönen

Joidenkin julkaisujen, kuten tämän vuokraversionkin takakannessa on pelistä kuvakaappaus, jollaista kohtaa ei itse pelissä esiinny (keskimmäinen oranssi kuva). Eli kuva on varhaisemmasta kehitysversiosta poimittu. Tällaisista prototyyppi-pelivaiheista on myös löydetty vanha videomainos, kuten ohessa.

Tämän pelin vuokraushinta on ollut kalleimmasta päästä eli 35 markkaa. Tuota kalliimpia vuokraushintoja NES-peleille ei tietääkseni Ärrällä ollutkaan.

Seuraavana Marion tasohyppelyjatkumossa vuorossa olivat SNES:ille "Mario nelonen" eli Super Mario World (Japanissa 1990, Euroopassa 1992) ja Super Mario All-Stars (1993), joka sisälsi 16-bittiset päivitetyt versiot Marion aiemmista inkarnaatioista, kolmas osa mukaan lukien.

SMB3 on uudelleenjulkaistu Virtual Console -nimikkeenä laitteille Wii, Nintendo 3DS ja Wii U, joten nykypelaajatkin ovat päässeet klassikon kimppuun. Game Boy Advance -versio ilmestyi 2003 ja Super Mario Makerillä (2015) voi nykyään suunnitella omia kenttiä.

Mario kolmonen on monien mielestä NES:in parhain peli. Löytyy varmasti muitakin hyviä pelejä, mutta voin yhtyä tähän näkemykseen, että parhaimmistosta parhaimpia se edustaa. Tietokonepelit (PC, Amiga ja C64) olivat itselleni kultaiselta 1980-luvulta lähtien tutuimpia. Videopeleihin aloin enemmän tutustua kun aloitin keräilyn ja Fantasiaseikkailut-pelimuseosivustoni vuonna 2001. Oikeastaan Mario-kolmos-pelikokemuksen myötä laajempi Nintendo-keräilyni lähti toissa vuonna liikkeelle, sekä Angry Video Game Nerdin huumori- & raivopelivideoiden inspiroimana.



PS. Tämä michaelrobot13:a tekemä aprillipila-kansi vuodelta 2015 kuvitteellisesta neljännestä Mariosta oli niin hienosti tehty, että halusin liittää kyseinen kuvan tähän vielä. Koko postaus: http://www.ign.com/blogs/michaelrobot13/2015/03/31/super-mario-bros-4-unveiled

PPS. SMB3:sta julkaistiin hiljan harrastajien kokonaan suomeksi kääntämä Super Mario Velj. 3 -reproversio erittäin rajoitettuna painoksena.

PPPS. Minulla on myynnissä Super Mario Bros. 3 Yapon-vuokrakansi + pelimoduuli.

[Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Videomuseon blogissa]

2016, 17. huhtikuuta   Tetris - palikoiden viemää (NES, 1989)

Nintendo Entertainment System:
TETRIS (Nintendo, 1989).
Vuokravideopeli (Yapon / Mon Pote Media Oy – R-kioski, 1990)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-EI-EEC (SCN).
Genre: puzzle/reaktio/hahmotuskyky.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Venäläinen keksintö Tetris on pelityypeistä kaikkein koukuttavin. Etenkin klassisimmat perusversiot. Aina kun tämän pelin päälle pistää ei pelaamiselle loppua näy. (Remedy Entertainmentin Death Rally on myös ollut sellainen kun sitä rupeaa pelaamaan, että eipä tarvitse seuraavana yönä nukkua.)

Jos löytyy joku joka ei peliä ole pelannut, niin kerrottakoon, että Tetriksessä tippuu ylhäältä eri muotoisia (ja värisiä) palikoita. Palikat tulee kääntää ja järjestää mahdollisimman hyvin niin, että alhaalle saa muodostutettua yhtenäisiä rivejä. Kun vaakarivi tulee täyteen, se häviää ruudulta ja loput palikat siirtyvät rivin alemmas. Kerralla voi saada hävitettyä yhdestä neljään riviä. Pelin edetessä tahti kiihtyy ja palikoiden sommittelu vaikeutuu. Palikoita on muodoltaan seitsemän erilaista. Oma suosikkini on pitkulainen neliruutuinen palikka. Mutkaton palikka sopii yleensä tilaanteeseen kuin tilanteeseen.

Tapanani onkin usein koota palikkamuuria, johon jätän korkean kuilun johonkin kohtaan. Sitten on mukava tiputella noita neli-palikoita ja katsoa kun neljä riviä häviää kerralla taivaan tuuliin. Nimi "tetris" tuleekin juuri tästä tempusta. Tässä kuilu-pelitavassa on tosin riskinsä ja koko peli voi mennä yhdestä virhepainalluksesta pieleen, kun korkea kuilu tukkeutuukin. Kuilua voi olla vaikea vapauttaa takaisin aukinaiseksi, jos vauhti on jo kova ja/tai yläreuna häämöttää lähellä.

Strategista pelisilmää siis on hyvä olla mukana tilanteissa ja peliä voi pelata monella eri tyylillä ja tavalla. Kokeilemalla ja erheistään oppii.

Pelin kehitti neuvostoliittolainen Aleksei Pažitnov kesällä 1984 Elektronika 60 -koneelle, josta se käännettiin ensin PC:lle. Tämä 8-bittisen NES:in Tetris (jenkeissä 1989, Euroopassa 1990) on hyvä, mutta vaikeuskäyrä on aivan liian jyrkkä. Eli tahti hyppää hallittavissa olevasta aivan liian kiivaasti kaaokseen jollain yhdeksän jälkeisellä tasolla. Pelin aloitustason voi valita ykkösestä yhdeksään ja pelimuotoja on kaksi erilaista. A on tavallinen ja B-pelimoodissa voi valita kuinka korkean pinon haluaa "roskaa" lisähaastetta tuomaan.

Musiikkivaihtoehtoja on kolme: Tchaikovskin Pähkinänsärkijästä Sokerihaltijattaren tanssi (joka kuultiin mm. Disneyn Fantasiassa), reipas iloluontoinen (jokseenkin täysin absurdikin) venäläisiä vaikutteita sisältävä melodia sekä rauhoittava ambientahtava teema, jonka yleensä valitsen. Pitkään pelatessa musiikit alkavat kuitenkin puuduttaa loppumattomassa luupissaan.

Nintendon Tetris julkaistiin Euroopassa omana julkaisuinaan sekä mm. kokoelmakasetilla Super Mario Bros./Tetris/Nintendo World Cup (koodi NES-ZZ-SCN). Suomi-vuokraversiota vuokrattiin 25 markan vuorokausihinnalla. Wikipedian mukaan levinnein Tetris-versio on Nintendon Game Boylle.


Tetris on kaikille suositeltava palikka-klassikko vauvasta vaariin. Mikä versio on sinun suosikkisi?



PS. Silmissä vilisevistä palikoista muistui mieleen Simpsonit-klassikkokohtaus (vaikka kuvasuhde tässä esimerkissä onkin miten sattuu):



PPS. Tetriksestä on tehty jopa lautapeli. Cinemassacren videossa ensi kertaa siihen törmäsin. En kyllä etukäteen keksinyt miten Tetriksestä voi saada lautapelin, mutta ei se hullummalta sitten tuntunut vaan kiinnosti pelillisesti oikeastaan noista esitellyistä "eniten". Palikkatestimeininkiä.

[Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Videomuseon blogissa]

2016, 22. tammikuuta   Pelit-lehden sisällykset 1987–1998

Nyt sivuilta löytyy kaikki sisällysluettelot Pelit-lehtien vuosikirjoista 1987–1991 ja vuosikerroista 1992–1998. Listoissa on peliarvostelut, ratkaisut ja artikkelit. Usein tulee etsittyä juttua jostain tietystä retropelistä – joko vanhasta tutusta josta haluaa verestää vanhoja muistoja. Tai sitten jostain vähemmän tunnetusta, josta olisi mukava saada lisätietoa. Nämä indeksit helpottavat etsimään oikean numeron. Netti on tulvillaan pelitietoutta, mutta minusta mukavinta on tosiaan lukea ensin arviot suomeksi Pelit-lehden nostalgiseen malliin. Ja sivujen taitto runsaine kuvituksineen tekee lukemisesta esteettisestikin miellyttävää ja informatiivista. Monet peliarvio- ja ratkaisusivut värikkäine taustoineen ovat mieleenpainuvia, ja ne pulpahtavat usein ensimmäisenä tietyistä peleistä mieleen (kuten Prince of Persia 2, Police Quest 3, Another World, Monkey Island 2, Leisure Suit Larry 6...).

Täältä löytyy kaikki Pelit-lehden kannet vuosilta 1987–1998 (ja myös nämä sisällykset kuten alla).

Pelit - tietokonepelien vuosikirja & PC-pelit -lehdet: Pelit vuosikirja 1987 [sisällys]  [peliarvostelut] Pelit vuosikirja 1988 [sisällys]  [peliarvostelut]  [.txt] Pelit vuosikirja 1989 kevät [sisällys]  [.txt] Pelit vuosikirja 1989 syksy [sisällys]  [peliarvostelut] Pelit vuosikirja 1990 kevät [sisällys]  [peliarvostelut] Pelit vuosikirja 1990 syksy [sisällys]  [peliarvostelut] Pelit vuosikirja 1991 kevät [sisällys]  [peliarvostelut] Pelit vuosikirja 1991 syksy [sisällys]  [peliarvostelut] PC-pelit 1990 [sisällys]  [peliarvostelut] PC-pelit 1991 [sisällys]  [.txt] Pelit-lehti - vuosikerta 1992: sisällys tekstinä Pelit-lehti - vuosikerta 1993: sisällys, sivu 1 | sivu 2 | ratkaisut tekstinä Pelit-lehti - vuosikerta 1994: sisällys Pelit-lehti - vuosikerta 1995: sisällys, sivu 1 | sivu 2 Pelit-lehti - vuosikerta 1996: sisällys, sivu 1 | sivu 2 Pelit-lehti - vuosikerta 1997: sisällys, sivu 1 | sivu 2 Pelit-lehti - vuosikerta 1998: sisällys, sivu 1 | sivu 2

EDIT 17.4.2016: Lisätty vielä Pelit-lehden vuosikertojen 1997 ja 1998 sisällykset.

2016, 2. tammikuuta   Hiidenpata-kokoelma

Hiidenpata (1985) on suosikkini Disney-animaatioista Fantasian (1940) ohella. Walt Disney Productions teetti Sierralla seikkailupelin The Black Cauldron (1986), jonka pääohjelmoijana toimi Al Lowe. Tätä ennen vuonna 1984 Sierra oli tehnyt muita Disney-pelejä joiden päähahmoina olivat Aku Ankka, Mikki Hiiri ja Nalle Puh. Neljättä Hessu Hoposta suunnitteilla ollutta peliä Goofy's Word Factory ei koskaan julkaistu.

The Black Cauldron löytyy museon kokoelmista koneille Tandy ja PC (Flip Box -versiot), sekä Atari ST ja Amiga (Slip Cover -versiot). Pelin animaatiolle uskolliset grafiikat piirsi Space Quest -sarjasta tuttu Mark Crowe. Elokuvasta tuttu alkumusiikkikin biippaa PC-beeperillä heti alkuun.

Valokuvassa on myös muita Hiidenpataan liittyviä keräilyesineitäni, kuten tietokonepelin vihjekirja, Prydainin kartta, elokuvan upea Suomi-juliste 1980-luvulta, sarjakuva-albumi, palapelejä ja videokasetteja.

LINKIT:

Täällä Hiidenpata-piirretyn elokuva-arvio.

PS. Onnellista uutta vuotta 2016!

2015, 2. marraskuuta   8-bittistä tietokonepeli-taidehistoriaa

Tässä lontoolaisen kuvittajan/graafikon Aled Lewisin hienoja taidehistoriapastisseja 8-bittisten Sierran ja LucasFilmin seikkailujen tyylillä. Nämä olivat alunperin tehty vuoden 2011 iam8bit-taidenäyttelyä varten.









Indy pelistä "Indiana Jones and the Last Crusade: The Graphic Adventure" (1989) kohtaa Salvador Dalin "Muiston pysyvyyden" (1931).










Larry pelistä "Leisure Suit Larry Goes Looking for Love (in Several Wrong Places)" (1988) tapaa Edward Hopperin "Yöhaukat" (1942).










Sonny Bonds pelistä "Police Quest: In Pursuit of the Death Angel" (1987) Leonardo da Vincin "Viimeisessä ehtoollisessa" (1495–1498).











"The Secret of Monkey Island":in (1990) Guybrush Threepwood Vincent Van Goghin "Öisessä katukahvilassa" (1888).


LINKIT:

Täällä Aledin sivut, jolta löytyy muutakin mainiota 8-bittistä taidetta, kuten Game Boysta isometrisesti esille pulpahtava hahmogalleria: http://aledknowsbest.com/search/iam8bit

Ja täällä taidenäyttelyn sivut: http://iam8bit.com

2015, 29. lokakuuta   Hauskaa halloweenia!

Hauskaa halloweenia Fantasiaseikkailut-blogin lukijoille! <:)

Nämä pikselikuvitukseni ovat tasan 20 vuoden takaa eli vuodelta 1995. Piirsin ne mahtavalla Deluxe Paint II:lla, aikansa pikseli-Photoshopilla. (Deluxe Paint Animation on muuten edelleen lyömätön animaatio-ohjelma helppokäyttöisen käyttiksensä suhteen.)

Spritet ovat keskeneräiseksi jääneestä Flog over Europe -minigolf-pelistäni. Jostain syystä siinä oli pelaajavalintana muutaman ihmishahmon lisäksi erityisesti näitä halloween-teemaisia kummitushahmoja (viikatemies on tosin eri peli-ideasta riviin sopivana poimittu). Postaan joskus pidemmin kyseisestä pelistä.


Robottileuka, Luuranko, Haamu, Kurpitsapää ja Viikatemies.

2015, 22. lokakuuta   Super Mario Bros. 2 (NES, 1988)                         – Mario kakkosen monet muodot

Nintendo Entertainment System:
SUPER MARIO BROS. 2 (Nintendo, 1988). Vuokravideopeli (Yapon – R-kioski, 1989)
Valmistusmaa: Japani.
Videopelin tuotekoodi: NES-MW-EEC (SCN).
Genre: tasohyppely.
Peli englanninkielinen, kansipaperin tekstit suomeksi.


Super Mario Bros. 2 (SMB2) -pelien julkaisukuviot ovat monimuotoiset ja mielenkiintoiset, joskin samalla sekavatkin. Joten käyn tässä postauksessa läpi eri maiden peliversiot ja niiden eroavaisuuksia.

Meillä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tunnettu Super Mario Bros. 2 (1988) on alunperin aivan eri Famicom Disk System -peli erilaisilla hahmoilla nimeltänsä Yume Kōjō: Doki Doki Panic (1987), joka julkaistiin ainoastaan Japanissa. Mario-versioon vain sprite-hahmoja ja animaatioita vaihdettiin ja peliä jonkin verran muokattiin. Esimerkiksi länsimaisessa SMB2:ssa Mario ja muut hahmot voivat juosta; Doki Doki Panicissa hahmot eivät juokse.

Doki Doki Panic julkaistiin muuten virallisesti vain levykkeellä – Famicom-moduuliversiot joita näkee myynnissä ovat piraattiversioita.



Vertailu "Super Mario Bros. 2:n" (Nintendo Entertainment System, 1988) ja
"Yume Kōjō: Doki Doki Panic:in" (Famicom Disk System, 1987) pelien alusta.



Ylempänä "Mario 2" ja alla "Doki Doki".

Pelattavia hahmoja ovat Mario, Luigi, prinsessa ja sienimies Toad. Jokaisella on oma erikoisominaisuutensa. Tosin en ole itse havainnut erityistä hyötyominaisuutta muilla prinsessaan verrattain. Prinsessa on kätevin ja kokemukseni perusteella ylivertaisin, koska hahmo leijuu hetken aikaa ilmassa. Se auttaa ja helpottaa peliä monissa paikoin suunnattomasti ja leijuminen on muutenkin nautinnollista. Itse tuleekin aina pelattua vain prinsessalla.







Näillä Mario-hahmoilla alkuperäisen "Doki Doki Panic:in" itämaiset hahmot korvattiin.

Tasohyppelypelin erikoisominaisuutena on kasvien, vastustajahahmojen ja esineiden poimiminen. Kasveja voi heittää vastustajien päälle. Vastustajia itsejäänkin voi nostaa päänsä ylle ja heittää. Joistakin kasveista paljastuu ovi-teleportti. Ovi-maailmoista löytyy toisinaan kolikoita ja lisäelämiä. Pommeja pitää osata käyttää oikeissa kohdissa ja säännöstellen, jotta kyseisissä kentissä pääsee etenemään kun räjäyttää oikeat käytävän kohdat. Hiekkamaailmassa kaivetaan nopeasti alaspäin sopivia reittejä samalla vastustajia väistellen. On myös avaimia joita pitää etsiä ja kantaa mukanaan, jotta pääsee lukituista ovista läpi.

Pelissä on seitsemän maailmaa. Kussakin on kolme kenttää, paitsi viimeisessä maailmassa on kaksi. Yhteensä kenttiä on siis 20. Alkupään kenttien loppuvastus on tötterösuinen vaaleanpunainen rusettipäinen munia viskova otus Ostro(*). Munien päälle pitää hypätä ja viskata ne takaisin pomon päälle. Hyppy tulee ajoittaa oikea-aikaisesti. Rotta-pomo on hankalahko; se heittelee äkkiä räjähtäviä pommeja, jotka pitää keretä viskaamaan sille itselleen takaisin.

Mario kakkosessa ja Doki Dokissa on samoja musiikkeja, mutta erojakin esiintyy. Kuten Dokissa alkuintrossa on eri musiikki kuin Marion karnevaalimainen teema. Pirteän iloinen ulkomaailmamusiikki on molemmissa sama, mutta Dokissa lyhyempi. SMB2:ssa teleporttiruudussa soi hidas versio Mario ykkösen teemasta Dokin eteerisemmän sävelen sijaan.



Selventävä (?) graafi "Super Mario Bros. 2."-pelien eri julkaisuista. (Kiitos ideasta VideoGamesAreRad.com)

Kaikki tämä julkaisuhistoria selittää länsimaisen kakkososan erilaisen pelityylin muihin Super Mario -peleihin nähden, koska se muokattiin alunperin toisesta pelistä. Kakkonen onkin virkistävän erilainen ja omalaatuinen pelikokemus. Sain vasta tänä vuonna itsekin tietää Mario kakkosen pohjautuvan Doki Doki Paniciin. Se muutti suhtautumiseni peliin kerta heitolla ("cannot unsee"), mutta mielenkiintoisella tavalla. Sillä keräilijän mieltä eri versiot aina kutkuttavat ja niiden graafisten ja muiden eroavaisuuksien vertailu tuottaa mielihyvää. Tämä "meidän Mario kakkosemme" julkaistiin taasen takaisin Japanissa Super Mario USA -nimellä Famicomille vuonna 1992. Ympyrä sulkeutui.



PS. "Avaa videoruutu"-lehden numero 1/1992 takakannen mainos, jossa on käytetty "Super Mario Bros. 2:n" promokuvaa – siinä Shy Guy (Snifit) houkuttelee liittymään R-kioskin Super-klubiin (hauskaa miten näissä myyntipuheissa aina "säästetään rahaa"). Lehti alkoi ilmestyä luultavasti 1983 R-kioskin VIP Video Clubin mainoslehtenä. Lehden perusteella tulikin tenavana valittua videoita, joita vanhempien ja isovanhempien kanssa käytiin vuokraamassa. Nykyään lehdestä on tullut VHS:ien lisäksi bongattua myös Nintendon pelejä joita olen halunnut kokoelmiin.
   Mainoksella on voimaa – pitkäikäisiä ja -vaikutteisia mainoslehtiä, täytyy todeta! :)

---

Vanhempia postauksia	Uudempia postauksia

Voit jättää tästä kommentin (voit myös lähettää sähköpostia). Nimi: (pakollinen) E-mail: (pakollinen)  Huom. sähköpostisi ei tule näkyville. Don't write anything here: Kotisivu: Otsikko / postaus jota kommentoit: Kirjoita kommenttisi: